sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Lue tai kuuntele tästä koko sarja!
Astu nyt ajatuksissasi rohkeasti tulevaisuuteen!
OLIPA KERRAN…
eli miltä nykymeno näyttää tulevaisuudesta käsin?
Vielä eilen iloitsimme siitä, miten absoluuttinen köyhyys väheni maailmassa. Samaan aikaan köyhyys kuitenkin kasaantui tietyille alueille ja rikkaus toisaalle. Vaurauserot kasvoivat.
Taloudesta vallitsi hierarkkinen näkemys. Sen mukaan talouspyramidin huipulla oli luonnollista olla yltiörikas ja pohjalla erittäin köyhä. Ylös kasautuvan vaurauden ajateltiin talouskasvun myötä valuvan itsestään alaspäin. Tällaista oletusta vaurauden ”valumisesta” kutsuttiin englanniksi ”trickle down” -ilmiöksi. Vaikka varallisuuserot kasvoivat, niiden katsottiin loppupeleissä hyödyttävän kaikkia.
Taloudellinen vaurastuminen nähtiin osoituksena omista ansioista ja ahkeruudesta, minkä vuoksi sitä pidettiin ansaittuna. Köyhyys miellettiin vastaavasti yksilön omaksi viaksi. Tulotason vaikutusta vaurastumisen edellytyksiin ei ymmärretty vielä riittävästi.
Vaurastuminen nähtiin tavoiteltavana asiana, eikä äärimmäistä rikkautta pidetty äärimmäisen köyhyyden tavoin ongelmana. Tietynasteinen eriarvoisuus saatettiin nähdä myös taloudellisesti järkevänä, sillä sen ajateltiin kannustavan ”köyhiä” ahkeruuteen. Siksi kasvavaan taloudelliseen eriarvoisuuteen ei nähty tarpeelliseksi puuttua liian aktiivisin julkisin toimin.
Taloudellinen ja poliittinen valta vaikuttivat merkittävästi siihen, mistä näkökulmasta käsin köyhyydestä ja eriarvoistumisesta keskusteltiin. Aina ei muistettu, että taloudellista eriarvoisuutta voi esiintyä paljonkin ilman merkittävää köyhyyttä – ja päinvastoin. Yhteiskunnallinen keskustelu painottui köyhyyteen, kun taas eriarvoistumiseen kiinnitettiin vähemmän huomiota.
Ajattelutavan taustalla oli vahva usko nykyisen talousmallin ja markkinoiden kykyyn ratkaista köyhyyden ongelma. Vallitsevan järjestelmän ylläpito, kakun jatkuva kasvattaminen ja sen jakaminen poliittisin päätöksin nähtiinkin parhaana tapana levittää vaurautta. Rikkaiden ei tarvinnut tarvinnut muuttaa omaa toimintaansa, eikä talouden rakenteita tarvinnut uudistaa.
Pääoman kasautumisen myötä myös valta päätöksenteossa kasautui. Monet kansainväliset talousinstituutiot vaikuttivat voimakkaasti yhteiskunnallisiin asioihin ja prioriteetteihin. Esimerkiksi yleisen käsityksen mukaan eriarvoisuuskysymykset eivät kuulu yrityksille, vaan niiden ensisijainen tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille.
Suurituloiset saattoivat kokea olevansa pyyteettömiä hyväntekijöitä, jotka maksavat paljon veroja ja työllistävät paljon ihmisiä, ja mahdollisesti rahoittavat hyväntekeväisyyttäkin. Kaikki eivät tosin nähneet asiaa samalla tavalla:
”Meitä kutsutaan esittämään laupiasta samarialaista elämämme tiellä, mutta tämä on vasta alkua. […] Aikanaan nähdään, että rakenteet, jotka tuottavat kerjäläisiä, ovat uudistusten tarpeessa.”
Martin Luther King
Globaali eriarvoistumiskehitys ei koskenut meitä
”Valumaefektiin” nojaten maailmanlaajuisten reiluuden ja hyvinvoinnin haasteiden uskottiin ratkeavan, kunhan kehitysmaat nousisivat kehittyneiden maiden joukkoon. Rikastumista ei siten pyritty rajoittamaan, vaan tavoitteena oli ainoastaan purkaa köyhyyttä. Vain absoluuttista köyhyyttä pidettiin todellisena köyhyytenä. Niinpä usein ajateltiin, ettei vauraissa maissa ole ”oikeaa” köyhyyttä.
Kun Suomessa keskusteltiin eriarvoisuudesta, joku aina muistutti, etteivät tuloerot olleet meillä juurikaan kasvaneet. Se, että vauraus kasautui meilläkin, jäi usein huomiotta. Hyvinvoinnin mittareilla hyvin pärjäävässä Suomessa oli helppo ajatella, ettei köyhyyden globaali kasautuminen koske meitä. Vastuuta muiden maiden hyvinvoinnista ei nähty meidän taakkanamme. Esimerkiksi globaalin etelän köyhyydestä käytiin harvoin korkean tason keskusteluja.
Vain harvoin tunnustettiin, että Suomellakin oli roolinsa kansainvälisen kaupan ja talouden kolonialistisissa rakenteissa. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään tarvittavat mineraalit sijaitsivat pääosin globaalin etelän maissa. Näihin yhteiskuntiin sijoittuva, ympäristöjä pilaava kaivostoiminta lisäsi entisestään ilmastokriisiin kytkeytyvää globaalia eriarvoisuutta. Vaikka kyseiset alueet olivat vaikuttaneet ilmastonmuutokseen vähiten, ne kärsivät sekä ilmastonmuutoksesta että sitä hillitsemään pyrkivästä vihreästä siirtymästä muita enemmän.
Tutun sanonnan mukaan olemme kaikki samassa veneessä, jota nouseva vuorovesi nostaa tasapuolisesti. Tuossa veneessä yhdenkin soutajan työ hyödyttää kaikkia. Entä jos olemmekin samassa myrskyssä, mutta erilaisissa veneissä – toiset jahdeissa ja toiset pahvilauttojen päällä??
Damien Barrin, 2020, runoa soveltaen
Eriarvoisuusongelmat piiloutuivat mittarien ja käyrien taakse
Hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden mittaukseen hyödynnettiin bkt:n ja Gini-kertoimen kaltaisia mittareita. Näihin abstrakteihin mittareihin suhtauduttiin ikään kuin ne edustaisivat todellista tapahtumaa. Muut sosiaaliset mittarit näkyivät vain harvoin. Mediassa köyhyyttä ja eriarvoisuutta käsiteltiin usein yksittäisten ihmisten kokemusten kautta ilman yleistä kehitystä havainnollistavia lukuja. Talouden viralliset tilastot ja tulkinnat yksittäisten ihmisten kokemuksista kilpailivat näin julkisuudessa keskenään.
Vaurauden valumisefektin hengessä usko ”vihreään Kuznezin käyrään” oli vahva. Kuznezin hypoteesin mukaan vaurastuminen aiheuttaa ensin ympäristöhaittoja, mutta kun vauraus kasvaa riittävästi, sitä voidaan käyttää ympäristöhaittojen korjaamiseen, ja ympäristön tila paranisi. Vaurauden kasvun oletettiin lisäävän ekologista käyttäytymistä. Käytännössä ekologiset ja sosiaaliset ongelmat valuivat alaspäin, ja köyhimmät kärsivät eniten esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksista.
Monet näkivät vihreän siirtymän lähinnä teknologisena kysymyksenä. Vastaavasti vihreästä siirtymästä mahdollisesti aiheutuvat eriarvoisuusongelmat miellettiin ensisijaisesti kompensaatiokysymyksiksi. Kyvyttömyys nähdä ilmaston, luonnon ja globaalin eriarvoistumiskysymyksen kohtalonyhteys hidasti talouden rakenteellista uudistumista, mikä puolestaan hidasti eriarvoisuuden vähentämistä.
MITÄ JOS…?
Nämä kysymykset muuttivat kehityksen suunnan
Ajan mittaan suuri eriarvoisuus rapautti kansalaisten luottamusta päätöksentekijöihin ja heikensi yhteiskuntien vakautta. Taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden kokemus näkyikin maailmalla epävakautena, konflikteina ja vallitsevien arvojen haastamisena. Tämä ilmeni myös YK:n painoarvon vähenemisenä.
Monet eriarvoistumiskehityksen haasteet kytkeytyivät kiinteästi taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen valtaan. Nämä rakenteet eivät muuttuneet ryminällä. Vähitellen kansalaiset alkoivat kuitenkin kysyä, millaisen vaurauden varaan reilu ja kestävä tulevaisuus tulisi rakentaa. Entä millainen olisi yritysten ja talouden rooli, kun eriarvoisuuteen haetaan ratkaisuja?
Vaikka valmiita vastauksia oli aluksi vaikea löytää, ne alkoivat vähitellen hahmottua, kun ihmiset pysähtyivät pohtimaan ”mitä jos…”:
- Mitä jos emme ihailisi yksilön pyrkimystä ylenmääräiseen rikastumiseen, vaan pitäisimme sitä itsekkyytenä?
- Mitä jos arvostaisimme luontopääomaa sekä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa korkealle ja pyrkisimme luomaan niihin perustuvaa yhteisvaurautta?
- Mitä jos ymmärtäisimme oman roolimme vihreään siirtymään liittyvässä uuskolonialismissa?
- Mitä jos veroratkaisut estäisivät varallisuuden kohtuutonta keskittymistä?
- Mitä jos talousjärjestelmä uudistuisi niin, että sen rakenteet ja mekanismit johtaisivat jo itsessään tasaisempaan vauraudenjakoon?
- Mitä jos köyhimpien maiden velat annettaisiin anteeksi?
Kun ihmiset alkoivat etsiä ja vaatia vastauksia tämäntyyppisiin kysymyksiin, ajattelu alkoi muuttua. Rakentui visio maailmasta, jossa taloudellinen eriarvoisuus vähenisi ja hillitsisi yhteiskunnallista levottomuutta. Alettiin etsiä keinoja vähentää suhteellista, eikä vain absoluuttista köyhyyttä.
Tämä näkyi myös mediassa, joka alkoi julkaista juttuja pienistä muutoksen iduista tyyliin:
”Maailman rikkaimman prosentin omistus maailman varallisuudesta on laskussa.”
”Äärimmäistä vaurautta suitsiva ihmisoikeussopimus allekirjoitettiin Etelä-Sudanissa.”
”Vaurauden monipuolisista muodoista ja niiden arvottamisesta on syntynyt uusi ymmärrys.”
Nojaammeko laupiaisiin samarialaisiin vai tavoittelemmeko yhteisöllistä Kontua?
Myytit ja metaforat paljastavat ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavia syvävirtauksia. Alla on talouteen ja sen tulevaisuuteen liittyviä kertomuksia, jotka tunnistettiin Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjassa.
Raamatun kertomuksen mukaan eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin. He riisuivat miehen alasti, löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Monet valtaapitävät kulkivat välinpitämättöminä miehen ohi. Mutta eräs samarialainen meni ryövätyn miehen luokse, sitoi hänen haavansa, vei hänet majataloon ja hoiti häntä.
Kertomuksessa laupeus löytyy yksilöistä, ei niinkään yhteisöistä tai yhteiskunnan rakenteista. Yhdysvaltalainen ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King puhui usein laupiaasta samarialaisesta ja laajensi vaatimuksen lähimmäisten auttamisesta koskemaan koko yhteiskuntaa: ”Todellinen myötätunto on enemmän kuin kolikon heittämistä kerjäläiselle. Se ei ole sattumanvaraista ja pintapuolista. Aikanaan nähdään, että rakenteet, jotka tuottavat kerjäläisiä, ovat uudistusten tarpeessa.”
Tarussa sormusten herrasta esiintyvä Kontu (the Shire) on hobittien asuinpaikka. J. R. R. Tolkien kirjasarjasta tehty elokuva kuvaa hobitit yhteisönä, jossa hyvinvointi muodostuu yhteisöllisesti ja tasa-arvoisesti(*). Elokuvan rakentaa mielikuvaa Kontusta idyllisenä ja viehättävänä paikkana, joka sijaitsee vehreällä ja kauniilla maaseudulla. Talot ovat pieniä mutta tunnelmallisia, ja niiden asukkaat ovat taitavia puutarhureita ja viljelijöitä.
Tämä harmoninen ympäristö mahdollistaa hobiteille vaurauden eri muodoissa. Heidän maatilansa tuottavat runsaan sadon, ja heidän kaupankäyntinsä hyödyntää luonnon antimia. Vaurauden tunne syntyy heillä yltäkylläisestä ruoasta, ystävällisestä naapurustosta, perinteisestä elämäntyylistä ja vallan tasapuolisesta jakamisesta. Lisäksi yhteisön vahva tuki luo heille henkistä vaurautta ja onnea.
(*) J. R. R. Tolkienin kirjasarjassa hobiteista ei anneta aivan yhtä yhteisöllistä kuvaa kuin kirjojen pohjalta tehdyissä elokuvissa.
Tämä kirjoitus perustuu Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjan osallistujien ryhmätöihin. Se ei välttämättä vastaa yksityiskohdiltaan jokaisen osallistujan omaa näkemystä, ei myöskään Sitran kantaa.
Hyödynsimme vallitsevan ajattelun haastamiseen ja tulevaisuuden kuvitteluun kriittistä kerrosanalyysia (Causal Layered Analysis, CLA). Lisätietoja CLA-menetelmästä ja sen käytöstä löytyy CLA-työkalusivulta. Talouden narratiivien taulukkomuotoiset tiivistelmät löytyvät täältä (pdf).
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
