archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Testaa valmiutesi ja tule rakentamaan tulevaisuuden työpaikkaa

Tulevaisuuden työpaikka -projektin haku nyt auki! Testaa valmiutesi Future Score -testillä.

Julkaistu

Tulevaisuuden työpaikka -projekti kokoaa 50 erilaista työpaikkaa kehittämään työkaluja uudistumiseen. Tavoitteena on, että työpaikat saisivat eväitä muuttua houkutteleviksi oppimisympäristöiksi ja että ihmiset voisivat itse pitää osaamistaan ajan tasalla. Projektiin liittyvien työnantajan ja työntekijän valmiustestien avulla voi heti arvioida omaa valmiutta kohdata tulevaisuuden työelämä.

Työelämä muuttuu nopeasti ja jatkuvasti. Työurat sirpaloituvat ja työn tekemisen tavat ovat murroksessa. Vauhtia muutokselle antavat muun muassa digitalisaatio, robotisaatio ja elinkeinorakenteen muutos. Työntekijän täytyy olla valmis päivittämään omaa osaamistaan ja työnantajien pitäisi tarjota työntekijöille mahdollisuudet oman osaamisen ylläpitoon.

Sitran on yhdessä Ilmarisen ja Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ry:n kanssa käynnistänyt Tulevaisuuden työpaikka -projektin, jonka mottona on ajatus ”Tulevaisuuden työpaikat uudistuvat vain ihmisten avulla”. Projektissa asiantuntijat kehittävät yhdessä 50 erilaisen ja eripuolelta Suomea tulevan työpaikan kanssa konkreettisia työkaluja ja jakavat hyviä käytäntöjä työpaikkojen uudistamiseksi sekä työntekijöiden osaamisen päivittämiseksi. Työpaikoille projekti on ilmainen ja syntyneet työkalut ja ideat tulevat kaikkien saataville.

Ilmarinen on kehittänyt projektin tueksi Future Score -valmiustestit. Testejä on kaksi: työantajan testi ja työntekijän testi. Työnantajan Future Score -testi on työkalu niille organisaatioille, jotka haluavat punnita omaa lähtötilannetta ja hakea mahdollisesti mukaan Tulevaisuuden työpaikka -projektiin. Työntekijän Future Score -testi on tarkoitettu kaikille ihmisille, jotka haluavat mitata omaa henkilökohtaista uudistumiskykyään ja löytää polkuja osaamisensa kehittämiselle. Testit pohjautuvat eri alojen asiantuntijoiden näkemykseen työelämän muutoksista. Testien tausta-aineistona on myös Koulutusrahaston toimitusjohtajan, tohtori Kati Korhonen-Yrjänheikin malli työelämävalmiuksista.

Ilmoittautuminen projektiin päättyy 16.2. Mukaan valitut työpaikat julkistetaan maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

Lisätietoja:

  • Saara Rimon, asiantuntija, Työelämän taitekohdat -avainalue, Sitra, saara.rimon@sitra.fi p. 050 438 5210
  • Kati Huoponen, työhyvinvointijohtaja, Ilmarinen, kati.huoponen@ilmarinen.fi, p. 050 577 9089
  • Marita Salo, toiminnanjohtaja, HENRY ry, marita.salo@henry.fi p. 050 434 7492

#tulevaisuudentyöpaikka