sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Talouskriisi aiheuttaa suuria ongelmia kuntien taloudessa, kun verotulot vähenevät dramaattisesti. Akuuttia rahoitusvajetta voidaan paikata valtion tuella, mutta pidemmän aikavälin ongelmiin pitää vastata aiempaa järeämmin keinoin.
Sinänsä hyödyllinen kunta- ja palvelurakenneuudistushanke (PARAS) ei enää riitä, vaan kuntarakenteen uudistamiseen on saatava vauhtia kokonaan uudenlaisella lähestymistavalla. Tässä tilanteessa olisi syytä vakavasti harkita ylhäältä johdettua kuntarakenneuudistusta, jossa asiat ratkaistaisiin kerralla pitkälle tulevaisuuteen asti.
Pienkuntavaltaisuus keskeinen ongelma
Kuntasektori on Suomessa kansainvälisesti poikkeuksellisen tärkeässä roolissa, sillä kunnat järjestävät valtaosan tärkeimmistä julkisista palveluista. Suomessa on siis vahvasti uskottu palvelutuotannon hajauttamisen hyötyihin. Hajauttamiseen pohjautuva strategia onkin toiminut hyvin, sillä Suomessa peruspalvelut tuotetaan tehokkaasti.
Palvelutuotannon lähtökohta ei ole ollut helppo, sillä Suomi on pienkuntavaltainen maa, mikä on palvelutuotannon järjestämisen kannalta hankala asia. Suomessa pienet kunnat ovat kuitenkin selviytyneet vaativista tehtävistään olemalla kuntayhtymien jäseninä tai ostamalla palvelut muilta kunnilta ja yksityiseltä sektorilta. Pienten kuntien tilanne on kuitenkin vaikeutumassa, koska väestön ikääntyminen lisää palvelutarvetta samalla, kun muuttoliike vie veronmaksukykyisimmät asukkaat kasvukeskuksiin.
Kuntaliitoksia on tarjottu patenttiratkaisuksi kuntien ongelmiin. Perusteluna on tällöin, että kuntakokoa suurentamalla parannettaisiin kuntien tehokkuutta. Tätä ajattelumallia puolustaa se, että tutkimustulosten mukaan keskimääräistä suuremmat kunnat pärjäävät tehokkuusvertailuissa hyvin. Kuntaliitosten vaikutuksia koskevat tutkimukset kuitenkin kertovat, että kuntaliitoksilla ei ole saatu aikaan merkittäviä menosäästöjä tai verotulojen kasvua.
Tutkimustuloksista väistämättä nouseva johtopäätös on, että nykyisellä tavalla toteutettuna kuntaliitosten läpivienti on niin työlästä, että niistä on erittäin vaikeaa saada tehokkuushyötyjä.
PARAS ei riitä
PARAS -hanke on toiminut hyvin sikäli, että se on herättänyt kunnat punnitsemaan aiempaa tarkemmin kuntaliitosten ja yhteistyön etuja ja haittoja. Kuntia on myös houkuteltu kuntaliitoksiin selvällä rahalla: valtio maksaa kuntaliitosavustuksina pelkästään vuonna 2009 noin 140 miljoonaa euroa. Jo sovittujen kuntaliitosten kokonaislasku on valtiolle satoja miljoonia. Näistä panostuksista huolimatta kunta- ja palvelurakenteen uudistaminen etenee liian hitaasti.
Lisäksi talouskriisi on muuttanut tilanteen täysin. Aiemmin ajateltiin, että rakenneuudistukset ehditään saamaan hyvään vauhtiin ennen väestön ikääntymistä ja ennen kuin kansantalous siirtyy pysyvästi hitaan kasvun vaiheeseen. Nyt tilanne on huonoin mahdollinen, sillä kuntatalous sukeltaa lähivuosina syvälle ja sen jälkeen alkavat jo ennakkoon tiedetyt pitkän aikavälin vaikeudet. Ikävä tosiasia on, että kuntarakenteen etsikkoaika on kulunut erilaisten palvelumallien pohtimiseen ja valmisteluun.
Siksi tässä tilanteessa olisi syytä vakavasti harkita ylhäältä johdettua suurta kuntauudistusta. Perusteellisen uudistuksen jälkeen kunnissa voitaisiin keskittyä niiden varsinaiseen perustehtävään eli palvelujen tuottamiseen ja järjestämiseen. Kuntien johtaminen on varmasti riittävän haastavaa ilman voimia kuluttavia kuntaliitosspekulointejakin.
Suomessa on totuttu hoitamaan asiat kuntien kautta. Siksi täällä olisi jatkossakin luontevinta järjestää palvelut kunnissa, jotka olisivat nykyistä suurempia ja vahvempia. Uusia hallintomalleja tai hallinnontasoja ei ole järkevää muodostaa, koska niiden luominen tyhjästä veisi liian paljon aikaa.
Antti Moisio
Johtava ekonomisti, VATT