sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Akatemiatutkija Timo Miettinen korostaa kirjassaan Demokratian aika demokraattisen mielikuvituksen tärkeyttä. Miettisen mukaan modernin demokratian synnyn ytimessä on ajatus siitä, että ihminen on kykenevä muokkaamaan tulevaisuutta halujensa ja toiveidensa mukaisesti. Tämä edellytti irtaantumista antiikissa ja keskiajalla vallalla olleesta ajattelusta, jossa poliittisten instituutioiden nähtiin edustavan ikuisia ja jumalallisia periaatteita.
Kun lait ja käsitykset yhteiskunnasta opittiin ymmärtämään menneisyyden ihmisten valintoina, heräsi myös ajatus siitä, että niitä oli mahdollista muuttaa. “Tulevaisuutta koskeva avoimuus rakennettiin menneisyyden ja sitä luonnehtivan sattumanvaraisuuden varaan”, Miettinen kirjoittaa.
Tulevaisuuden avoimuus ja historiaa koskeva satunnaisuus on tärkeää demokraattiselle mielikuvitukselle. Miettisen mukaan aikaamme kuvastaa kuitenkin poliittisen mielikuvituksen kriisi, jossa menneisyydestä on tullut yhä useammin nykyhetken oikeuttamisen ja oman identiteetin vahvistamisen väline. Historian kyky tuottaa vaihtoehtoisia näkemyksiä tulevaisuudesta on kadonnut. Ajassamme se ilmenee erityisesti kolmen kilpailevan poliittisen strategian muodossa: liberaalina ajatuksena historian lopusta (historiallisen muutoksen ylittäminen), populistisena nostalgiana (paluu kadotettuun menneisyyteen) ja autoritaarisille hallinnoille tyypillisenä tapana rakentaa historiaa uhrikertomuksena (historia vääryyksien näyttämönä).
Irtaantuminen antiikin kiertokulkumaisesta ajan rakenteesta kohti uutta, määrittelemättömän tulevaisuuden aikaa, oli keskeistä modernin demokratian synnylle. Miettinen kutsuu tätä ympyrän rikkomiseksi. Nyt ympyrä uhkaa taas sulkeutua. Keskeinen kysymys on, miten yhdistää historiasta oppiminen kykyyn pitää tulevaisuus avoinna myös kokonaan uudenlaisille ajattelun ja toiminnan muodoille.
Edustuksellisen demokratian kriisi
Miettinen tarkastelee kirjassaan demokratian kehittymistä ennen kaikkea aatteiden kautta. Hänen kuvaamansa mielikuvituksen kriisi pätee mitä suurimmassa määrin myös edustuksellisen demokratian instituutioihin.
Kyselytutkimukset ovat jo pitkään todistaneet kansalaisten laajasta turhautumisesta demokraattiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi Pew-tutkimuslaitoksen 17 maassa vuonna 2021 toteuttamassa kyselyssä (englanniksi) enemmistö vastaajista arvioi, että poliittinen järjestelmä kaipaa joko erittäin suuria muutoksia tai läpikotaisen uudistuksen. Jyrkässä demokratialuisussa olevassa Yhdysvalloissa näin ajatteli peräti neljä viidestä vastaajasta.
Vaalit ovat keskeinen osa demokratiaa, mutta kuten Pew-tutkimuslaitoksen tulokset korostavat, yksin ne eivät takaa elinvoimaista kansanvaltaa. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa on jo pitkään havaittu merkkejä siitä, että kansalaisten suhde politiikkaan ja vaikuttamiseen on muuttunut. Perinteisen puolue- ja järjestötoiminnan hierarkiat ja jähmeys innostavat yhä harvempia nopean internet-vaikuttamisen aikana. Kaikenkattavien ideologioiden sijaan yhä useampien kiinnostus kohdistuu itseä henkilökohtaisesti koskettaviin yhteiskunnallisiin asiakysymyksiin. Toisaalta julkiselta vallalta ja sen instituutioilta odotetaan yhä enemmän vuorovaikutusta ja avoimuutta kansalaisten ja muun yhteiskunnan suuntaan. Kansalaiset haluavat aitoja osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia myös vaalien välille.
Liberaalit demokratiat ympäri maailman ovat olleet jähmeitä reagoimaan maailman muutokseen. Politiikan tutkija David Runcimanin sanoin ne ovat vaipuneet pitkään keski-iän kriisiin – rämpivät eteenpäin, vaikka arvot ja ihanteet, joiden varaan ne on rakennettu, ovat menettäneet parhaan elinvoimansa.
Seurauksena on nähty kansalaisten yhä laajempaa vieraantumista niin äänestämisestä, puolueista kuin muustakin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, mutta myös ääriliikkeiden ja autoritaarisen ajattelun suosion kasvua. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä voimistunut demokratian globaali voittokulku on kääntynyt demokratian luisuksi. Ensimmäistä kertaa yli kahteen vuosikymmeneen maailmassa on enemmän suljettuja autokratioita kuin liberaaleja demokratioita. Vaaliautokratiasta on tullut yleisin järjestelmämuoto.
Osallistumisen kriisi
Miettinen kuvaa kirjassaan oivaltavasti demokraattisen vapauskäsityksen muutosta antiikista moderniin aikaan. Siinä missä antiikin ajattelussa vapaus liitettiin ennen kaikkea poliittiseen osallisuuteen, kansalaisen kykyyn toimia osana poliittista yhteisöä, modernin ajan vapaus on luoteeltaan vetäytyvämpää. Moderneissa edustuksellisissa demokratioissa on totuttu ajattelemaan, että muutoin passiivinen vaalikansalaisuus on ihan okei ja jokaisen oma valinta.
Ongelmia kuitenkin seuraa, jos välimatka päätöksentekijöiden ja tavallisten ihmisten välillä kasvaa liian suureksi. Tästä on merkkejä Suomessakin. Sitran vuonna 2022 toteuttamassa kyselytutkimuksessa vain viidennes poliittisista päätöksentekijöistä ilmaisi luottavansa kansalaisten kykyyn osallistua monimutkaisia yhteiskunnallisia asioita koskevaan päätöksentekoon. Lähes kaksi kolmesta päättäjästä epäili jopa kansalaisten kykyä arvioida heidän toimiaan, eli toisin sanoen kyseenalaisti kansalaisten kyvyn tehdä järkeviä äänestyspäätöksiä.
Shokeeraavia tuloksia voi analysoida monelta kantilta, mutta itse näen ne heijastumana pitkään jatkuneesta politiikan ammattimaistumiskehityksestä, jossa valta ja vaikutusmahdollisuudet ovat kasaantuneet yhä pienemmälle joukolle ammattipoliitikkoja, lobbareita ja viestintätoimistoja. Tätä tulkintaa puolustaa myös se, että suomalaiset suhtautuvat erittäin pessimistisesti omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin on valahtanut kauas verrokkimaista, jopa OECD:n keskiarvojen alapuolelle.
Jos ajattelee, että passiivinen vaalikansalaisuus on modernin massademokratian tehdasasetus, kansalaisten matalan luottamuksen omiin vaikutusmahdollisuuksiin voi ohittaa olankohautuksella. Tärkeintä on, että reiluissa ja vapaissa vaaleissa saadaan valittua osaavat päättäjät vastuuta kantamaan.
OECD:n vuonna 2024 julkaisema luottamusarvio (englanniksi) kuitenkin osoitti, että luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja luottamus hallintoon ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa – jopa sosioekonomisia muuttuja vahvemmin. Ei niin yllättäen suomalaisten luottamus kansalliseen hallintoon putosikin peräti 14 prosenttiyksikköä edellisestä mittauksesta, joka toteutettiin vuonna 2021. Tilanne on huolestuttava. Luottamus demokraattiseen hallintomalliin on koetuksella aikana, jolloin sitä tarvittaisiin tuomaan tasapainoa ja turvaa kriisien, pelon ja epävarmuuden keskelle.
Demokratiainnovaatioiden aika
Demokratia tarvitsee uuden alun. Niin tärkeää kuin demokratian suojeleminen sitä hajottavilta voimilta ajassamme onkin, se ei yksin riitä. Historioitsija Timothy Garton Ash on korostanut, että liberaali demokratia voitti kylmän sodan olemalla kommunismia houkuttelevampi yhteiskuntajärjestelmä. Nyt demokratian tulisi kyetä tekemään sama temppu suhteessa autoritaariseen populismiin ja muihin epäberaaleihin vaihtoehtoihin.
Onneksi ituja uuteen alkuun on jo olemassa. Demokratian tutkijat ja kansalaisaktivistit ovat kehittäneet ajatuksia uudesta, mukaanottavammasta demokratiasta vähintään 1960-luvun lopulta alkaen. Tuloksena on syntynyt lukuisia demokratiainnovaatioita eli uusia instituutioita ja menetelmiä, joilla pyritään vahvistamaan kansalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia päätöksenteon prosesseissa vaalien välillä. Näistä tunnetuimpia ja laajimmin levinneitä ovat erilaiset kansalaisaloitejärjestelmät, osallistuva budjetointi ja puntaroivat kansalaispaneelit.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Suomi on hyvin kartalla uuden demokratian kehityksessä. Vuonna 2012 käynnistetty kansalaisaloite tavoittaa enemmistön suomalaisista ja on huippuvuosinaan kerännyt yli miljoona allekirjoitusta. Osallistuvaa budjetointia toteutetaan joidenkin arvioiden mukaan jo yli 40 prosentissa suomalaisista kunnista. Puntaroivia kansalaispaneeleita on toteutettu viime vuosina kiihtyvään tahtiin kaikilla hallinnon tasoilla. Kansalliset dialogit on useissa eri yhteyksissä toimivaksi testattu kotimainen demokratiainnovaatio kansalaisten, yhteisöjen ja viranomaisten välisen vuoropuhelun vahvistamiseen. Lisäksi Sitra on kehittänyt yhdessä DigiFinlandin kanssa Polis-osallistumisalustaa mahdollistamaan suurten joukkojen ideointi ja mielipiteiden ilmaisu osana yhteiskunnallista päätöksentekoa.
Yksittäisten innovaatioiden ongelma, olivatpa ne kuinka onnistuneita tahansa, on kuitenkin se, että ne jäävät helposti irrallisiksi ja merkitykseltään vähäisiksi. Vuonna 2016 valtioneuvoston kanslian tilaamassa selvityksessä tutkijat arvioivat, että vaikka uusien osallistumisen muotojen hyödyntäminen olikin Suomessa merkittävästi lisääntynyt, ne eivät olleet aikaansaaneet ratkaisevia muutoksia suomalaisen poliittisen järjestelmän perusluonteeseen. Vaikka paljon kehitystä onkin tapahtunut sen jälkeen, oma tulkintani vuosia demokratiainnovaatioiden parissa työskennelleenä on, ettei yleiskuva ole ratkaisevasti muuttunut tuosta lähes vuosikymmenen takaisesta arviosta.
Mikä sitten avuksi? Mitä teemme väärin?
Kyse on totta kai vallasta. Suhtautuminen demokratiainnovaatioihin – ja ylipäätään demokratian uudistamistarpeisiin – vaihtelee puolueittain ja ne jakavat mielipiteitä myös puolueiden sisällä. Vahvaa puoluerajat ylittävää koalitiota tai edes innokkaitten demokratia-aktivistien ryhmää edistämään demokratiainnovaatioiden käyttöönottoa ei ole Suomessa syntynyt.
Mielestäni yksi keskeinen syy tähän on se, että turhan usein demokratiainnovaatioiden kehittämistä on tehty puoluejärjestelmästä irrallaan. Demokratiainnovaatioiden tehtävänä ei ole korvata edustuksellista demokratiaa vaan vahvistaa sitä. Siksi demokratiainnovaatiot voivat olla vaikuttavia vain, jos niin kansalaiset, viranhaltijat kuin poliittiset päätöksentekijätkin kokevat niistä hyötyvänsä. Vahvemman osallisuuden ohella hyöty täytyy pystyä konkretisoimaan myös paremman päätöksenteko- ja toimeenpanokyvyn kautta.
Toinen edelliseen kytkeytyvä demokratiainnovaatioiden kehittämisen keskeinen kipupiste on kytkentä päätöksentekoon. Päätöksenteko edustuksellisessa demokratiassa noudattaa formaalia rakennetta ja toimii tietyn vuosikellon mukaan. Mikäli uusien kansalaisosallistumisen muotojen halutaan vaikuttavan edustukselliseen päätöksentekoon, niiden prosessit täytyy suunnitella sopimaan edustuksellisen päätöksenteon sykliin. Muuten laadukkaatkin tulokset jäävät pöydälle makaamaan.
Kolmas demokratiainnovaatioiden kehittämisen keskeinen kipupiste ja vaikuttavuuden este on jo mainitsemani keskittyminen yksittäisiin instrumentteihin kokonaiskuvan sijaan. Demokratiainnovaatiot tulisi nähdä toistensa päälle rakentuvina ja pyrkiä muodostamaan erilaisista demokratiainnovaatioista kokonaisvaltaisempi uuden demokratian ekosysteemi. Kuten politiikan tutkija Josh Lerner kuvaa tuoreessa työpaperissaan, tällainen kokonaisuuksien kautta ajattelu on valtavirtaistumassa myös demokratiakehittäjien keskuudessa.
Suomessa instrumenteista ekosysteemeihin ajattelu voisi konkreettisesti tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kokeilisimme laajaa joukkoa erilaisia osallistumisen menetelmiä osana samaa päätösprosessia. Ketju voisi alkaa esimerkiksi Polis-keskustelusta tai kansalaisaloitteesta, syventyä kansallisissa dialogeissa ja hioutua suosituksiksi puntaroivassa kansalaispaneelissa. Tärkeää olisi myös kyetä laajentamaan demokratiainnovaatioiden käyttöalaa esimerkiksi työpaikoille, työmarkkinakentälle tai vihreiden investointien sosiaalisen hyväksyttävyyden vahvistamiseen.
Lopulta demokratiainnovaatioiden nousu aidoksi demokratiaamme uudistavaksi voimaksi edellyttää muutosta asenteissa. Puntaroivan demokratian kokeilut eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet, että kun tavallisille ihmisille annetaan riittävät taustatiedot ja riittävästi aikaa, he pystyvät tuottamaan todella laadukkaita politiikkavaihtoehtoja ja ratkaisuja päätöksenteon tueksi. Ilman uskoa kansalaisten kykyyn osallistua monimutkaisten asioiden ratkaisuun demokratiainnovaatiot eivät voi lentää. Eikä niiden valtavirtaistumista haittaisi sekään, että oppisimme antiikin ajattelun tavoin taas ymmärtämään osallistumisen vapautena.
Lue lisää:
Sitran selvitys: Mitä demokratia maksaa hyvinvointialueilla? Välitarkastelu kustannuksista ja päätöksenteon rakenteista
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.