artikkelit
Arvioitu lukuaika 10 min

Olipa kerran ylemmyydentunto ympäristöstä. Miten tarina jatkuu?

Vihreästä kullasta ja tuhansista järvistä tunnettu Suomi perusti pitkään taloudellisen hyvinvointinsa luonnonvarojen käyttöön. Hyvään pyrittiin vilpittömästi, mutta samalla sorruttiin ”kestäväksi selittämiseen” – ajateltiinhan, että suomalaisilla on aivan erityinen luontosuhde. Muutosta joudutti nöyrempi suhde kansallisiin saavutuksiin luonnonvarojen käytössä. Taloudellisen toiminnan painopiste siirtyi luonnon hyödyntämisestä yhteistyöhön luonnon kanssa.

Kirjoittaja

Eeva Hellström

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Julkaistu

Lue tai kuuntele tästä koko sarja!

artikkelit
artikkelit
artikkelit
artikkelit
artikkelit
artikkelit
artikkelit
julkaisut

Astu nyt ajatuksissasi rohkeasti tulevaisuuteen!

OLIPA KERRAN… eli miltä nykymeno näyttää tulevaisuudesta käsin?

Suomea ajateltiin pitkään kouluesimerkkinä luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Suomalaisen elämäntavan kestävyyttä ja paremmuutta toisteltiin myös julkisessa keskustelussa. Uskottavuutta tavoiteltaessa sorruttiin kuitenkin kestäväksi selittämiseen.

Keskustelussa toistui väitteitä, joilla erilaisia kestämättömiä käytäntöjä perusteltiin suomalaisten erityispiirteiden ja vahvan luontosuhteen varjolla. Näitä selityksiä tarvittiin, jotta ihan kaikkia vihreään siirtymään tarvittavia muutoksia ei tarvitsisi huomioida, saati toteuttaa.

Suomessa oli esimerkiksi pakko lentää ja autoilla paljon, koska maa on suuri, eikä meiltä lentämättä pääse nopeasti muualle Eurooppaan. Oli myös hyväksyttävää pitää pari astetta korkeampaa sisälämpötilaa kuin Keski-Euroopassa, koska Suomessa rakennettiin erityisen hyvin eristettyjä asuntoja. Tällöin saatettiin kuitenkin sortua ajatukseen, että asunnot ovat muualla kylmempiä paremman osaamisen puuttuessa.

Metsänhoitomme uskottiin olevan maailman parasta, ja suomalainen ruoka edusti puhtautta ja eettisyyttä. Elintarvikkeitamme pidettiin luonnostaan puhtaampina ja vastuullisemmin tuotettuina kuin muiden maiden. Koska suomalaisilla ajateltiin olevan aivan erityinen luontosuhde, myös alkutuotannon ajateltiin olevan kestävää. Suomessa on paljon metsää ja vähän ihmisiä, joten luontojalanjälkemme saatiin näyttämään hyvältä. Metsien käytön kestävyydestä riitti silti keskusteltavaa.

Koska suomalaisella luonnolla ei nähty olevan hätää, oli sallittavaa hyväksikäyttää ihmistä ja luontoa – jotta voisimme pitää huolta ihmisistä ja luonnosta.

Työpajassa tuumattua

Maailmanlaajuinen roolimme ympäristöongelmien ratkaisijana nähtiin korostuneen pienenä, joskin usko suomalaisen vihreän teknologian maailmanvalloitukseen oli vahva. Valtaapitävät luottivat siihen, että kestävyyshaasteet pystytään ratkaisemaan ilman syvällisempiä järjestelmän muutoksia.

Suomi nähtiin vihreän siirtymän edelläkävijänä, josta muiden kannatti ottaa oppia. Samalla unohdettiin, millaisia vaikutuksia suomalaisten korkealla kulutustasolla oli luontoon muualla maailmassa ja miten riippuvaisia olimme esimerkiksi Kiinan taloudesta ja tuotannosta. Omassa maassa tapahtuvaa kehitystä tilastoitiin mieluummin kuin tuotannon ja kulutuksen vaikutuksia maan rajojen ulkopuolella.

Vastaavanlaiset ajatusvinoumat olivat tyypillisiä muuallakin: Jokainen maa ylikorosti omia hyviä puoliaan. Rivien väliin oli kirjoitettu, että kestävyysongelmat olivat muiden aiheuttamia ja itse oli tehty jo riittävästi.

Luonnonvarojen merkitys taloudessa korostui

Suomen talouden rakenne oli pitkään melko yksipuolinen nojaten suurelta osin raaka-aineista riippuvaiseen perusteollisuuteen. Muuta varallisuutta kun oli niukasti. Esimerkiksi metsien käytöllä ja metsäteollisuudella oli tärkeä rooli, kun Suomea jälleenrakennettiin sotien jälkeen.  Maa- ja metsätalouden etujärjestöt ja hallinto olivat vaikutusvaltaisia. Metsäteollisuus menestyi maailmalla ja sillä oli yhteiskunnassa vahva asema. 

Luonnonvarojen merkitys taloudessa korostui vielä talouden monipuolistuttuakin. Luonnon hyödyntäminen muodostikin tärkeän perustan talouskasvun tavoittelulle. Resursseja oli käytettävä aktiivisesti, kun siihen oli mahdollisuus. Kuva suosta, kuokasta ja Jussista, joka kesytti luonnon, oli iskostunut suomalaisten ajatteluun. Ajattelutapa teki selkeän eron ihmisen maailman ja muun luonnon välille näkemättä ihmistä osana luontoa.

Monissa talousmalleissa oletettiin lisäksi, että luontopääoman menetys olisi talouskasvun myötä korvattavissa muulla pääomalla, kuten tuottavilla koneilla ja laitteilla tai paremmalla terveydellä tai osaamisella.

Ristiriitaiset mielikuvat värittivät luontosuhdettamme

Myöhäinen kaupungistuminen oli johtanut Suomessa laajaan metsänomistukseen. Elämä maaseudulla oli lähihistoriaa, ja mökkikulttuuri sekä sienten ja marjojen keräilyn perinteet vahvoja. Nämä vahvistivat mielikuvaa metsäkansasta, joka on lähellä luontoa ja jolla on aivan erityinen luontosuhde.

Erityistä yhteyttä luontoon tunnettiin toki, mutta tämä suhde oli jokaisella erilainen. Yhdenkin ihmisen luontosuhteessa saattoi olla päällekkäisiä ja ristiriitaisia piirteitä. Yksille luonnon hyödyntäminen saattoi olla elinkeinon lähde ja toiset saattoivat ajatella luonnon tarvitsevan hoitoa. Osa ihmisistä saattoi arvostaa vain koskematonta aarnimetsää.  Vaikka metsä nähtiin yleensä myönteisenä ympäristönä, se saatettiin kokea myös pelottavaksi paikaksi.

Luontosuhde saatettiin kokea vahvana, vaikka luonnossa oleilu tapahtui autolla ja varta vasten hankituissa ulkoiluvaatteissa.

Työpajassa tuumattua

Luontosuhteemme kytkeytyi myös itsenäisyyden ja omavaraisuuden arvostukseen. Suomalaisilla oli vahva itse pärjäämisen eetos. Luonnonvarojen runsasta käyttöä perusteltiin usein kilpailukyvyllä. Siihen vedottiin, kun esitettiin investointeja tai verohelpotuksia saastuttavaan teollisuuteen. Uskottiin, että teollisen toiminnan luvissa edellytetyn ”ympäristön pilaaja maksaa” -periaatteen noudattaminen riittäisi, vaikka todellisuudessa yhteiskunta ja luonto kantoivat osan vahingoista.

MITÄ JOS…?
Nämä kysymykset muuttivat talouden suunnan

Kansantaloutemme rakenne ja vuosikymmenten aikana syvään juurtuneet käsitykset luonnonvaroista ja niiden käytöstä hidastivat tarvittavaa muutosta kestävämpään luonnonvaratalouteen. Luonnonvarojen käyttöön ja suojeluun kohdistui myös ristiriitaisia paineita, jolloin jaettu visio tulevaisuudesta puuttui.

Vähitellen alettiin kuitenkin pohtia, miltä taloutemme ja tulevaisuutemme näyttäisi, jos kulutustapamme eivät vahingoittaisi muita yhteisöjä tai tulevia sukupolvia. Yhä useammin kysyttiin, voisimmeko rakentaa taloutta, joka vahvistaisi sekä luonnon että ihmisyhteisöjen elinvoimaa ja elpymiskykyä? Entä voisimmeko oppia aiempien sukupolvien ja monien alkuperäiskansojen luontoviisaudesta jotain sellaista, jota voisimme soveltaa myös omaan toimintaamme?

Vaikka valmiita vastauksia oli aluksi vaikea löytää, ne alkoivat vähitellen hahmottua, kun ihmiset pysähtyivät pohtimaan ”mitä jos…”:

  1. Mitä jos elävöittäisimme suomalaisille jo historiasta tutun säästeliäisyyden ja hyödyntäisimme luontoa sen mukaisesti?
  2. Mitä jos tavoitteenamme ei olisi vain nykyistä pienempi luontojalanjälki, vaan pyrkisimme jättämään myös mojovan luontokädenjäljen?
  3. Mitä jos ottaisimme huomioon myös kolmansiin maihin jättämämme luontojalanjäljen?
  4. Mitä jos tuotantoketjut olisivat täysin läpinäkyviä, ja niistä kerättyä tietoa hyödynnettäisiin luonnon hyväksi?
  5. Mitä jos tavoittelisimme luonnonvarojen käytössä määrän sijaan korkeampaa ja monipuolisempaa lisäarvoa?
  6. Mitä jos luonnonvarojen käyttö perustuisi luonnon hyödyntämisen tai siihen vaikuttamisen sijaan yhteistyöhön luonnon kanssa?

Kun ihmiset alkoivat etsiä ja vaatia vastauksia tämäntyyppisiin kysymyksiin, ajattelu alkoi muuttua. Vaikka maailma ympärillä muuttui nopeasti, muutos luonnonvarojen käytössä ja luontosuhteessa eteni asteittain Tämä näkyi myös mediassa, joka alkoi julkaista juttuja pienistä muutoksen iduista tyyliin:

Suomi johtaa regeneratiivisen talouden kansainvälistä ränkingiä.

”Suomen metsät ovat maanosamme terveimpiä ja elinvoimaisimpia.

Suomalaiset elävät planeetan kantokyvyn rajoissa eivätkä kuluta määräänsä enempää.

Myytit ja metaforat työskentelyn apuna

Toimimmeko Jussin tavoin vai kuten Navit?

Myytit ja metaforat paljastavat ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavia syvävirtauksia. Alla on talouteen ja sen tulevaisuuteen liittyviä kertomuksia, jotka tunnistettiin Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjassa.

Perinteinen käsityksemme luonnosta on perustunut ”Suo, kuokka ja Jussi” -mentaliteettiin: luonto nähdään hallittavana ja pelottavana voimana, joka ihmisen on kesytettävä. Taustalla on ajatus luonnon hyödyntämisestä elämän perustana. Nostaahan Jussikin köyhästä suomaasta luonnon rikkauksia.

Ajattelutapa näkyy myös iskulauseessa ”Suomi elää metsästä”. Tämä käsitys perustuu protestanttiseen kristinuskoon ja korostaa luonnon hyödyntämistä tehokkaasti omavaraisuuden saavuttamiseksi. Työnteko ja ahkeruus nähdään tärkeinä vaurauden lähteinä.

Vaihtoehtoisen näkökulman tarjoaa elokuva Avatar, jossa luonto nähdään viisaana elollisena olentona, Äiti Maana, jota tulee kunnioittaa ja palvella. Elokuvan Navi-kansa ymmärtää yhteiskuntansa toimivan harmoniassa luonnon kanssa. Luontoa ei käytetä hyväksi, vaan toimitaan yhdessä sen kanssa, viemättä mitään tulevilta sukupolvilta.

Navit käyttävät kehittynyttä, ekosysteemipalveluja kunnioittavaa teknologiaa, joka luo täydellisen yhteyden ihmisen ja luonnon välille. Navi-kansan ajattelua heijastava maailmankuva perustuu yhteisöllisyyteen ja empatiaan kaikkien lajien välillä. Myös muiden lajien oikeudet tunnustetaan. Johtotähtenä on ajatus, ettei luonto ole meitä varten, mutta voimme toimia yhdessä sen kanssa.

Tämä kirjoitus perustuu Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjan osallistujien ryhmätöihin. Se ei välttämättä vastaa yksityiskohdiltaan jokaisen osallistujan omaa näkemystä, ei myöskään Sitran kantaa.

Hyödynsimme vallitsevan ajattelun haastamiseen ja tulevaisuuden kuvitteluun kriittistä kerrosanalyysia (Causal Layered Analysis, CLA). Lisätietoja CLA-menetelmästä ja sen käytöstä löytyy CLA-työkalusivulta. Talouden narratiivien taulukkomuotoiset tiivistelmät löytyvät täältä (pdf).

Mistä on kyse?