archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Hae mukaan Erätauko-mentorointiin

Tarjoamme verkostomaisille toimijoille tukea Erätauko-keskusteluiden järjestämisessä ja dialogiosaamisen kasvattamisessa omaan organisaatioon.

Kirjoittaja

Janne Kareinen

Julkaistu

Monimutkaisessa maailmassa organisaatioiden menestyksen ehto on se, että ne ymmärtävät sidosryhmiensä tarpeita. Dialogi on tehokas keino luoda syvempää ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta – ja eri tavoista hahmottaa sitä.

Erätauko on tapa käydä rakentavaa keskustelua. Erätauko sopii esimerkiksi osaksi valmistelua ja päätöksentekoa, ja sen avulla pystytään ymmärtämään paremmin toisia, rakentamaan matalan kynnyksen kohtaamisia ja luomaan osallisuutta. Erätauon avulla keskusteluihin saadaan paikalle myös heidät, jotka eivät tyypillisesti osallistu.

Sitra tukee tänä vuonna verkostomaisia toimijoita mentoroinnilla Erätauko- ja dialogiosaamisen kasvattamisessa organisaatioissaan ja Erätauko-keskusteluiden järjestämisessä. Käytännössä mentorointi on matalan kynnyksen räätälöityä, henkilökohtaista tukea. Mentoroitavat pääsevät myös vertaisverkostoon kasvattamaan ammatillista osaamistaan.

Mentorointiin mahtuu mukaan noin 30 organisaatiota sopivien ehdokkaiden ilmaannuttua – hae mukaan täyttämällä tekstin alalaidasta löytyvä kaavake. Ensimmäisten toimijoiden mentorointi on jo käynnistynyt – Erätaukoja on käynnistämässä jo kuntia, järjestöjä ja säätiöitä. Tehdään yhdessä dialogista kansalaistaito!

Osoitteesta www.eratauko.fi löytyvät työkalut ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Niiden avulla voit suunnitella ja käynnistää rakentavaa keskustelua – ja nauttia siitä. Lue lisää Erätauosta ja sen käyttömahdollisuuksista täältä.

Kenelle mentorointi on tarkoitettu?

Haemme mentoroitaviksi organisaatioita, joilla on mahdollisuus levittää Erätauko-osaamista laajasti oman organisaation sisällä ja laajemmin yhteiskuntaan, sekä järjestää vuoden aikana useita Erätauko-keskusteluja. Organisaatiosi voi olla esimerkiksi:

  • Kunta, valtakunnallinen järjestö tai verkosto, joka sitoutuu levittämään toimintatavan omaan verkostoon tai toimintaympäristöön
  • Kokoava yhteistyöorganisaatio , kuten esimerkiksi Kuntaliitto, Sivistysliitot, Soste
  • Valtakunnallisesti näkyvä toimija
  • Yhteiskunnallisesti vastuullinen yritys

Mitä vaaditaan?

Osana mentorointia organisaatiosi tulee sitoutua

  1. Kouluttamaan oman organisaation fasilitaattorille dialogiosaamista
  2. Resursoimaan ja järjestämään useita Erätauko-keskusteluita vuoden 2018 aikana
  3. Viestimään Erätauon tuomat opit

Miten mentorointi toimii?

Mentorointi perustuu valmiisiin teemoihin (ks neljä teemaa alla). Mentori ja mentoroitava sopivat yhdessä kokonaisuuden mentoroitavan tarpeeseen perustuen ja yhteisiin aikatauluihin sovitettuna. Mentorointi toteutetaan kevyesti, sisältäen noin neljä tapaamiskertaa sekä etätukea niiden välissä. Mentoreina toimivat Erätauko-tiimin lisäksi Erätauko-asiantuntijat yhteiskunnan eri sektoreilta.

Mentoroinnin teemat: 1) Tavoite, kohderyhmä, kutsut 2) keskustelun käsikirjoitus, virittäytyminen, ohjaustoimenpiteet 3) paketointi, vaikuttavuus, jatkotoimenpiteisiin opastaminen ja 4) fasilitointiin osallistuminen Erätauko-keskustelussa kokeneemman parina

Hae mentorointiin täyttämällä hakulomake ja vastaamalla kysymyksiin täällä.

Mistä on kyse?