Poiminnat
Arvioitu lukuaika 1 min

EK:n ja Sitran 3 + 3 keinoa vauhdittaa Euroopan kiertotaloutta

Kiertotalouden vauhdittaminen Euroopan unionissa vaatii toimia sekä sisämarkkinoilla että kansainvälisessä kaupassa.

Julkaistu

EU:lla on merkittävänä talousalueena ja globaalina kauppamahtina mahdollisuus näyttää suuntaa kiertotaloudessa Kiertotalous Talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Avaa termisivu Kiertotalous .

EK:n Brysselin toimiston asiantuntija Karoliina Rasi sekä Sitran johtava kiertotalousasiantuntija Malena Sell listaavat keinoja kehityksen vauhdittamiseksi EU:n sisämarkkinoilla ja kansainvälisessä kaupassa.

Sisämarkkinoilla kiertotaloutta voidaan vauhdittaa:

  1. Luomalla kierrätetylle raaka-aineelle aidot yhtenäiset markkinat EU:ssa
  2. Harmonisoimalla jätteenkuljetusten sääntelyä
  3. Valvomalla tarkemmin EU:n ulkopuolelle vietävää jätettä.

Kauppapolitiikassaan EU voi:

  1. Edistää kansainvälisiä markkinoita kiertotalousteknologioille, -palveluille ja -tuotteille esimerkiksi maailman kauppajärjestö WTO:ssa
  2. Vauhdittaa kiertotalousyhteistyötä kahdenvälisissä kauppasopimuksissaan
  3. Tukea yhteisten kansainvälisten standardien käyttöönottoa liittyen esimerkiksi tuotteiden kestävyyteen, korjattavuuteen ja kierrätykseen.

Lue koko artikkeli EK:n sivuilta.

Mistä on kyse?