Lue tai kuuntele tästä koko sarja!
Astu nyt ajatuksissasi rohkeasti tulevaisuuteen!
OLIPA KERRAN… eli miltä nykymeno näyttää tulevaisuudesta käsin?
Vielä eilen uskottiin, että kestävyyssiirtymä pystytään toteuttamaan perinteisen talousjärjestelmän ja valtarakenteiden puitteissa, vaikka siirtymän haasteet tunnustettiin toki laajalti. Uuden talousjärjestelmän puolestapuhujia muistutettiin siitä, että vallitsevat valtajärjestelyt olivat historiallisesti tuottaneet vaurautta ja hyvinvointia. Oletus oli, että hyveelliset asiat tapahtuvat vastedeskin saman kaavan mukaan.
Usko markkinoiden voimaan oli vankkumaton. Valta haluttiin antaa markkinoille, joiden tuli saada toimia rauhassa. Markkinatalouden tehokkaan kilpailun uskottiin ehkäisevän taloudellisen vallan keskittymistä. Ajateltiin myös, että sopivasti ohjattuna markkinat hoitaisivat sosiaaliset ja ekologiset ongelmat kuin itsestään, ja hyvinvoinnin valumaefekti varmistaisi kaikkien elintason kohoamisen.
Valtaapitävien diagnoosi talouden tilasta oli yksinkertainen. Se painottui numeerisiin tavoitteisiin, kuten bkt:n kasvuun, ja jätti varjoonsa talouden laadullisen kehityksen arvioinnin. Hyvän ja huonon kasvun eroa ei huomioitu riittävästi. Lisäksi usko vihreään teknologiaan ja innovaatioiden voimaan ratkaista aikamme haasteet oli vahva.
Länsimaat nähtiin kestävyysmurroksen itsestäänselvinä edelläkävijöinä. Kestävyyspyrkimykset näyttäytyivät toisinaan performanssina, jossa taloudellista ja poliittista menestystä tavoiteltiin luomalla juhlapuhein mielikuvia kestävyydestä.
Talouskasvun tavoittelu heijastui myös keskusteluun niin kutsutun irtikytkennän mahdollisuudesta. Etenkin valtaapitävät uskoivat vahvasti, että talouskasvu ja ympäristön hyvinvointi ovat yhdistettävissä, vaikka monet tutkimukset osoittivat toisin. Keskustelussa ei tyypillisesti huomioitu sitä, että kasvun kielteiset ympäristövaikutukset siirtyivät omalta takapihalta jonnekin toisaalle. Muuhun kuin talouskasvuun perustuvaa tapaa toteuttaa kestävyysmurros pidettiin liian kalliina ja etenkin länsimaissa vaikeasti toteutettavana. Hyvätkin esimerkit kestävästä muutoksesta jäivät silloin marginaaliin.
Vallan verkot hidastivat muutosta
Suuria muutoksia ei pidetty tarpeellisina. Kaiken keskiössä oli talouden ylikorostunut valta-asema yhteiskunnassa. Lisäksi taloudellisen ja poliittisen vallan välillä oli vahva kytkentä. Politiikka oli monilta osin taloudelle alisteinen: hyvää talouskehitystä pidettiin itseisarvoisen tärkeänä, joten poliittiset päätökset tehtiin talouden ehdoilla.
Talouden valta-asema näkyi jopa tiedon käytössä. Talous näyttäytyi omalakisena alueenaan, jolla vallitsivat fysiikan lakeihin verrattavat talouden lait, joiden hallitseminen edellytti syvällistä asiantuntijuutta. Niinpä talouspuheen ajateltiin kuuluvan vain ekonomisteille. Asetelmaa ruokki yhteiskunnan ja päätöksentekijöiden taloustieteilijöitä kohtaan tuntema luottamus ja arvostus.
Myös sillä oli väliä, keitä talousviisaita kuultiin. Taloustieteilijöitä, jotka edustivat muuta kuin uusklassista koulukuntaa, pidettiin ”oikeiden” taloustieteilijöiden sijaan idealisteina. Yksipuoliset taloustieteelliset koulutusrakenteet sekä koulukunnan sisäinen ryhmäkuri huolehtivat valta-asetelman säilymisestä.
Vallitsevan talousajattelun asema oli niin vahva, että voitiin jopa puhua taloudellisen ajattelun ”suomettumisesta”.
Työpajassa tuumattua
Talouden valta-asema näkyi myös siinä, miten kansalaiset nähtiin ensisijaisesti kuluttajina tai työntekijöinä. Ajateltiin, että kasvua pitää lisätä ja kaiken pitää tuottaa – myös kansalaisten. Monet ihmiset puolestaan kokivat olevansa järjestelmän vankeja ja voimattomia vaikuttamaan sen suuntaan.
Vaaleihin keskittyvä kansanvaltainen demokratiamalli nähtiin korkeimman kehityksen huippuna, jossa kansalaisten rooli politiikassa toteutui ensisijaisesti äänestämisen kautta. Vaihtoehtoisia vallan jakamisen muotoja, kuten taloudellista demokratiaa tai työntekijöiden valtaa ei näin ollen tarvinnut pohtia.
Talousjärjestelmä oli suhdanneherkkä ja sen globaalit riippuvuudet vahvoja, mikä kavensi mahdollisuuksia isompiin valtarakenteiden muutoksiin. Lisäksi moni asia kytkeytyi viime peleissä Kiinan tai Yhdysvaltojen kasvupyrkimyksiin.
Tulevaisuus nähtiin nykyisyyden jatkeena
Ajateltiin, että talousjärjestelmää voi uudistaa vain vähän kerralla, jottei talous romahda. Siksi oli tyydyttävä vallitsevaan järjestelmään, vaikkei se täydellinen ollutkaan.
Myös maailmankuva rajoitti näkemystä tulevaisuuden mahdollisuuksista. Siinä oli deterministisiä piirteitä, joiden takia ei osattu ajatella, miten voimalla jylläävä kehitys voisi muuttua toisenlaiseksi. Lisäksi pelättiin, että muutos veisi meidät kohti huonompaa elämää ja menneisyyden elintasoa. Rohkeita vaihtoehtoja rajoitti myös pelko saavutettujen etujen menettämisestä.
Kaikesta huolimatta usko muutokseen oli vilpitöntä. Päätöksentekijät uskoivat toimivansa tutkitun tiedon perusteella realistisesti, vaikka tiedon puolueettomuutta toisinaan kyseenalaistettiin. Valtaapitävillä oli myös vilpitön usko kaikkien haluun edistää kestävyyssiirtymää.
MITÄ JOS…?
Nämä kysymykset muuttivat kehityksen suunnan
Taloudellisen vallan keskittyessä unohdettiin, että talous on ihmisen luoma järjestelmä, jolloin sitä voidaan halutessa myös muuttaa. Vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvittelu käynnisti kuitenkin syvällisen muutoksen.
Vähitellen visiot uudenlaisesta vallanjaosta valtasivat alaa, kun ihmiset alkoivat kysyä uudenlaisia kysymyksiä: Miten yhteiskunta voisi rakentua poliittisen demokratian ohella yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja taloudellisen demokratian periaatteille? Mitä jos taloudellinen demokratia mahdollistaisi kestävyysmurroksen ilman, että taloudelliset erityisintressit rajoittavat tarvittavia päätöksiä? Mitä jos näkisimme talouden tulevaisuuden avoimena niin, että mikrotason muutoksista voisi vähitellen lähteä liikkeelle vyöryjä, joilla olisi lopulta järjestelmätason seurauksia?
Vaikka valmiita vastauksia oli aluksi vaikea löytää, ne alkoivat vähitellen hahmottua, kun ihmiset pysähtyivät pohtimaan ”mitä jos…”:
- Mitä jos yhteiskuntamme rakenteet kannustaisivat kilpailun sijaan yhteistyöhön ja jakamiseen, eikä vallan keskittyminen enää jatkuisi?
- Mitä jos kansalaisyhteiskunta ja ihmiset löytäisivät uusia rooleja talouden monissa verkostossa ja rohkaistuisivat uudenlaiseen taloustoimijuuteen?
- Mitä jos demokratialla ja paikallisella päätöksenteolla olisi nykyistä suurempi rooli taloudessa – myös globaalisti?
- Mitä jos talousseminaarit olisivat paikkoja, joissa monimuotoiset yhteisöt pohtivat talouden asioita yhdessä sen sijaan, että niihin kokoonnutaan kuuntelemaan ”talousviisaita”?
- Mitä jos talouden ohjausta suunniteltaisiin tieteellistä tietoa hyödyntävien kansalaisraatien toimesta?
- Mitä jos työntekijöiden yhtiöedustus toteutettaisiin tavalla, jossa valtaa olisi myös työntekijöillä?
Yhteiskunnan valtarakenteet muuttuvat harvoin ryminällä. Aluksi muutosta ei juuri havaittu, mutta aikaa myöten mediakin uutisoi merkittävistä kehitysaskelista tyyliin:
”Oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen rahasto on ennätyssuuri.”
”Suunnitelma muutettiin! Osallistavan demokratian keinoin valmisteltu kansallinen talouden kehitysohjelma julkaistu”
”Kestävyyssiirtymän Bretton Woods 2.0 käynnisti uuden vuosikymmenen.”
Goljattien taloudessa tarvitaan myös daavideja
Myytit ja metaforat paljastavat ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavia syvävirtauksia. Alla on talouteen ja sen tulevaisuuteen liittyviä kertomuksia, jotka tunnistettiin Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjassa.
Raamatun tarinassa Goljat oli valtavan suuri, voimakas ja itsevarma filistealainen soturi, joka haastoi israelilaiset lähettämään yhden taistelijansa kohtaamaan hänet. Kukaan israelilaisista ei kuitenkaan uskaltanut ottaa haastetta vastaan.
Goljatin voidaan ajatella edustavan taloudessakin kauan vallinnutta ajattelutapaa, joka nojasi uskoon ihmisen – ja sen myötä valtaapitävien – kaikkivoipaisuudesta. Taloutta varjeltiin tuholta kasvattamalla sitä mahdollisimman suureksi. Muutosta pelättiin, koska se nähtiin valtasysteemin horjuttamisena. Päättäjät olivat vakuuttuneita kontrollin tarpeesta, vaikka samalla harhakuva hallinnasta oli vahva. Kun talouden valtaapitävät kuvittelivat itsensä kaikkivoipaisiksi, he unohtivat olevansa itse systeemin kahleissa. Tämän seurauksena taloudessa ja yhteiskunnassa vallitseva hegemoninen valta kasvoi valtavaksi esteeksi muutokselle. Kaikkivoipaisuudesta tulikin suurin haavoittuvaisuus.
Mitä jos taloudessa arvostettaisiin goljattien sijaan enemmän daavideja?
Raamatun tarinan Daavid oli juutalainen paimenpoika, joka otti vastaan Goljatin haasteen ja lähti taistelemaan ylivoimaista vastustajaa vastaan ainoastaan lingon, viiden sileän kiven sekä Jumalan tuen voimin. Daavid voitti taistelun, kun hänen linkoamansa kivi osui Goljatin otsaan.
Goljatin virheenä oli ylimielisyys sekä liiallinen luottamus fyysiseen ja aineelliseen voimaan. Daavidin vahvuuksia olivat puolestaan rohkeus, ketteryys ja nokkeluus sekä kyky ajatella uudella tavalla.
Vastaavalla tavalla kestävyyssiirtymä ei toteudu yksin talouden ylivoiman turvin, vaan se edellyttää ihmisiltä valmiutta haastaa vallitsevia ajattelu- ja toimintamalleja sekä uskallusta muutokseen. Ihminen tulisikin nähdä talouden vaikutusten kohteen sijaan ajattelevana, reflektoivana ja yhteisöään arvostavana aktiivisena toimijana, jolla on mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Kun ymmärrämme, että meillä on voima muuttaa järjestelmää, emme ole enää sen vankeja.
Tämä kirjoitus perustuu Talouden monet tulevaisuudet -työpajasarjan osallistujien ryhmätöihin. Se ei välttämättä vastaa yksityiskohdiltaan jokaisen osallistujan omaa näkemystä, ei myöskään Sitran kantaa.
Hyödynsimme vallitsevan ajattelun haastamiseen ja tulevaisuuden kuvitteluun kriittistä kerrosanalyysia (Causal Layered Analysis, CLA). Lisätietoja CLA-menetelmästä ja sen käytöstä löytyy CLA-työkalusivulta. Talouden narratiivien taulukkomuotoiset tiivistelmät löytyvät täältä (pdf).