Uudistuva päätöksenteko
Projektissa vauhditimme julkisen päätöksenteon kehittämistä kohti siilotonta yhteistoimintaa. Tavoitteenamme oli vahvistaa edustuksellisen demokratian uudistumiskykyä, päätöksentekoprosessien läpinäkyvyyttä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia.
Mistä oli kyse?
Laaja yhteiskunnallinen osallistuminen on keskeinen lähtökohta Suomen kestävälle kehitykselle ja menestykselle. Se edellyttää hallinnon ja päätöksenteon toimintatapojen sekä rakenteiden systeemistä uudistamista.
Projektin tavoitteena oli vauhdittaa julkisen päätöksenteon kehittämistä kohti siilotonta yhteistoimintaa. Tavoitteena oli niin ikään vahvistaa edustuksellisen demokratian uudistumiskykyä ja päätöksentekoprosessien läpinäkyvyyttä.
Yksi keino tähän on päätöksenteon ja lainsäädäntöprosessin eri vaiheiden tuominen lähemmäs ihmisiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kansalaisilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet seurata ja vaikuttaa lakien säätämiseen lainsäädäntöprosessin eri vaiheissa.
Tämä madaltaisi kynnystä osallistua päätöksentekoon, vahvistaisi luottamusta ja voisi myös parantaa lainsäädännön laatua. Samalla päätöksentekoa voitaisiin kehittää ennakoitavammaksi ja pitkäjänteisemmäksi.
Mitä teimme?
Projekti tuki erilaisten selvitysten ja hankkeiden avulla eduskunnan omaa uudistamistyötä sekä eduskunnan ja valtioneuvoston ylittävien lainsäädäntöprosessien uudistamista. Projektissa on tuotettu useita toimenpide-ehdotuksia, joihin voit tutustua julkaisuistamme.
Projektissa pyrittiin myös kehittämään kansalaisten käyttöön uusia keinoja tutustua, vaikuttaa ja osallistua edustuksellisen demokratian piirissä tapahtuvaan päätöksentekoon.
Projektin päätöstilaisuudessa keskustelimme kansalaisille suunnatun sovelluksen kehittämismahdollisuuksista yhdessä keskeisten sidosryhmiemme kanssa. Tilaisuuden keskusteluiden pohjalta teimme seitsemän toimenpide-ehdotusta hallinnolle (pdf), jotta kansalaisten julkiset palvelut löytyisivät tulevaisuudessa yhdestä digitaalisesta palvelusta.
Projekti jatkoi Sitran aiemman Kansanvallan peruskorjaus -projektin (2018-2021) tavoitteiden edistämistä. Projektissa tuettiin eduskunnan sekä eduskunnan ja valtioneuvoston toimintatapojen uudistamista sekä näiden keskinäistä yhteistyötä, joka vahvistaa Suomen asemaa uudistumiskykyisenä demokratian mallimaana.
Keitä oli mukana?
Uudistamistyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä eduskunnan, valtioneuvoston ja muiden valtionhallinnon toimijoiden kanssa. Hankkeissa tehtiin yhteistyötä tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa, niin Suomessa kuin kansainvälisesti.
Projekti kytkeytyi tiiviisti Sitran aiempiin projekteihin demokratiatyössä sekä Demokratia ja osallisuus -teeman muuhun tekemiseen kansalaisten osallistumisen edistämiseksi ja demokratian vahvistamiseksi.
Missä mennään?
Projektin työ käynnistyi syksyllä 2018 osana Kansanvallan peruskorjaus -projektia ja jatkui Demokratia ja osallisuus -teeman alla kesäkuuhun 2024 saakka. Sitra jatkaa yhteistyötä valtioneuvoston ja eduskunnan kanssa lainsäädäntöprosessien kehittämiseksi.
Aiempia julkaisuja
Tiedon pohjalta kohti jatkuvaa kehittämistä!
OTA YHTEYTTÄ
Kerromme mielellämme lisää!
Hankkeet
Näiden parissa työskentelimme.