10 + 1 edellytystä kestävälle hyvinvoinnille

Sosiaalietiikan tutkija Suvielise Nurmi listaa toimintaedellytyksiä, joita yhteiskunnan tulee taata ihmisille. Yksilön hyvinvointiin vaikuttavat monet sellaiset resursseihin ja mahdollisuuksiin liittyvät asiat, joiden jakautumisesta päätetään julkisella sektorilla. Oikeudenmukainen hyvien jakaminen on jatkuvan poliittisen kiistan aihe. Helppoa ei tunnu olevan nykyhallituksellekaan nähdä, millainen resurssien jako edistäisi parhaiten hyvinvointia. Nämä vaikeudet eivät tulevaisuudessa vähene, vaan tilanne monimutkaistuu entisestään. Globaalit ympäristömuutokset syventävät hyvinvoinnin epäoikeudenmukaista jakautumista etenkin kansainvälisesti. Vallitsevan elintason säilyttäminen menestyneissä valtioissa on tulevaisuudessa ehkä mahdollista vain pitämällä köyhemmissä maissa elintaso jatkossakin hyvin alhaisena. Hyvinvointia on käytännössä mahdotonta taata kaikille maapallon ihmisille kestävästi – ainakaan sellaisena kuin me sen täällä Suomessa keskimäärin ymmärrämme. Koska sekä hyvä elämä että oikeudenmukaisuus ovat kuitenkin molemmat moraalisesti luovuttamattomia tavoitteita, ympäristömuutokset asettavat päättäjät vakavan ongelman eteen. Se voidaan ratkaista periaatteessa kahdella tavalla: joko hyväksymme yhä syvenevän globaalin epäoikeudenmukaisuuden ja pyrimme pitämään Suomen jatkuvasti harvenevien etuoikeutettujen joukossa tai tarkistamme käsitystämme hyvinvoinnista. Ensimmäiseen strategiaan sisältyy oikeudenmukaisuuden hylkäämisen lisäksi toinenkin ongelma: kilpailussa voittaminenkin vain siirtää varsinaisen ongelman ratkaisemista eteenpäin. Menestyminen talouskisassa ei pitkällä tähtäimellä auta, jos koko pelikenttä murenee. Globaalisti pienentyneessä maailmassa voittajien on otettava huomioon myös kisasta pudonneiden reaktiot. On siis syytä tarkistaa myös käsitystä hyvinvoinnista – vähintään kilpailukyvyn edistämisen rinnalla. Hyvinvoinnin tavoittelemisessa ei ole mahdollista joustaa oikeudenmukaisuudesta. Se on kestävän hyvinvoinnin välttämätön lähtökohta.

Yksilöiden toimintamahdollisuudet edustavat joustavaa hyvinvointia

Kokemukset hyvinvoinnista riippuvat kuitenkin kulttuurista, totutusta elämänmuodosta ja arvoista. Hyvinvointi voi toteutua erilaisin keinoin ja erilaisissa – ulkoisesti myös vaatimattomissa – olosuhteissa. Myös sosiaalipolitiikassa hyvinvointi ymmärretään monimuotoisena ja joustavana. Miten hyvinvoinnin toteutumista ja oikeudenmukaista jakautumista voidaan sitten mitata? Yhteiskunnan keskeinen tavoite on tarjota kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tavoitella hyvinvointia. Tätä on toteutettu perinteisesti taloudellisten mahdollisuuksien ja palveluiden tasa-arvoisuudella. Niitä voidaan kohtuullisen hyvin myös mitata. Yhteiskunnan tarjoamat mahdollisuudet ovat kuitenkin jäykkiä ja yksilön kannalta usein ulkoisia mittareita. Ne eivät ota kunnolla huomioon hyvinvoinnin toteutumisen aineettomia ulottuvuuksia tai yksilöiden omien valmiuksien merkitystä hyvinvoinnin tavoittelussa. Resurssien niukentuessa niiden jakamiseen perustuva oikeudenmukaisuus tulee myös haavoittuvaiseksi jopa hyvinvointivaltiossa. Huomion kärki onkin siirtymässä yksilön omiin, hyvän elämän rakentamisen kannalta keskeisiin kykyihin ja valmiuksiin. Taloustieteilijä Amartya Senin ja filosofi Martha Nussbaumin kehittämän teorian mukaan oikeudenmukaisuutta tulee mitata hyvän elämän edellytyksillä. Hyvinvoinnissa on kyse toimintavalmiuksista. Ihmisen hyvän kannalta on olennaista, että hänellä on todellinen mahdollisuus tehdä merkityksellisiä asioita sekä saavuttaa niiden kautta hyväksi näkemiään ja ihmisarvoisen elämän kannalta tärkeitä asioita. Senin ja Nussbaumin toimintavalmiusteorian (Capabilities Approach) mukaan yhteiskunnan tehtävä on tukea ihmisten mahdollisuutta elää omannäköistään hyvää elämää. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan tulee siten taata kaikille aidot perusedellytykset elää ihmisarvoisesti ja edistää siihen kuuluvia hyviä. Mutta se, minkälaisten hyvien tavoitteluun kukin valmiuksiaan käyttää, riippuu ihmisten omista, elämäntilanteiden mukaan tarkentuvista hyvän elämän käsityksistä.

10 edellytystä hyvinvoinnille

Toimintavalmiusteorian kuvaama hyvinvointi mukautuu erilaisiin olosuhteisiin ja vahvistaa siten yksilöiden ja yhteiskunnan joustavuutta. Tämä ei tarkoita, että hyvinvointi olisi epämääräistä, tai sen edistämisestä voitaisiin yhteiskunnassa joustaa. Sitoutuminen inhimillisten toimintaedellytysten vahvistamiseen asettaa kuitenkin hyvinvointipolitiikalle perinteisestä poikkeavia tavoitteita. Nussbaum luonnostelee kymmenen hyvin laajasti erilaisiin yhteiskuntiin sopivaa ehdotusta inhimillisistä toimintaedellytyksistä. Hänen mukaansa yhteiskunnan tulee taata ihmisille:

1. elämä
2. ruumiillinen terveys
3. ruumiillinen koskemattomuus
4. aistit, mielikuvitus ja ajattelu
5. tunteet
6. käytännöllinen päättely (mahdollisuus muodostaa käsitys hyvästä ja suunnitella omaa elämäänsä)
7. yhteenkuuluvuus (mahdollisuus elää aidossa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, eläytyä toisten asemaan ja kantaa huolta toisista, sekä mahdollisuus kunnioittaa itseään ja luottaa siihen, että ihmiset kunnioittavat toistensa ihmisarvoa)
8. muut lajit (mahdollisuus huolehtia luonnosta, eläimistä ja kasveista)
9. leikki sekä
10. hallinta-, työ- ja omistusoikeus

Lista perustuu ihmisluonnon perustaviin tarpeisiin, joissa korostuu ihmisen vahva sosiaalisuus ja keskinäisriippuvuus sekä tarve hallita omaa elämäänsä järkensä ja arvojensa avulla. Tämän listan toimintaedellytysten tasapuolinen jakautuminen takaa Nussbaumin mukaan, että hyvinvointi on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti mahdollista sekä inhimillisesti ja moraalisesti kestävää.

Ekologinen kestävyys on hyvinvoinnin perusta

Ilmastonmuutos ja maapallon kantokyvyn ehtyminen uhkaavat suoraan monia luettelon kuvaamia hyvän elämän edellytyksiä. Kestävän hyvinvoinnin keskustelussa listaa onkin täydennetty yhdellä lisäehdolla: Jotta luettelon ehdot voivat toteutua, ihmisten on voitava luottaa ympäristöllisten olosuhteiden ennustettavuuteen ja suhteelliseen pysyvyyteen. Hyvinvoinnin rakentaminen on mahdollista vain, jos voimme luottaa siihen, että ekosysteemipalvelut ja ilmasto-olosuhteet kannattelevat elämää jatkossakin. Ekologinen kestävyys toimii metatason toimintaedellytyksenä. Ekologinen tasapaino hyvinvointiedellytyksenä haastaa kansalaistensa hyvinvointiin tähtäävän yhteiskunnan kolmella tavalla:

1. Hyvinvointipolitiikan näkökulma on laajennettava kansallisvaltiosta globaaliksi: Yksittäisen maan ei ole mahdollista turvata hyvinvointia ilman globaalia oikeudenmukaisuuteen pohjautuvaa yhteistyötä.
2. Yhteiskunnan on sitouduttava kestävyyteen kaikin poliittisin keinoin.
3. Yhteiskunnan on sopeuduttava uusiin tilanteisiin uudistamalla instituutioitaan ja tukemalla koulutusta ja tiedettä niin, että valmiudet hyvinvoinnin tavoitteluun muuttuvissa olosuhteissa voidaan turvata.

Tulevat sukupolvetkin odottavat oikeudenmukaisuutta

Riittävä resurssien määrä on tärkeää ihmisarvoiselle elämälle, mutta määrä ei yksin riitä. Ei ole yhdentekevää, millaisia tuleville sukupolville jäävät resurssit ovat laadullisesti. Reilujen ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien tarjoaminen lapsillemme edellyttää, ettei nykypolvi määrittele, millaisia resursseja he tarvitsevat ja mitä he arvostavat. Aktiivisen hyvinvoinnin näkökulmasta osaaminen, tekniikka tai paremmat taloudelliset edellytykset eivät voi korvata luonnonvaroja. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus itse määrittää, millaista tekniikkaa arvokkaat luonnon resurssit kannattaa panna palvelemaan. Hienoinkin innovaatio voi osoittautua tulevaisuuden olosuhteissa tyhjäksi, ehkä jopa katastrofiksi. Toimintavalmiusteorian mukaan luonnon ekologinen monimuotoisuus, ja uudistumiskyky tulisikin tuvata mahdollisimman rikkoutumattomana tuleville polville. Merkintöjä eettisyydestä on syksyllä 2016 viikoittain ilmestyvä artikkelisarja, joka käsittelee kestävyyttä ennen kaikkea eettisenä ja moraalisena kysymyksenä. Sarjan artikkelit löytyvät kootusti täältä. — Kirjallisuutta Brown, Katrina & Elizabeth Westaway 2011 Agency, Capacity, and Resilience to Environmental Change: Lessons from Human Development, Well-Being, and Disasters. Annual Review of Environment and Resources 36: 321-342. Claassen, Rutger 2016 Ecological Rights of Future Generations: A capability approach. – in Gerhard Bos & Marcus Düwell (eds.), Human rights and sustainability. Moral responsibilities for the future. London, New York: Routledge: 151 – 165. Cripps, Elizabeth 2013 Climate Change and the Moral Agent: Individual Duties in an Interdependent World. Oxford: Oxford University Press. Hiilamo, Heikki & Juho Saari (toim.) 2010 Hyvinvoinnin uusi politiikka – Johdatus sosiaalisiin mahdollisuuksiin. Helsinki: Diakonia-amattikorkeakoulu. Holland, Breena 2012 Environment as Meta-capability: Why a Dignified Human Life Requires a Stable Climate System. – A. Thompson & J. Bendik-Keymer (eds.), Ethical Adaptation to Climate Change. Human Virtues of the Future. Cambridge, Mass., London: The MIT Press. Kumar, Updesh (ed.) 2016 The Routledge international handbook of psychosocial resilience. Routledge. Nussbaum, Martha 2011 Creating capabilities: the human development approach. Cambridge, Massachusetts: The Belknap Press of Harvard University Press. 2013 Political emotions: why love matters for justice. Cambridge, Massachusetts: The Belknap Press of Harvard University Press. Schlosberg, David 2012 Climate Justice and Capabilities. A Framework for Adaptation Policy. – Ethics & International Affairs 26: 445 – 461. Worldwatch Institute 2010 State of the World: Transforming Cultures, from Consumption to Sustainability. New York: W. W. Norton & Company.