sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Tiedekeskus Heurekan aulassa kaikuvat korkeat kiljahdukset ja talvisaappaiden pehmeä töminä. Yksi koululaisjono kiemurtelee levottomana lippuluukulle, toinen on jo sisällä Tarttuvaa!-näyttelyssä tutkimassa viruksia ja viraali-ilmiöitä.
Korkeat desibelit ovat arkipäivää keskuksessa, joka pyrkii tekemään tieteestä tuntuvaa. Kun uusi näyttely avautuu, ei voi koskaan olla ihan varma, mitä tapahtuu: mikä menee rikki ja loukkaantuuko joku. Ja toisaalta: ymmärretäänkö viesti ja millaisia tunteita se herättää.
”Tiedenäyttelyn kokoaminen on itse asiassa aika kaoottista”, sanoo Heurekan toimitusjohtaja Tapio Koivu ja osoittaa ikkunan läpi näyttelytilaan.
”Meille voi intuitiivisesti muodostua kuva siitä, että tuollaisen pömpelin kuuluu näyttää tuolta. Vaikka suunnittelijat tietävätkin varsin hyvin, mikä toimii, kävijöiden käytös voi aina yllättää.”
Intuition ja kokemuksen rinnalle tarvitaankin nykyään jotain muuta.
”Kuluttajan käyttäytyminen ja odotukset muuttuvat valtavasti koko ajan. Siksi joudumme jatkuvasti uusimaan nahkaamme ja miettimään, miten saamme ihmisen ostamaan pääsylipun.”
Näistä syistä Koivu innostui kuullessaan Dave Snowdenin luennon kompleksisuusajattelusta. Hänestä SenseMaker-metodi oli oiva tapa selvittää syvällisesti, mitä yleisö ymmärtää ja miten aiheista voisi tehdä kansantajuisia. Koivu päätti kokeilla metodia syksyn 2018 näyttelyteemaan, aivoterveyteen.
Aivot nauttivat hyvästä elämästä
Heurekan yläkerrassa on hämärä huone, jonka seinällä pyörii video. Kaksi lasta seisoo ruudun edessä käsissään hopeanväriset tekoaivot. Käynnissä on Aivot narikasta! -näyttelyn prototyypin testaus.
Näyttelyn suunnitteleminen ei toki ole ihan sattumanvaraista. Jo alkumetreillä Heurekassa tehdään front end -tutkimus eli jututetaan satunnaisia museokävijöitä näyttelyn teemasta. Lisäksi apuna käytetään asiantuntijoita ja tutkijoita.
SenseMakeria kokeiltiin Heurekassa front endin jälkeen. Pyydetty narratiivi oli ”Kerro tilanteesta tai kokemuksesta, joka on mielestäsi vaikuttanut aivoihisi”. Kysely jaettiin Heurekan Facebook-sivuilla, ja porkkanana oli pääsylippu 150 ensimmäiselle vastaajalle.
Näyttelyn tuottaja Heidi Rosenström hämmästyi vastausinnosta: ensimmäisenä päivänä järjestelmäkin kaatui. Kaikkiaan vastauksia tuli 234, joista 85 prosenttia oli naisilta.
Rosenströmin mukaan SenseMakerin tulokset vahvistivat käsityksen, joka suunnittelijoilla oli alun perinkin. Näyttelyn ideana on se, ettei aivoterveydestä huolehtiminen ole ikävien sääntöjen noudattamista vaan kivojen asioiden tekemistä yhdessä, ja sellainen mielikuva oli myös vastaajilla.
”Moni oli maininnut sosiaalisen kanssakäymisen, harrastukset ja uusien asioiden opettelun.”
Kuvaavaa on, että kun vastaajia pyydettiin määrittelemään, liittyikö aivokokemus fyysiseen kehoon, ajatuksiin ja tunteisiin vai elämän tarkasteluun laajemmasta näkökulmasta, pisteet jakautuivat kolmiolle varsin tasaisesti. Käsitys aivojen ja hyvän elämän (tarina 1: lue vastaajien tarinoita artikkelin lopusta) yhteydestä oli moniulotteinen (tarina 2). Positiiviseksi koettuja tarinoita oli enemmän kuin negatiivisia. Mitä vanhempi vastaaja, sitä enemmän korostui huoli terveydestä.
Lomakkeen lopussa oli avoin kysymys, jossa kysyttiin, miten vastaaja huolehtii aivoterveydestään. Lähes kaikki vastasivat useita asioita levosta ja liikunnasta muistitehtäviin.
”Tuli sellainen olo, että näyttely on ajassa kiinni ja ihmiset miettivät aivoja paljon.”
Sairaustarinat eivät päätyneet näyttelyyn
Miten SenseMakerin tulokset sitten vaikuttivat aivonäyttelyyn?
Eivät juuri mitenkään, Heidi Rosenström myöntää. Front end -haastattelut oli jo tehty ja näyttelyn suunnittelu hyvässä vauhdissa, kun SenseMakerin vastaukset saatiin. Ajoitus oli vähän väärä.
Sitä paitsi tuloksista ei löytynyt juuri mitään lisättävää.
”En ehkä osannut kysyä kysymystä, josta tulisi kovin yllättäviä vastauksia. Tai ehkä en osaa lukea vastauksia oikein”, Rosenström sanoo.
Yksi piirre poikkesi kasvokkain tehtävistä haastatteluista: SenseMaker tuotti paljon henkilökohtaisia, raskaitakin kertomuksia aivosairauksista, masennuksesta, unettomuudesta (tarina 3) tai läheisen kuolemasta (tarina 4). Yksi toistuva tarina oli pienten lasten äitien unettomuus ja muistihäiriöt. Myös koulukiusaamisesta ja päihteidenkäytöstä kerrottiin.
”Ihmisten avoimuus oli aika yllättävää. Siellä oli paljon vavahduttaviakin tarinoita”, Tapio Koivu sanoo. ”Ne eivät kuitenkaan sopineet aivonäyttelyn ideaan, koska haluamme näyttää, miten aivoja voi hoitaa ja helliä, emme mässäillä seurauksilla ja sairauksilla.”
Rosenströmin mielestä SenseMaker-kokeilu oli kiinnostava oppimismahdollisuus, jossa tuli harjoiteltua omienkin aivojen käyttöä.
”En kuitenkaan korvaisi työkalulla front endejä, koska on hyödyllistä jutella ihmisten kanssa kasvokkain ja nähdä heidän reaktionsa ja tuntemuksensa.”
Tapio Koivu taas ajattelee, että SenseMakeria voisi joskus käyttää haastattelujen sijaan. Hänestä se sopisi esimerkiksi tekoälynäyttelyyn, joka on tulevien vuosien suunnitelmassa. Tekoäly on vaikeasti hahmotettava aihe, johon liittyy paljon pelkoja ja ristiriitoja.
”Kyselytutkimukset suuntautuvat helposti niin, että tämä on totta, onhan? SenseMakerissa pystyy kyseenalaistamaan ajatteluaan tehokkaammin.”
Ajankohtaista
Lue lisää