Voihan resilienssi soikoon

Resilienssi nousi päivän sanaksi Sitran Uusi turvallisuus -foorumia pohjustavassa työpajassa. Avokätinen alustaja lupasi peräti magnum-pullon kuohuvaa sille, joka keksii sanalle luontevan ja täydellisesti alkuperäistä vastaavan suomenkielisen vastineen.

Joustava ja ketterä, kimmoisa, sitkeä, sinnikäs. Tällaisia tarjottiin.

Sanan pitäisi kuvata joustavaa, uutta muotoa hakevaa oliota tai reaktiota. Joustavuuden tai kimmoisuuden pitäisi kuitenkin olla aktiivista toimintaa, ei vain staattisesti samaan muotoon takaisin hakeutuva ominaisuus. Jotenkin näin asian ymmärsin. Siis jonkinlainen joustava ameeba, ei solumuovinen pallo.

Keskustelun kuluessa vahvistui vaikutelma siitä, että yhteiskunnan resilienssi syntyy yksilöiden toiminnasta. Yksilöt älykkäästi reagoidessaan (älykkäästi siksi, että ovat ihmisyksilöitä) mahdollistavat yhteisön mukautumisen muuttuvaan tilanteeseen. Hiukan arvoitukseksi jäi, voivatko instituutiot, esimerkiksi viranomaiset, toimia resilientisti. Ehkäpä voivat.

Keskeinen teesi oli, että suomalainen luottamusyhteiskunta edesauttaa resilienttiä reagoimista. Luottamus ei siis olekaan tumput suorana luottamista siihen, että viranomainen tulee ja hoitaa homman, vaan sitä, että yksilönä toimii omavoimaisesti kokonaisuuden eduksi.

Yksilö nousi siis lopulta tämän keskustelun tärkeimmäksi subjektiksi.

Aloin sitten tutkistella lähintä yksilöä, joka oli käsillä, siis itseäni. Olen laiska, omahyväinen, mukavuudenhaluinen ja lisäksi panikoin hätätilanteissa. En kenties edusta yhteiskunnan resilienssin turvaajaa parhaimmillaan.

Olen laiska, joten toimin vasta silloin, kun toimimisesta on itselleni hyötyä – mieluiten tietysti välitöntä hyötyä. Omahyväisyyttäni pidän omaa toimintamalliani automaattisesti parhaana. Mielestäni tiedän, miten asiat ovat ja tämän tiedon perustan tietysti menneisiin kokemuksiini. Kaikkea tätä tukee mukavuudenhaluisuuteni. Onhan todella tympeää joutua muuttamaan totuttua tapaa tehdä asioita. Hätätilanteessa kiljun, juoksen ympyrää huoneessa, ehkä kykenen juuri ja juuri soittamaan numeroon 112, mikäli puhelin sattuu olemaan kädessäni oikein päin.

Harmillisesti ajauduin siis pohtimaan, kannattaako minun varaani sittenkään luottaa yhteiskunnan turvallisuutta. Toisaalta, yhteiskunta-raukalla ei näyttäisi olevan kovin paljon vaihtoehtoja.

Tästäkin huolimatta, menestystä foorumille uusien turvallisuuden polkujen tallaamisessa!

Kirjoittaja osallistui Sitran 5.9. pitämään työpajaan, joka kokosi yhteen turvallisuuden parissa eri aloilla työskenteleviä ihmisiä tapaamaan toisiaan, keskustelemaan ja valmistelemaan Sitran Uusi turvallisuus -foorumia.