Yleiskuva
Sitran kevään merkittävin tapahtuma oli paluu talouspolitiikan johtamiskoulutukseen lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja yliasiamies Mikko Kosonen avasivat päättäjille suunnatut Kestävän talouspolitiikan johtamiskurssit Finlandia-talossa 8. toukokuuta järjestetyssä juhlaseminaarissa.
Uuden Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen tarkoituksena on tarjota tietoa ja tuoreita näkökulmia talouden ongelmiin ja toimintaympäristön muutoksiin. Erityistä huomiota kurssilla kiinnitetään siihen, miten kestävän kehityksen ja ihmislähtöisyyden näkökulmat huomioidaan taloudellisessa päätöksenteossa.
Ensimmäinen kurssi oli 14.5.–12.6. ja osallistujien joukossa edustettuna oli muun muassa kansanedustajia, virkamiehiä, yrityselämän edustajia, kaupunginjohtajia ja päätoimittajia. Palaute kurssilta on ollut hyvää.
Sitran uusi yhteistyöavaus kestävyyden parantamiseksi on Kestävän kaivostoiminnan toimikunnan eli uuden avainalueen perustaminen. Aloite pohjautuu suoraan elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren toimintaohjelmaan, joka suosittelee kaivosteollisuuden ja sen sidosryhmien yhteistyöelimen perustamista. Tämä auttaisi muun muassa alan tulevaisuuden haasteiden ennakoimisessa.
Muina kriteereinä avainalueen perustamiselle olivat Kaivosteollisuus ry:n hallituksen tuki ja riittävä määrä sitoutuneita yhtiöitä. Avainalueen vetäjän rekrytointi on parhaillaan meneillään.
Sitran toinen uusi avaus on Ikäihmisten – avainalue, jonka tavoitteena on vahvistaa seniorikansalaisten vaikutusmahdollisuuksia omien palvelujensa kehittäjänä ja asiantuntijana. Päämääränä on myös edistää kansalaisten työhön osallistamista ja kehittää kotiin annettavia palveluja, jotka siirtävät asumispalvelujen tarvetta.
Tarkastelujaksolla Sitran tutkimustiimi julkisti Suomi Kestävän hyvinvoinnin edelläkävijäksi keskustelupaperin Bio Rexissä järjestetyssä suuressa yleisötilaisuudessa. Tilaisuus oli tärkeä myös kansainvälisen sidosryhmätyön kannalta, sillä paperin kommentoijina ja yleisötilaisuuden alustajina oli kansainvälisiä alan huippuasiantuntijoita kuten Anders Wijkman (mm. Rooman klubin puheenjohtaja), Dmitri Zhengelis (London School of Economics) ja Geoff Mulgan (Nesta tuktkimuslaitoksen johtaja).
Sitran medianäkyvyys on kevään aikana ollut mittavaa ja muun muassa paluu talouspolitiikan johtamiskoulutukseen noteerattiin tiedotusvälineissä laajasti. Näissä yhteyksissä Sitra otti kantaa julkisuudessa myös muihin ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten terveydenhuollon rahoitukseen. Myös kaivosteollisuuden toimikunnan perustaminen huomioitiin talousviestimissä.
Pekka Himasen tutkimushankkeen viralliset selvitykset jatkuvat oikeuskanslerin ja perustuslakivaliokunnan toimesta. Myös Sitra on vastannut oikeuskanslerin tietopyyntöön huhtikuussa.
Sitran toiminnalle keskeistä on myös sidosryhmätyö ja tarkastelujaksolla aloitimme eduskuntaryhmien tapaamiset. Kevään aikana Sitran johto on tavannut RKPn ja perussuomalaisten eduskuntaryhmät ja syksyllä tapaamisia jatketaan.
Sitran talousjohtajana aloitti 10. kesäkuuta Heidi Saario
Toimintokohtainen katsaus vaikuttavuustyöhön
Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet
Ikäihmiset -avainalue
Hallitus hyväksyi kokouksessaan huhtikuussa Ikäihmisten- avainalueen käynnistämisen. Avainalueen rekrytoinnit on aloitettu ja täsmennetty toimintasuunnitelma on valmisteilla. Keskustelut potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa etenevät.
Tietoyhteiskunnan mahdollistaminen
Palveluväylähanke etenee suunnitelmien mukaisesti valtiovarainministeriön johdolla. Ohjausryhmätyö on ollut tiivistä. Olemme saattaneet Viron ja Suomen valtiovarainministeriöt yhteen miettimään mahdollista yhteistyötä Viron X-road palveluväylän kehittämisestä myös Suomen tarpeisiin sopivaksi.
Tunnistushanke etenee niin ikään valtiovarainministeriön johdolla. Yhteistyökumppaneiden eli pankkien, mobiilioperaattoreiden sekä liikenne- ja viestintäministeriön lopullinen sitouttaminen yhteiseen kansalliseen elektroniseen tunnistautumisratkaisuun on osoittautunut odotettua haasteellisemmaksi. Sitran rooli osapuolten sitouttajana on korostunut.
Hyvinvointia tiedosta
Avainalueella aloitettiin toimet, joilla edistetään genomitiedon ja geneettisen informaation hyödyntämistä osana yksilöiden elintapa- ja hoitosuosituksia. Sitran hallitus hyväksyi muutokset avainalueen sisältöön huhtikuun lopussa.
Jatkossa Sitra suuntaa omahoidon painopistettä myös sellaisten sovellusten suuntaan, jotka tarjoavat perinnöllisiin riskitekijöihin pohjautuvaa tietoa tai ratkaisuja kansalaisille.
Sitra järjestää Terveydenhuollon tulevaisuus -seminaarin 3.9.2013 yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa. Tilaisuuteen on kutsuttu tunnettu amerikkalainen geenitutkija ja e-health-alueen uranuurtaja, professori Eric Topol, joka alustaa digitalisaation ja omahoidon tuomasta vallankumouksellisesta muutoksesta terveydenhoitoon.
Sitran Taloustutkimuksella teettämän laajan kyselyn mukaan 74 prosenttia suomalaisista pitää sähköisten palvelujen kasvua myönteisenä kehityssuuntana. Suomalaiset suhtautuvat myönteisesti kaikissa ikäryhmissä uusiin sähköisiin terveyspalveluihin, eli internetin ja puhelimen kautta käytettäviin omahoitopalveluihin. Kyselyn mukaan lähes joka toinen suomalainen, 43 prosenttia, uskoo käyttävänsä sähköisiä terveyspalveluja seuraavan vuoden aikana, mikä tarkoittaisi runsaan 20 prosentin kasvua tähän hetkeen verrattuna.
Ekologinen kestävyys
Vihreän talouden lähiratkaisut
Avainalue alkaa olla loppusuoralla. Parhaillaan suurin satsaus menee työn jatkuvuuden varmistamiseen eli Suomen Lähienergialiitto ry:n toiminnan käynnistämiseen.
Avainalueen tavoitteena on ollut murtaa lähienergian hallinnollisia esteitä ja edistää alan liiketoimintaa. Energiateollisuus ry:n kanssa on käynnistymässä käytettävyyshanke aurinkopaneelien ym. sähkön mikrotuotantolaitteiden verkkoon liitännän yksinkertaistamiseksi.
Resurssiviisas alue
Resurssiviisas alue on hyvässä vauhdissa projektisuunnitelman mukaisesti. Kohti resurssiviisautta -toimintamallin kehittäminen on aloitettu ja toimintamallin osallistujat on rekrytoitu. Osallistujajoukko haastatellaan ennen ensimmäistä 13.6. järjestettävää työpajaa.
Kansainvälistä toimintamalliesimerkkiä kävi esittelemässä Sitrassa Bioregionalin perustaja Pooran Desai. Hänen kehittelemänsä One Planet living- viitekehyksen on ottanut käyttöönsä Brightonin kaupunki Britanniassa.
Avajaisseminaarissa avatun ideahaun suosio ylitti odotukset, saaliina oli peräti 200 ideaa Jyväskylän alueelta.
Teolliset symbioosit
Teolliset symbioosit -avainalue on käynnistänyt Teollisuuden vanhan kumouksen ja aktivoinut alan yrityksiä järjestämällä työpajoja. Merkittävät suuryritykset ovat sitoutuneita edistämään ainekiertojen sulkemiseen ja jätteiden uudelleenkäytön lisäämiseen tähtäävien teollisten symbioosien syntymistä. Kansallisia toimijoita ja yrityksiä sitoutetaan tähän yhteistyöhön ja kansainvälistä yhteistyötä lujitetaan.
Useat tahot ovat kiinnostuneita työstämme, ja konkreettinen yhteistyö on jo käynnistynyt pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä ja Lounais-Suomessa. Sitran rooli on sparrata ja mahdollistaa kansallisen toimintatavan määrittely symbioosien kätilöimiseksi.
Liiketoiminnan kehitys
Sitran teemoihin liittyvän yrityshankevirran käsittely on saatu hyvin käyntiin ja syksystä 2012 lähtien valmisteluvaiheeseen on edennyt useita yrityksiä. Uusien sijoitusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden sisäistä seurantamenettelyä on täsmennetty ja seuranta tullaan toteuttamaan kaksi kertaa vuodessa Sitran arvonmääritysprosessin yhteydessä.
Rahastosijoitusten osalta hankevirtaa pyritään kehittämään mm. hyvinvointialueeseen kohdistuvalla kansainvälisten rahastojen markkinaselvityksellä.
Niin kutsuttu Impact Investing – kehitystyö on laitettu Sitrassa liikkeelle workshopilla kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Tämän työn tavoitteena on muun muassa kehittää Sitran valmiuksia yritysrahoitus- ja hankerahoituksen vaikuttavuuden mittaamiseen ja seurantaan, kehittää Sitran omaa rahoitustoimintaa ja tuoda vaikuttavuusrahoituksen ajattelutapaa laajemmin Suomeen.
Sitran on sijoittanut kesäkuun alussa yhteen teknologiayritykseen, jonka liiketoiminta tukee Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet teeman tavoitteita. Sijoitus julkistetaan lähiviikkoina.
Yhteiskunnallinen koulutus ja tutkimus
Sitran tutkimustiimiin Kohti kestävää hyvinvointia keskustelupaperia on suunnitelman mukaisesti kohdennettu erityisesti kestävyyden ja hyvinvoinnin tematiikasta kiinnostuneille asiantuntijatahoille.
Esimerkiksi tulevaisuusselonteon valmistelusta vastaavat ovat kiitelleet mahdollisuudesta hyödyntää julkaisuamme tulevaisuusselonteon lähdeviitteenä. Lisäksi olemme laajentaneet onnistuneesti kansainvälistä dialogia paperin ympärillä, muun muassa Euroopan komission BEPA (Bureau des Conseillers de Politique Européenne) think tankin, sekä hollantilaisen transition managementin tunnetuimman tutkijan, professori Jan Rotmasin suuntaan.
Keskustelupaperi on Sitralle tärkeä tutkimuksellinen työ ja päänavaus, mikä näkyy myös julkisessa keskustelussa, kuten puheenvuoroissa ja vieraskynäteksteissä (Suomen Kuvalehti, Puheenvuoro 31.5.).
Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kurssi nro 1 oli 14.5.–12.6. Palaute on ollut myönteistä.
Suosittelemme