archived
Arvioitu lukuaika 7 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Hallintoneuvoston toimintakatsaus 1/2013

Julkaistu

1  Yleiskuva

Vaikuttavuustyö avainalueilla on edennyt hyvin molemmissa teemoissa. Ekologisen kestävyyden teeman uudet avainalueet järjestävät avajaisseminaarit huhtikuun alussa. Parivuotinen yhteistyö Green Building Council Finlandin toiminnan käynnistämiseksi ja vakiinnuttamiseksi päättyi Rakennusten elinkaarimittarit -työn julkistamiseen. Mittaristolla parannetaan rakennusten ympäristö- ja energiatehokkuutta, elinkaaritaloutta sekä käyttäjien hyvinvointia.

Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet -teema-alueella ja erityisesti Tietoyhteiskunnan mahdollistaminen -avainalueella vaikuttamismahdollisuudet ovat laajentumassa mm. VM:n kanssa yhdessä työstettävän kansallisen palveluväylä -hankkeen myötä. Päättyneistä avainalueista Taltioni osuuskunnan jäsenten määrä on ylittänyt 50. Palvelu käynnistyi 7.1. osoitteessa http://www.taltioni.fi/ ja saatavilla on kolme palvelua. Kevään aikana tavoitteena on kymmenen palvelua.

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen pilottikurssi on saatettu päätökseen ja ensimmäisen ja toisen kurssin osallistujien rekrytointi on aloitettu, eduskunnan osalta yhteistyössä eduskunnan kanslian kanssa. Puolueita pyydetään nimeämään osallistujiaan eduskuntaryhmien kautta. Kurssin yhteistoteutus AaltoEE:n kanssa on vaatinut suunniteltua enemmän panostuksia molemmin puolin. Palaute pilottikurssin osallistujilta on hyvää. Koulutustoiminnan avajaisseminaari järjestetään 8.5. ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistuu tilaisuuteen, ellei hänen aikatauluihinsa tule viimehetken muutoksia.

Alkuvuodesta Sitra on toiminut taustavaikuttajana monessa laajaa julkisuutta saaneessa IT-hankkeessa, esimerkkinä kansallisen palveluväylän suunnittelun aloittaminen. Nämä positiiviset uutiset eivät ole kuitenkaan mediassa yhdistyneet suoraan Sitraan. Sitran yliasiamies Mikko Kosonen oli näkyvästi esillä Kyberstrategian valmistumiseen liittyen. Helmikuun alussa Helsingin Sanomat julkaisi kriittisen jutun Kuntien palvelukeskushankkeista (Tiera & Taitoa). Toisin kun jutussa annetaan ymmärtää, yhtiöt etenevät varsin hyvin liiketoimintasuunnitelmiensa mukaisesti, Tiera ainoastaan pääsi vauhtiin hieman alun perin ennakoitua myöhemmin. Pekka Himasen kansainvälinen tutkimushanke keräsi jälleen kriittistä näkyvyyttä Long Play -julkaisun reportaasin myötä. Sitra on näkynyt uutisoinnissa yhtenä rahoittajista.  

Sitran viestintäjohtajana aloittaa 1.3. Veera Heinonen ja taloushallinnosta vastaavana talousjohtajana 19.4. alkaen Janne Laakso. Molemmista tulee myös johtoryhmän jäseniä.

2  Toimintokohtainen katsaus vaikuttavuustyöhön

2.1  Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet

Tietoyhteiskunnan mahdollistaminen

Olemme mukana ICT2015 -raportin pohjalta käynnistyneessä, valtiovarainministeriön vetämässä palveluväylähankkeessa osallistumalla ohjausryhmään sekä myös varsinaiseen suunnitteluun.

Tunnistus-hanke on edennyt ja eri toimijat kuten pankit, operaattorit sekä Väestörekisterikeskus esittivät valtiovetoisen tunnistusmallin selvittämistä. Työ on organisoitu valtiovarainministeriön johdon alaisuuteen ja sillä on kiinteä yhteys palveluväylä-selvitykseen.

Espoon, kuntaliiton ja useamman sairaanhoitopiirin kanssa on käynnistetty selvitys, kuinka sote-sektori sovitetaan palveluväylään. Hankkeeseen on kutsuttu mukaan myös STM ja Apottitoimisto.

Hyvinvointia tiedosta

Hyvinvointia tiedosta -avainalueella omahoitohankkeet ovat edenneet. Kokonaisvaltainen siirtyminen omahoitoon on suunnitteilla Lappeenrannassa, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Erilaisia kokeiluita on menossa myös mm. Ylioppilaiden Terveydenhuoltosäätiön sekä Veripalvelun kanssa.

Palvelujohtamisen mahdollistaminen

Nuorten tilannekuva -hankkeen taustoja on selvitetty tapaamalla ministeriöiden edustajia ja eri järjestöjä. Tällä hetkellä lupaavin malli näyttää olevan ns. Hollannin malli, johon tutustutaan tarkemmin maaliskuussa. Esittely mallista löytyy lyhyenä videona.

Johtaminen

Johtaminen-avainalueella useimmat hankkeet alkavat lähestyä loppua. Sujuvampaan lainvalmisteluun -hankkeen loppuseminaari pidettiin 6.2. Hankeen lopputulemana on ehdotus lainvalmisteluprosessin malliksi, joka on nähtävissä osoitteessa http://www.lainvalmistelu.finlex.fi/

Valtioneuvoston kanslian ja valtiovarainministeriön vetämän ja Sitran rahoittaman Goverments for Future -hankkeen 1. vaihe on edennyt suunnitelman mukaan. Hankkeen oppeja on sovelluttu mm. valtiohallinnon keskushallinnon kehittämishankkeessa (KEHU). Sitra hallitus päätti helmikuun kokouksessa käynnistää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Goverments for Future II -hankkeen, jossa vaiheen I jälkeen tehdään valittavien maiden kanssa valtion konsernijohtamisen vertailu ja synteesi.

Luonnosta hyvinvointiliiketoimintaa

Avainalueella valmistellaan loppuseminaaria, joka pidetään toukokuussa. Tässä tilaisuudessa kootaan avainalueen eri toimenpiteet kokonaisuudeksi.

2.2  Ekologinen kestävyys

Resurssiviisas alue

Avainalueen kumppaniksi valittiin Jyväskylän alue. Sitra on allekirjoittanut Jyväskylän kaupungin ja sidosryhmien kanssa aiesopimuksen. Tällä hetkellä valmistellaan yhteisiä toimintamalleja, projektisuunnitelmaa ja varsinaista sopimusta 1.3.2013 mennessä.

Alueellisten resurssivirtojen hallinta- ja optimointimalliin kerätään tietoa tämänhetkisestä tilanteesta Jyväskylässä sekä haastatellaan mahdollisia kehityskumppaneita. Liiketoiminnan kehitys käynnistetään huhtikuussa järjestettävillä NISP (National Industrial Symbiosis) -työpajoilla, joissa kehitetään paikallisten yritysten resurssien sivuvirtojen hyödyntämistä. NISP-työpajoja järjestetään yhteistyössä Teolliset Symbioosit -avainalueen sekä Motivan kanssa.

Alkuseminaari on sovittu järjestettäväksi 3.4.2013 synkronoidusti Teolliset Symbioosit-avainalueen aloitusseminaarin kanssa. Tilaisuus käynnistää myös kokeilujen ideahaun.

Teolliset symbioosit

Avainalue on käynnistynyt kansainvälisellä markkinaselvityksellä ja edelläkävijäyritysten tapaamisilla. Markkinaselvityksellä tutkitaan teollisten symbioosien  markkinadynamiikkaa ja parhaita käytäntöjä sekä analysoidaan suomalaisten ekosysteemien kehittämismahdollisuuksia. Merkittävät suuryritykset ovat sitoutuneita muutokseen ja valmiita yhteiskehittämiseen. Ne näkevät teolliset symbioosit liiketoimintamahdollisuuksina ja painottavat hyvien esimerkkien roolia. Helmikuussa kumppanuuksien rakentaminen jatkuu pk-yrityksien parissa.

Vihreän talouden lähiratkaisut

Avainalueen tavoitteena on edistää energiamarkkinoiden murrosta, jota tarvitaan fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi yhä enenevissä määrin älykkäillä energiaratkaisuilla ja uusiutuvilla energialähteillä, kuten aurinko- ja tuulivoimalla. Kansalaisten ja yhteisöjen aktivoimiseksi energiamarkkinoilla avainalueella pyritään vaikuttamaan energian pientuotannon hallinnollisten pullonkaulojen poistamiseen, alan yritysten ja yhdistysten yhteistyön tiivistämiseen sekä päätöksentekoa kansalaisnäkökulmasta helpottavien mallien edistämiseen. Noin 80 uusiutuvan energian ja älykkäiden sähköverkkojen toimijan yhteistyön edistäminen on edennyt vaiheeseen, jossa uuden yhteistyöliittouman säännöistä on ryhdytty neuvottelemaan ja yhteisprojektin suunnittelu on käynnistynyt.

Kotkassa on käynnistynyt kokeilu, jossa testataan uudenlaista päätöksenteon vuorovaikutusmallia kaupunkituulipuiston toteuttamisen edistämisessä ja kantasatama-alueen hukkatilan hyödyntämisessä. Openkotka.fi -kokeilussa Sitran kumppaneita ovat Oxford Research Oy, Kotkan kaupunki, Cursor Oy ja Suomen Tuulivoimayhdistys ry.

2.3  Liiketoiminnan kehitys

Sitra on tehnyt 3,5 miljoonan euron sijoituksen Power Fund III Ky:hyn, 4 miljoonan euron sijoituksen Dasos Timberland Fund II:een ja 2 miljoonan euron jatkosijoituksen Palvelurahasto I Ky:hyn. Rahastojen kotipaikat ovat Suomessa, mutta Power Fund III ja Dasos Timberland Fund II toimivat myös kansainvälisesti.

Power Fund III Ky

VNT Management Oy:n hallinnoima Power Fund III keskittyy luonnonvarojen kulutusta vähentäviin teknologioihin sekä uusiutuvaan energiateknologiaan. Rahasto tekee pääomasijoituksia alku- ja kasvuvaiheen yrityksiin pääsääntöisesti Suomessa ja Saksassa sekä valikoidusti Euroopassa. Power Fund III sopii hyvin Sitran strategiseen tavoitteeseen viisaammasta resurssien käytöstä. Rahasto on segmentissään ainoa kotimainen toimija, joka on erikoistunut energiatehokkaampien sähkön tuotannon, siirron ja kulutuksen teknologiayrityksiin.

Dasos Timberland Fund II

Dasos Timberland Fund II tekee sijoituksia metsäalueisiin. Rahaston toiminta-ajatuksena on luoda arvonnousua metsäalueille kehittämällä ja jalostamalla niitä kestävällä tavalla. Rahasto luo ja edistää uutta metsävaroihin perustuvaa liiketoimintaa, joka tukee Sitran tavoitteita ekologisen kestävyyden alueella. Sijoituksen kautta Sitra pääsee myös hyödyntämään rahaston globaaleja verkostoja ja kontakteja.

Palvelurahasto I Ky

Palvelurahasto I sijoittaa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluyrityksiin, jotka keskittyvät teknisiin ja asiantuntijapalveluihin, tietohallinto- ja etäpalveluihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Rahasto voi perustaa julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnassa uusia palveluntuottajia ja näin ollen lisätä palvelujen tarjontaa ja monimuotoisuutta. Sitran tavoitteita rahasto tukee luomalla uutta sosiaalisia ja hyvinvointiongelmia ratkovaa liiketoimintaa.

2.4  Yhteiskunnallinen koulutus ja tutkimus

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen pilottikurssi on saatettu päätökseen ja ensimmäisen ja toisen kurssin osallistujien rekrytointi on aloitettu, eduskunnan osalta yhteistyössä eduskunnan kanslian kanssa. Palaute pilottikurssin osallistujilta on hyvää. Kurssin yhteistoteutus AaltoEE:n kanssa on vaatinut suunniteltua enemmän panostuksia molemmin puolin. Myös Kestävä talous -foorumi on saatettu onnistuneesti loppuun. Foorumin tuloksista ollaan laatimassa julkaisua. Koulutustoiminnan avajaisseminaari järjestetään 8.5. ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistuu tilaisuuteen, ellei hänen aikatauluihinsa tule viimehetken muutoksia.

Yhteiskunnallisessa tutkimuksessa Pekka Himasen kansainvälinen tutkimushanke keräsi jälleen kriittistä näkyvyyttä Long Play –julkaisun reportaasin myötä. Sitra on näkynyt uutisoinnissa yhtenä rahoittajista, muilta osin huomio ei ole kohdistunut Sitraan. Olemme valmistautuneet tukemaan oikeusasiamiehen tai -kanslerin tutkimuksia asiassa.

Sitran oman tutkimustiimin yhteisjulkaisun ”Kohti kestävää hyvinvointia” valmistelu on edennyt vauhdikkaasti ja olemme saaneet johtavia kansainvälisiä asiantuntijoita mukaan viimeistelytyöhön. Paperi julkaistaan 22.4.2013.

 

Mistä on kyse?