Lataa Sitran ja Deloitten suomenkielinen käsikirja kiertotalousliiketoiminnan kehittämiseen.
Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1
Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -lista esittelee 41 kiertotalouden edelläkävijäyritystä Suomesta. Listallaan Sitra kannustaa suomalaisia yrityksiä kehittämään fiksua liiketoimintaa kiertotaloudesta.
Mitä yhteistä on pitkäikäisellä satamanosturilla, käytettyjen vaatteiden verkkokaupalla ja palveluna myytävinä työvaatteina?
Nämä ja 38 muuta ratkaisua löytyvät Sitran kokoamalta Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -listalta. Lista esittelee 41 suomalaista edelläkävijäyritystä, jotka toimivat kiertotalouden periaatteiden mukaisesti.
Lista on jatkoa huippusuositulle Kiertotalouden kiinnostavimmat -listalle, jota Sitra on päivittänyt vuodesta 2017. Tuona aikana
kiertotalous
Kiertotalous
Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita.
Avaa termisivu
Kiertotalous
on noussut Suomessa yksittäisen edelläkävijäyritysten toiminnasta kannattavaksi liiketoiminnaksi yhä useammalle yritykselle.
”Uusi lista osoittaa, että Suomessa on tapahtunut kiertotalouden kehitysloikka. Meiltä löytyy yrityksiä ja ratkaisuja, jotka ovat edelläkävijöitä myös kansainvälisesti”, kertoo Sitran projektijohtaja Kari Herlevi.
Vuonna 2021 julkaistulta listalta löytyy sekä aiemmalta listalta tuttuja yrityksiä että uusia nimiä. Useista tuotekehitysvaiheessa olleista ratkaisuista on kehittynyt kaupallisen tason innovaatioita. Listalla on mukana sekä startup-yrityksiä että kiertotaloutta kohti matkaavia suuryrityksiä.
Tutustu listan yrityksiin alta.
Mistä on kyse?
Ilmastokriisin hillintä ja luontokadon pysäyttäminen eivät odota. Se tarkoittaa, että hyvinvointi ei voi enää perustua aina vain uusien tavaroiden valmistamiseen ja uusien luonnonvarojen käyttöönottoon.
Kiertotalous
Kiertotalous
Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita.
Avaa termisivu
Kiertotalous
on tulevaisuuden liiketoimintaa, jota tehdään Suomessa jo tänään. Globaali siirtymä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta on suomalaisille yrityksille mahdollisuus laajentaa liiketoimintaansa uusille markkinoille ja luoda kestävää kasvua.
Sitra on ylläpitänyt Kiertotalouden kiinnostavimmat -listaa vuodesta 2017. Tuona aikana kiertotalous on noussut yksittäisen edelläkävijäyritysten toiminnasta kannattavaksi liiketoiminnaksi yhä useammalle yritykselle.
Keväällä 2021 kootullle uudelle Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1. -listalle etsittiin avoimella haulla yrityksiä, jotka
- Ovat kiertotalouden mukaisen liiketoiminnan edelläkävijöitä
- Tarjoavat ratkaisuja globaaliin kestävyyskriisiin ratkaisemalla ilmastokriisiä, hidastamalla luontokatoa ja hillitsemällä luonnonvarojen ylikulutusta kiertotalouden keinoin
- Voivat kasvattaa ja skaalata liiketoimintaansa entisestään.
Etsimme esimerkkejä kaikista viidestä kiertotalouden liiketoimintamallista:
- Tuote palveluna: palvelujen tarjoaminen tuotteiden sijaan
- Uusiutuvuus: uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien sekä uusiutuvan energian käyttö tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa
- Jakamisalustat: tavaroiden ja resurssien käyttöasteiden kasvattaminen ja elinkaaren pidentäminen digitaalisilla alustoilla mm. vuokrauksen, myymisen, jakamisen ja uudelleenkäytön myötä
- Tuote-elinkaaren pidentäminen: Tuotteita pidetään alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan mahdollisimman pitkään tai useita käyttökertoja mm. huollon, korjaamisen ja uudelleenvalmistuksen keinoin.
- Resurssitehokkuus & kierrätys: materiaali- ja energiatehokkaat ratkaisut, sekä elinkaarensa loppuun tulleiden tuotteiden ja raaka-aineiden takaisinkeräys ja uudelleenhyödyntäminen.
Miten lista on koottu?
Etsimme listalle yrityksiä avoimella haulla. Kaikki yritykset saivat hakea listalle verkkolomakkeen avulla. Lisäksi kuka tahansa pystyi vinkkaamaan kiinnostavia yrityksiä. Myös Sitran kiertotaloustiimi kannusti potentiaalisia yrityksiä hakemaan. Sitra oli yhteydessä kaikkiin vinkattuihin yrityksiin, ja yrityksiä pyydetään täyttämään hakulomake arviointia varten.
Yritysten arviointi
Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -listalle haki 168 yritystä, joista asiaantuntijaraati valitsi mukaan 41 kiinnostavinta. Raati koostui Sitran ja sen sidosryhmien kiertotalousasiantuntijoista. Asiantuntijaraadissa toimivat:
- Marleena Ahonen, kiertotalousasiantuntija, Sitra
- Jyri Arponen, johtava kiertotalousasiantuntija, Sitra
- Jussi Hattula, johtaja, kasvusijoitukset ja teolliset sijoitukset, Suomen Teollisuussijoitus Oy
- Petri Lehtipuu, senior advisor, asiantuntijapalvelut, Laatukeskus
- Marika Ollaranta, bio- ja kiertotalousjohtaja, Business Finland
- Riku Sinervo, kiertotalousasiantuntija, Sitra
Ennen asiantuntijaraadin arviointia Sitran asiantuntijat tekivät esivalinnan arviointiin pääsevistä yrityksistä. Tässä vaiheessa karsittiin esimerkiksi yrityksiä, joiden liiketoiminta ei perustunut kiertotaolouteen.
Asiantuntijaraati arvioi yrityksiä neljän arviointikriteerin avulla:
- Kiertotalousratkaisun mielenkiintoisuus: Esimerkki on kiertotalousajattelun, sen keskeisten periaatteiden ja erityisesti uusien toimintamallien näkökulmasta mielenkiintoinen ja innostava
- Vakiintuminen liiketoiminnaksi: Esimerkki kuvaa jo selkeästi edistettyä tai vakiintunutta liiketoimintaa, ei vain pelkkää ideaa tai tutkimushanketta
- Vaikuttavuus kiertotalouden näkökulmasta: ratkaisulla on (potentiaalisesti) merkittävä positiivinen vaikutus kiertotalouden ja ympäristövaikutusten näkökulmasta (todentamista ei ole edellytetty)
- Ratkaisun skaalattavuus: Esimerkillä on selkeä skaalauspotentiaali.
Lista on asiantuntijaraadin näkemys tämän hetken ajankohtaisimmista ja mielenkiintoisimmista kiertotalouden ratkaisuista ja yrityksistä. Tavoitteena ei ole valita Suomen parhaita kiertotalousyrityksiä.
Keitä on mukana?
Sitran kiertotaloustiimi vastaa listan kokoamisesta. Riippumattomista kiertotalousasiantuntijoita sekä Sitran asiantuntijoista koostuva asiantuntijaraati valitsee listalle pääsevät yritykset.
Missä mennään?
Kiertotalouden kiinnostavimmat -lista lanseerattiin keväällä 2017, jonka jälkeen lista on päivitetty syksyllä 2017 ja keväällä 2019. Kevään 2019 päivityksen jälkeen listalla oli 124 yritystä.
Tärkeä ja luonteva jatkumo Kiinnostavimmat -listalle olivat vuonna 2019 Sitran ja Laatukeskuksen ensimmäistä kertaa jakamat kiertotaloustunnustukset ja -kunniamaininnat kiertotalouden edelläkävijäyrityksille. Tunnustusten tavoitteena oli lisätä kiertotalouden tärkeyttä yritysten keskuudessa, nostaa esiin menestyneitä yritysesimerkkejä ja kirittää yrityksiä panostamaan kiertotalouteen.
Vuonna 2021 koottu Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 jatkaa aiemman listan työtä ja esittelee tämän hetken kiinnostavimpia kiertotalouden yritysesimerkkejä.
Keväällä ja syksyllä 2017 sekä keväällä 2019 tehtyjen päivitysten yhteydessä yrityshaastatteluissa oli apuna Sitran tilaamana konsulttina Deloitte Oy.
TYÖKALUJA
Kehitä kiertotaloudesta fiksua liiketoimintaa
YRITYSTARINAT
Miksi ja miten yritykset ovat siirtyneet kiertotalouteen? Sukella pintaa syvemmälle.
KIERTOTALOUDEN KIINNOSTAVIMMAT -LISTA
124 ratkaisua inspiraatioksi. Lista on kerätty vuosina 2017-2019.
Voit hakea yksittäistä yritystä tai tietyssä kaupungissa toimivaa yritystä yläoikeassa olevan www.sitra.fi-hakuvalikon kautta. Yritysten tarkempi kategorisointi päivitysvuoden ja yrityksen kotipaikan mukaan löytyy tästä Excelistä.
Muokattu 4.10.2017: Ecofer Oy on poistettu listalta yrityksen toiminnan keskeydyttyä.
Muokattu 28.12.2017: Grano Oy on poistettu listalta listauksen tason kiristyttyä.
Muokattu 6.2.2018: BioGTS on poistettu listalta yrityksen hakeuduttua konkurssiin. RealGreen on poistettu listalta konseptin toiminnan päätyttyä.
KIERTOTALOUDEN KIINNOSTAVIMMAT 2.1 -LISTA
41 suomalaista kiertotalouden edelläkävijäyritystä. Lista on koottu kesällä 2021.