RAKENTAMINEN

Rakennukset suurimpana energian loppukäytön kulutuseränä tarjoavat suurimman mahdollisuuden parantaa energiatehokkuutta kustannustehokkaasti.

AJANKOHTAISTA

archived
archived
Auringonlasku Näsijärvellä
archived
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
Poiminnat
archived
Poiminnat
Kittilän kaivoksen avolouhos
Poiminnat
uutiset
Poiminnat

Rakennettu ympäristö ratkaisee

Päättynyt avainalue (2008-2012)

Rakennetulla ympäristöllä ja erityisesti rakennuksissa käytetyllä energialla on keskeinen merkitys koko Suomen energiankäytössä ja kasvihuonekaasupäästöjen muodostumisessa. Energiankulutusta ja päästöjä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan suuria, rakenteellisia muutoksia niin uusien kuin olemassa olevien rakennusten osalta. Sitran Energiaohjelma luotsasi toiminnallaan ja hankkeillaan kehityksen kannalta välttämättömien rakenteellisten muutosten aikaansaamista niin Suomen kuin EU:n tasolla.

Suomessa 30.3.2011 annetut, vuonna 2012 voimaan tulevat energiamääräykset muuttavat rakentamisen energiatehokkuuden ohjausta historiallisella tavalla. Tähän asti rakennusosakohtaiset vaatimukset ovat käytännössä sanelleet, miten pitää rakentaa – luovaa suunnittelua rajoittaen. Jatkossa vaatimus kohdistuu kokonaisenergiakulutukseen. Uudet rakentamisen energiamääräykset auttavat meitä tekemään Suomesta kestävän rakentamisen mallimaan. Uusi laskentatapa mahdollistaa asteittaisen siirtymisen lähes nollaenergiarakentamiseen vuoteen 2021 mennessä.

Sitran Energiaohjelma oli myös vahvasti mukana eurooppalaisen nollaenergiatalomääritelmän valmistelussa. Nykyiset käytössä olevat energiatehokkuuden kansalliset määritelmät ja jopa energiatehokkuuden yksikötkin ovat hyvin erilaisia. Määräysten harmonisoinnin tarve olikin ilmeinen. Määritelmätyö oli tärkeä markkinoiden toimimisen kannalta. Siirtyminen lähes nollaenergiarakentamiseen vuonna 2021 on Euroopan laajuinen rakenteellinen muutos, joka tulee parantamaan rakennusten energiatehokkuutta ennen näkemättömällä tavalla.

Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi tarvitaan niin toimivia teknisiä ratkaisuja ja palveluja kuin korjaustoimintaa aktivoivia kannustimia. Vanhojen alueiden lisä- ja täydennysrakentaminen on eräs keino rahoittaa välttämättömiä parannuksia. Energian hinnan jatkuva nousu osaltaan tekee korjaustoimet kannattavammaksi. Jo nykyiset energian hinnat yhdessä tarjolla olevien energia-avustusten ja kotitalousvähennysten kanssa ovat luoneet melkoisen markkinapotentiaalin erityisesti vanhojen sähkö- ja öljylämmitteisten pientalojen energiatehokkuuden parantamiseen. Nämä rakennukset edustavat myös suurinta energiansäästöpotentiaalia. Sitran Energiaohjelma pyrki aktivoimaan energiatehokkuutta parantavien korjausten tekemistä muiden välttämättömien korjaustoimenpiteiden yhteydessä mm. kehittämällä teollisia ratkaisuja ja palvelukonsepteja sekä kilpailuiden avulla.

Prosessina rakennetun ympäristön energiatehokkuuden parantaminen alkaa maankäytön suunnittelusta. Jatkossa onkin entistä tarkemmin arvioitava kaavaratkaisujen kauaskantoisia ympäristövaikutuksia. Koska parhaat ratkaisut ovat usein tapauskohtaisia, kehitettiin Energiaohjelman hankkeissa alueellisen energiahuolto- ja päästötarkastelun toimintamallia ja ohjeistusta, jota ehdotettiin lisättäväksi maankäytön suunnitteluun ympäristövaikutusten arvioinnin yhteyteen.

JULKAISUT

julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut
julkaisut

Ota yhteyttä

ihmiset
Asiantuntija, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Globaali kiertotalous
ihmiset
Asiantuntija, Talous ja hallinto

Mistä on kyse?