Eko-Suomeen on vielä pitkä matka

Ekologinen kestävyys edellyttää nykyistä parempaa ympäristötiedon saatavuutta, kirjoittavat Ville Niinistö ja Jukka Noponen.

Suomen ympäristöstä, sen tilasta ja luonnonvaroista on hyvät tiedot, ja niiden nykyistä systemaattisemmassa hyödyntämisessä on paljon suuria mahdollisuuksia. Ilmastonmuutoksen torjunnassa ja sopeutumisessa hupenevien luonnonvarojen maailmaan korostuvat resurssien tehokas ja kestävä käyttö sekä luonnon ekosysteemien kunnioittaminen. Suomen taloudellisen menestyksen kannalta on välttämätöntä parantaa kykyämme tunnistaa ympäristön kantokyky ja etsiä sen mukaisia ratkaisuja talouden uudistamiseen.

Tiedon tarve on tullut entistä ajankohtaisemmaksi ilmastonmuutoksen, toistuvien ympäristöonnettomuuksien ja kärjistyvien luonnonvarakysymysten myötä. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia lähivesien ja luonnonvarojen tilasta ja muutoksesta ajan mukana, myrsky- ja hyönteistuhoista, sään vaihteluista, tulvien laajuudesta ja riskeistä sekä vaikkapa jääpeitteestä. Kaiken kaikkiaan tarvitaan entistä avoimempaa tietoa ilmastonmuutoksen etenemisestä ja ympäristöriskeistä kansalaisen tueksi.

Ympäristötiedon avaaminen tarjoaa yrityksille suuria mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen ja kansalaisille mahdollisuuden saada helposti tietoa lähiympäristöstään. Samalla on kuitenkin pidettävä huoli siitä, että kun avataan dataa, siitä tehdään myös käytettävää. Suomen ympäristökeskuksen järvien tilasta kertova Järviwiki on hyvä esimerkki siitä, miten tieto tehdään kansalaisille näkyväksi ja miten he voivat osallistua tiedon tuotantoon. Tällaista hyvää työtä kannattaa jatkaa ja laajentaa.

Ympäristöhallinnon ponnisteluista huolimatta ympäristön tilaa, luonnonvarojen kulutusta ja materiaalien kiertoa kuvaava tieto on vielä siiloutunut eri virastoihin ja yrityksiin, jotka kehittävät omia portaalejaan eri tietokantoihin. Vaikka asiantuntijat ja yritysväki ovat nykyään hyvinkin verkottuneita, data ei. Kansalaisten ja yritysten näkökulmasta tilanne on harmillinen, sillä aikaa kuluu tiedon löytämiseen, erilaisten portaalien systeemien oppimiseen, metadatan lukemiseen ja eri lähteistä saadun datan yhteensovittamiseen. Tarjolla oleva ympäristödata on lisäksi staattista, ja koska tiedon jalostaminen vie kauan, tilastot laahaavat usein pari vuotta perässä. Esimerkiksi Tilastokeskus tarjoaa vuoden 2011 kasvihuonekaasupäästöistä vasta ennakkotietoa.

Virastojen ja yritysten tulisikin rohkeasti tarjota reaaliaikaista raakaa dataa, eli sensoripohjaista tietoa, jotta palveluntarjoajat voisivat jalostaa Suomelle elintärkeää tietoa sovelluksiksi kansalaisille ja yrityksille. Jalostetun tiedon rinnalla tarjottu ajantasainen tieto kertoisi, mihin suuntaan kehitys kullakin hetkellä on menossa ja antaa suoraa palautetta siitä, miten suoriudumme suunnistuksessa kohti ekologista kestävyyttä.

Suomalainen Avoin data -ruohonjuuriliike on ollut tiedon avaajana uranuurtaja, ja datan avaustalkoot onkin aloitettu vapaaehtoisesti monessa virastossa. Kartta- ja paikkatiedot ovat jo osin verkossa ja kaikkien saatavilla. Avoin paikkatieto onkin avain ympäristö- ja luonnonvaratiedon tuomiseen ihmisten ulottuville, ja esimerkiksi Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos ovat tiedonavaajina tärkeässä roolissa.

Luonnonvara – ja resurssitiedon arvo kasvaa maailmalla hurjaa vauhtia. Biotalouden ja kierrätystalouden valtavirtaustuessa yritykset tarvitsevat toisilta yrityksiltä tietoa raaka-ainevirroista ja hyötykäyttöön sopivista jätteistä. Raaka-aineiden kierrätyksestä on tullut isoa bisnestä, ja esimerkiksi Britanniassa on teollisuutta palveleva verkosto, jossa 15 000 yritystä vaihtaa tietoa raaka-aineista. Etelä-Korea kehittää kansallisen tietoalustansa pohjalle laajaa resurssitietojärjestelmää. Myös Tanska on hakenut malleja tällaisten teollisten symbioosien kehittämiseen. Asia on ajankohtainen meilläkin, mutta nyt ei pidä lähteä kehittämään sirpaleisia tietojärjestelmiä vaan sellaista, joka perustuu Suomen tietoyhteiskunnan arkkitehtuuriin. Ongelma on, että sellaista ei vielä ole.

Ympäristötiedon verkosto ja sen hyötykäytön lisääminen luo valtavasti mahdollisuuksia, ja tämän potentiaalin hyödyntämistä vasta muuallakin maailmassa opetellaan. Hyvänä esimerkkinä mahdollisuuksista ovat Espoon kaupungin tarjoamat aurinko- ja geoenergiakartat paikallista energia- suunnittelua varten, jossa usein ongelmia ovat tiedon, suunnittelutyökalujen ja asiantuntemuksen puute.

Pelkkä kansalaisaktivismi ei enää riitä. Siiloissa olevan ympäristötiedon hallintaan tulee rakentaa kansallinen yhteinen toimintamalli, joka tuo mittareihin ja sensoreihin perustuvat oikea-aikaiset ympäristötiedot yhteisesti käytettäviksi. Järjestelmäarkkitehtuurin ja palveluntuottajien tehtäväksi jää kehittää menetelmät tiedon luotettavuuden, oikeellisuuden ja avoimuuden hallintaan.

Valtion on luotava tarvittavat kansalliset käytännöt, standardit, käytettävyys- ja saatavuuskriteerit ja yhteinen ICT-perusta, jolle voimme rakentaa ekologista kestävyyttä tukevia sovelluksia.

Toimiva tietoinfrastruktuuri yhdistettynä avoimiin ja tarkkoihin ympäristötietokantoihin ja maailman mullistavaan reaaliaikaiseen sensori verkostosta saatavaan tietoon antaisi Suomelle aidon mahdollisuuden olla yksi ekologisen kestävyyden edelläkävijöistä. Kestävässä tulevaisuudessa yhdistyvät vähäpäästöiset ratkaisut ja älyn hyödyntäminen ihmisten hyvinvointia palvelevalla tavalla.

Kirjoittajat:

Ville Niinistö, ympäristöministeri, ja Jukka Noponen, johtaja Ekologinen kestävyys, Sitra

Teksti on julkaistu alun perin sanomalehti Kalevassa 9. 2. 2013.