Poiminnat
Arvioitu lukuaika 2 min

Ensimmäisissä Kansallisissa dialogeissa keskustellaan epävarmuudessa elämisestä

Suomen ensimmäiset kansalliset dialogit järjestetään keväällä 2023. Aiheeksi on valittu epävarmuudessa eläminen.

Kirjoittaja

Lea Kurki

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Kansalliset dialogit ovat uusi keino lisätä osallisuutta sekä kuulla kansalaisten tuntoja muuttuvassa maailmassa. Kyseessä on Suomessa järjestettävä dialogisten keskustelujen sarja, johon kutsutaan mahdollisimman laaja joukko erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä.

Dialogeissa saadaan tietoa ja ymmärrystä osallistujien kokemuksista sekä yhteiskunnallisista ilmiöistä, haasteista ja mahdollisuuksista. Keskustelut kirjataan ja kerätty tieto kootaan avoimesti hyödynnettäväksi, esimerkiksi valtion ja kuntien käyttöön.

Kansallisten dialogien aiheesta keskusteltiin niin sanotuissa aiheenvalintadialogeissa, joihin saattoi osallistua kuka tahansa. Päätös ensi vuoden aiheesta tehtiin 2.12. Valitun aiheen kriteereinä oli, että aiheesta tarvitaan Suomessa monipuolista ymmärrystä, se koskettaa laajaa joukkoa kansalaisia, ei sulje pois mitään tiettyä ihmisryhmää sekä laajempi ymmärrys aiheesta hyödyttää koko julkishallintoa.

Myös OECD on luottamusarviossaan ehdottanut dialogista pysyvää menetelmää kansalaisten kuulemiseksi ja yhteiskunnallisen luottamuksen parantamiseksi. Jatkossa dialogeja järjestetäänkin kahdesti vuodessa. Keskusteluihin toivotaan mukaan laajasti erilaisia keskustelunjärjestäjiä, joista osa voisi toimia myös pysyvinä järjestäjinä.

Kansallisen dialogin malli on valmisteltu valtiovarainministeriön, DialogiAkatemian, valtioneuvoston kanslian, Erätauko-säätiön, Rovaniemen kaupungin, Lastensuojelun keskusliiton ja Sitran yhteisessä työryhmässä. Työryhmä luovutti mallin ministeri Sirpa Paaterolle kesäkuussa.

Lue valtiovarainministeriön tiedote 7.12.
Lisätietoa Kansallisista dialogeista: Kansalliset dialogit (Avoinhallinto.fi)
Kutsu Kansallisten dialogien vakituiseksi keskustelujärjestäjäksi (Avoinhallinto.fi)

Mistä on kyse?