TAJUA MUT!

Stoppi nuorten pompottelulle. Hanke päättyi vuonna 2016.

MISTÄ ON KYSE?

Tajua Mut! tarjoaa yksilöllistä ja varhaista tukea lapsille ja nuorille ammattilaisia yhdistävän toimintamallin avulla.

Toimintamallin piirissä on jo noin 100 000 lasta ja nuorta, ja sitä käyttää lähes 4000 koulutettua ammattilaista Mikkelissä, Espoossa, Keravalla ja Riihimäellä. Syksyllä 2017 Tuusula ottaa toimintamallin käyttöön.

Sen avulla on pystytty edistämään ammattilaisten välistä tiedonkulkua ja auttamaan lapsia ja nuoria varhaisessa vaiheessa. Tavoitteena on, että toimintamalli leviää valtakunnalliseksi.

Autetaanko ajoissa vai korjataanko kalliilla?

Varhainen huoli lapsen tai nuoren pahoinvoinnista jää tällä hetkellä helposti yksittäisten ihmisten murheeksi. Nuorisotyöntekijällä saattaa olla huoli nuoren yksinäisyydestä ja samaan aikaan nuoren opettaja voi huolestua äkillisestä muutoksesta oppilaansa koulumenestyksessä. Nämä tiedot eivät yleensä kohtaa ja lapsen tai nuoren varhainen auttaminen vaikeutuu.

Tieto tukea ja ohjausta tarvitsevista lapsista tai nuorista on usein hajallaan eri ammattilaisten hallussa muun muassa tietosuojasyistä. Jos lapsi tai nuori, huoltajat ja heitä auttavat ammattilaiset voisivat kokoontua vaihtamaan tietoja ja keskustelemaan tilanteesta yhdessä, lasta tai nuorta pystyttäisiin auttamaan monipuolisemman tiedon valossa nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Räätälöity ja varhaisessa vaiheessa tarjottu tuki on tehokkain tapa ehkäistä syrjäytymistä.

Tajua Mut! -toimintamalli vastaa kansalliseen tarpeeseen kehittää varhaisen vaiheen moniammatillista yhteistyötä ja tiedonvaihtoa lasten, nuorten ja perheiden tukemisessa. Toteutuessaan tämä parantaa lasten, nuorten ja heidän perheidensä hyvinvointia sekä lisää lasten tai nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten työn vaikuttavuutta.

Miten Tajua Mut! toimii? Katso video.

  1. Ammattilainen huomaa nuoressa muutoksen tai muun asian, joka huolestuttaa.
  2. Ammattilainen ottaa huolen puheeksi ja pyytää luvan antaa nuoren yhteystiedot etsivälle nuorisotyöntekijälle.
  3. Luvan saatuaan ammattilainen kirjaa nuoren yhteystiedot tietojärjestelmään ja ilmoittautuu samalla itse mukaan yhteistyöhön.
  4. Etsivä nuorisotyöntekijä saa tiedon ammattilaisen tekemästä kirjauksesta, ja ottaa yhteyttä nuoreen sekä kirjauksen tehneeseen ammattilaiseen.
  5. Etsivä nuorisotyöntekijä kokoaa yhteen kaikki nuoren toivomat tahot ja järjestää moniammatillisen verkostopalaverin. Nuoren ei itse tarvitse tietää, mihin ottaa yhteyttä, ja hän saa tarvitsemansa ohjauksen samalla kerralla.

Kuka voi käyttää toimintamallia?

Tajua Mut! -toimintamallia voi käyttää kuka tahansa lasten ja nuorten kanssa toimiva ammattilainen julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta.

Toimintamallia käytetään sähköisen tietojärjestelmän avulla, joka toimii nettiselaimella mistä tahansa laitteesta. Tunnukset tietojärjestelmään saa osallistumalla Tajua Mut! -koulutukseen, jossa perehdytetään toimintamalliin kokonaisuudessaan. Koulutuksia järjestetään tällä hetkellä Mikkelissä, Espoossa, Keravalla, Riihimäellä ja Tuusulassa.

Tajua Mut! -toimintamallin tuotettiin mallin soveltajille käsikirja, videot yhteistyöstä, puheeksi ottamisesta, nuorisotyöntekijän roolista ja tietojärjestelmästä.

AJANKOHTAISTA

Tässä mennään.

tapahtumat

Tajua Mut! -päivä

Helsinki, perjantai, 10.11.
katso suorana live katso tallenne
tapahtumat

Sitra Kuntamarkkinoilla 2017

Helsinki, keskiviikko – torstai, 13.9. – 14.9.
julkaisut

Tajua mut! -käsikirja

Poiminnat

Hennariikka Ketola laati oppaan huolien puheeksiotosta

Työn tulokset

Tajua Mut! ja Suunta-palvelu paransivat lasten ja nuorten turvaverkkoa

Mistä on kyse?