IHMINEN EDELLÄ Valintakokeilut sote-palveluissa
Suunniteltu valinnanvapauden laajentaminen sote-palveluissa oli merkittävä uudistus, jonka vaikutuksista ei ollut etukäteen tietoa. Tämän tiedon saamiseksi tarvittiin kokeiluja, jotka loivat pohjaa toimintamallien, ajattelutapojen ja toimintakulttuurin muutokselle.
HANKKEET
MISTÄ OLI KYSE?
Sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien valinnanvapautta pyrittiin laajentamaan Suomessa vuosina 2015-2019. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että ihmiset voisivat nykyistä laajemmin valita perustason palvelunsa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin tuottajien välillä. Asiakaslähtöisyys oli yksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeisistä tavoitteista.
Valinnanvapauden laajentamisen toivottiin parantavan sekä palvelujen asiakaslähtöisyyttä että järjestelmän uudistumiskykyä. Valinnanvapaus voi antaa ihmisille uusia mahdollisuuksia osallistua omaa terveyttään ja hyvinvointiaan koskevaan päätöksentekoon sekä palvelujen kehittämiseen tekemällä omia valintoja ja antamalla palautetta.
Mitä teimme?
Valinnanvapauden laajentaminen oli merkittävä uudistus, jonka vaikutuksista ei ollut etukäteen varmaa tietoa. Tämän tiedon saamiseksi tarvittiin kokeiluja. Uudistustarve ei koskenut vain yksittäisiä toimintamalleja vaan kokeilujen aikana ja niiden jälkeen tavoitteena oli, että myös ajattelutavat ja toimintakulttuuri muuttuisi entistä asiakaslähtöisemmiksi.
Ihminen edellä -valintakokeilut sote-palveluissa -projekti tuki tätä muutosta eri keinoin ja sen päätavoitteena oli uusien toimintatapojen, mallien ja työkalujen käyttöönotto osana uutta palvelutuotantoa. Projekti käynnisti myös kokeiluja, joissa testattiin uudenlaisia, matalan kynnyksen palvelumalleja ja digitaalisia työkaluja osana toimintatapojen muutosta. Myös uuden palvelutuottaja- ja innovaatioverkoston edistäminen oli tärkeä osa projektia.
Vuoden 2016 alussa laadimme valinnanvapauskokeiluille sääntökirjan kokeiluissa mukana olevien kuntatoimijoiden työn pohjaksi. Tammikuussa 2017 lanseerattiin Soteuttamo-konsepti ja siihen sisältyvä Match Making -työkalu. Helmikuussa 2017 julkaistiin myös Palveluntuottajien opas, joka kertoo, miten erilaiset tuottajat voivat lähteä kokeiluihin mukaan.
Vuosien 2017-2019 aikana kehitettiin ja pilotoitiin Care Gap -työkalua Helsingissä ja Karstualla. Sitra myös kehitti ja kokeili yhteiskumppaniensa kanssa uusia palvelumalleja asiakas- ja palveluohjaukseen sekä hankki tietoa siitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatiota voidaan käytännössä edistää.
Kuka mukana?
Ihminen edellä -projekti teki yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämän palvelusetelikokeilun kanssa. Sitra valmisteli kuntakokeiluja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa syksyllä 2016. Vuosina 2017-2018 Sitra toimi eri osapuolten osallistajana ja vuoropuhelun mahdollistajana sekä pyrkii aktivoimaan palvelutuottajakenttää, jotta syntyisi uusia kumppanuuksia ja entistä asiakaslähtöisempiä palvelumalleja.
Missä mennään?
Hanke käynnistyi kesällä 2016 ja päättyi kesäkuussa 2019.
JULKAISUT
YHTEYSTIEDOT
Kuulemme sinusta mielellämme!
AJANKOHTAISTA
Tärkeimmät nopealla silmäyksellä