2020-luku haastaa demokratiaa monimuotoistumaan

Demokratia on eri selvitysten mukaan heikentynyt jo yli 15 vuoden ajan (mm. Freedom House 2021). Ilmiö ei kohdistu pelkästään demokratiakehityksen alkupäässä oleviin valtioihin, vaan myös vakiintuneisiin demokratioihin. The Economistin selvityksen mukaan esimerkiksi Ranska on ottanut takapakkia ja heikentynyt täydestä demokratiasta heikentyneen demokratian luokkaan. Maa on jo pitempään oleillut näiden kategorioiden rajamaastossa.

Samaan aikaan autoritaariset keinot ja valtiot ovat lisääntyneet maailmanlaajuisesti. Vastikään julkistetun, International IDEA -tutkimuslaitoksen tekemän Global State of Democracy -raportin mukaan autoritarismin suuntaan lipuu enemmän maita kuin koskaan sitten vuoden 1995.

Kansainvälisten kehityskulkujen keskeisin oppi on, että demokratiaa täytyy puolustaa ja kehittää myös meillä Suomessa, sillä keskinäisriippuvaisuuksien ajassa emme voi eristäytyä muusta maailmasta. Sitä paitsi demokratian elintilan puolustaminen ja laajentaminen on maailman mittakaavassa pienen maan etu.

Demokratian hiipuminen globaalisti velvoittaa meitä kaikkia sekä puolustamaan omia demokraattisia rakenteitamme että kehittämään niitä vastaamaan nopeasti muuttuvan maailman moninaisiin haasteisiin. Edellä mainitut kansainväliset trendit ja vakiintuneissakin demokratioissa nähdyt nopeat muutokset alleviivaavat sitä, että emme voi pitää omiakaan demokraattisia rakenteitamme itsestäänselvyyksinä.

Vaikuttaminen on muutakin kuin äänestämistä

Kansallisesti meillä Suomessa on demokratiaan liittyen erityislaatuinen ongelma, jota OECD nimittää raportissaan osallistumisen paradoksiksi. Keskeinen havainto on, että suomalaiset luottavat hyvin paljon instituutioihin, mutta kokevat vaikutusmahdollisuutensa niihin rajallisiksi. Lisäksi yhä suurempi osuus väestöstä kokee, että vaikuttaminen parlamentaariseen järjestelmään puolueorganisaatioiden kautta ei ole luontevin vaihtoehto.

Olemassa olevia rakenteita täytyy korjata ja kehittää siten, että prosessit ovat läpinäkyviä, ennustettavia ja niihin voidaan kytkeä uusia osallistumisen tapoja.

Edellä mainittu on erityisen tärkeää, kun luodaan uusia rakenteita. Hyvinvointialueuudistuksen seurauksena Suomeen tulee  uusi demokratian taso. Näillä näkymin äänestysaktiivisuus voi kuitenkin jäädä tammikuussa 2022 järjestettävissä aluevaaleissa hyvin alhaiseksi ja on mahdollista, että vain vähemmistö äänestysoikeutetuista käyttää ääntään. Tämä heikentää vaalien kautta valittujen oikeutusta päättää kaikkien puolesta. Tähän demokratiavajeeseen voidaan kuitenkin vastata luomalla jatkuvia ja vaikuttavia uusia osallistumisen tapoja.

Uusilla osallistumisen tavoilla voidaan lunastaa järjestelmän oikeutus sekä myös varmistaa ihmisten yhdenvertaisen osallistumisen mahdollisuus. Tavoite on – tai sen tulisi olla – että jokaiselle pyritään tarjoamaan sellainen osallistumisen mahdollisuus, joka sopii juuri hänelle itselleen.

“

”Yhdessä moninaiset tavat osallistua ja vaikuttaa parantavat yhteiskunnan demokratian tilaa ja kokonaisdemokratiaa.”

Mikään yksittäinen demokratian muoto ei vastaa tähän tarpeeseen, vaan täytyy luoda tilaa ja mahdollisuuksia erilaisille rinnakkaisille demokraattisille prosesseille. Esimerkiksi Sitran käynnistämissä ja rahoittamissa Robottipuhelukokeiluissa kunnissa huomattiin, että puhelu on hyvä tapa tavoittaa iäkkäämpi osa kunnan asukkaista, mutta nuorten tavoittamiseen tarvitaan todennäköisesti muita konsteja. Tätä demokratiatapojen ja prosessien samanaikaisuutta voi kutsua demokraattiseksi moninaisuudeksi. Yhdessä moninaiset tavat osallistua ja vaikuttaa parantavat yhteiskunnan demokratian tilaa ja kokonaisdemokratiaa.

Yksi demokratian tärkeä ulottuvuus liittyy siihen, miten kansalaiset suhtautuvat ajatukseen, että he ovat itse ylimpiä päättäjiä. Tämän näkemyksen ytimessä ovat kysymykset siitä, ketkä kuuluvat jaettuun arvoyhteisöömme ja keitä tulisi kuulla päätöksiä tehdessä. Yksinkertaistaen voi ajatella, että tämän ulottuvuuden keskiössä on kysymys siitä, kuinka moni meistä tunnustautuu tai identifioituu demokraateiksi tai mitä ”demokratiakansalaisuus” meille ylipäätään merkitsee.

Demokratia ei ole luonnollinen tila, vaan sitä täytyy vaalia, eikä sitä ei ole olemassa ilman demokraattisia kansalaisia. Tähän työhön kuuluu olennaisesti demokratiakasvatus ja sivistys. Vaikka demokratia ei järjestelmänä ole aina kaikkein tehokkain valtiomuoto, eivätkä päätökset tyydytä aina kaikkia, niin nykymuotoinen kansanvalta on silti paras valtiomuoto ja kehittynein arvoyhteisö, joka kunnioittaa ja välittää yksilöiden ja yhteisöjen tahtoja ja arvoja.

Tämän näkökulman uusintaminen yhteiskunnassa on elintärkeää jatkuvalle ja rikkaalle demokratialle. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että demokratia pystyy päivittäin perustelemaan hyödyllisyytensä ihmiselle esimerkiksi perusoikeuksien ja -vapauksien turvaajana. Demokratian arvostus ei enää ole automaatio.

Luottavatko päättäjät kansalaisiin?

Vakaa ja uudistuva demokratia edellyttää myös luottamusta. Järjestelmän ja päättäjien täytyy nauttia kansalaisten luottamusta. Ovathan kansalaiset demokratiassa ylimpiä päättäjiä. Toisaalta on myös olennaista, että päättäjät ja viranhaltijat luottavat kansalaiseen. Tämän ajatuksen keskiössä on ajatus siitä, että päätöksenteko paranee sisällöllisesti ja toimeenpano helpottuu, kun kansalaiset voivat osallistua päätöksentekoon aikaisessa vaiheessa sellaisella tavalla, joka vaikuttaa konkreettisesti lopputulokseen.

Osallistumisen paradoksin kannalta voidaan ajatella, että meillä on Suomessa tilanne, jossa kansalaiset luottavat päätöksentekijöihin, mutta päättäjät eivät luota kansalaisiin. Muutenhan kansalaisten osallistumisen mahdollisuudet olisi jo järjestetty paremmin.

“

”Osallistumisen paradoksin kannalta voidaan ajatella, että meillä on Suomessa tilanne, jossa kansalaiset luottavat päätöksentekijöihin, mutta päättäjät eivät luota kansalaisiin.”

Demokratian keskeisiin periaatteisiin kuuluu myös se, miten suhtaudutaan vähemmistöihin.

Keskeisesti pinnalle nousee kysymys, kenen ääntä tulisi kuunnella ja keiden ääntä tulisi vahvistaa. Onko oikein, että enemmistö päättää muiden puolesta vai olisiko demokratian kannalta parempi varmistaa vähemmistöjen äänen kuuluminen päätöksenteossa? Mitä jos sen sijaan, että ajateltaisiin, että vähemmistö ei saa estää enemmistön tahtoa ajateltaisiin, että päätöksiä ei saa tehdä ilman, että kuullaan vähemmistöä?

Tämä suhtautuminen on harvoin johdonmukaista. Se muuttuu usein, kun siirrytään demokratian tasolta toiselle. Esimerkiksi kunnissa ajatellaan usein, että enemmistön näkökulma on keskeinen. Tosin jo hyvinvointialueita suunnitellessa ollaan huolissaan siitä, että hyvinvointialueen enemmistö jyrää pienempien kuntien tahdon. Valtion tasolla hyväksytään myös useimmiten enemmistövalta, mutta kansainvälisesti EU-tasolla halutaan varmistaa, että vähemmistön (pienen maan) rooli on mahdollisimman vaikuttava. Tämä ilmiö on ymmärrettävä, kun pohditaan demokratiaa intressien kautta, mutta korostaa sitä, että myös vähemmistön mielipiteellä on väliä ja siihen tulisi suhtautua vakavasti.

Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektin aikana on selvitetty ja korjattu monia keskeisiä demokratian instituutionaalisia ongelmia ja haettu ja kokeiltu uusia tapoja osallistua päätöksentekoon. (Lue yhteenveto projektin tekemisistä tästä Rakennustarkastajan raportista.)

Demokratia ei kuitenkaan ole koskaan valmis, vaan sitä tulee jatkuvasti vaalia ja kehittää. Peruskorjauksen jälkeen on syytä kääntää katse rohkeasti tulevaisuuteen ja ennakkoluulottomasti kokeillenkin pyrkiä korjaamaan ja rakentamaan demokratiaamme vahvan edustuksellisen demokratiamme pohjalle, kansalaisten osallistumista ja vaikuttamista edistäen.