LoggerZeppelin -idea on voittanut Sitran järjestämän Smart Forest -ideakuulutuksen.
Sitran syys-lokakuussa järjestämässä ideakuulutuksessa etsittiin uusia ratkaisuja, jotka yhdistävät teollisen internetin elementtejä metsäteollisuuteen. Kisassa etsittiin ehdotuksia teollisen internetin ratkaisuista, joilla voi mahdollisimman vaikuttavasti kasvattaa metsäpohjaisten tuotteiden- ja palveluiden lisäarvoa. Ideat saivat liittyä seuraaviin kategorioihin: design, logistiikka, metsätalous, teknologiat, tuotteet ja palvelut tai muut ideat.
Ideakuulutuksessa kysyttiin muun muassa, miten saamme aikaan muutoksen, että tulevaisuuden metsä on muutakin kuin raaka-ainetta? Miten se tarjoaa esimerkiksi palveluita? Entä mikä on teknologian ja teollisen internetin rooli tulevaisuuden metsäteollisuuden uudistumisessa?
Voittaneen ehdotuksen, LoggerZeppelinin, ideatiimi kuvaa ehdotuksessaan dilemmaa, joka aiheutuu metsien biomassaan kohdistuvista ristiriitaisista pyrkimyksistä.
”Tärkeinä hiilinieluina metsien biomassaa pyritään kerryttämään mahdollisimman tehokkaasti, mikä puoltaa taimikoiden harventamisen intensiteetin laskua, ja jopa niistä luopumista.”
Samalla kuitenkin ”metsänhoitorästeistä kasvava osuus kohdistuu taimikoiden hoitotoimenpiteisiin, kuten raivauksiin ja harvennuksiin”, tiimi jatkaa.
Ratkaisu onkin latvominen, eli vähempiarvoisten kasvatuspuiden latvojen katkominen: tällöin ensisijaisesti kasvatettavat puut saavat kasvukilpailussa etua samalla kuitenkin niin, että vähempiarvoisten puiden biomassaa pystytään kasvattamaan. Latvominen suoritettaisiin automatisoiduilla ilmalaivoilla, joiden ohjaamisessa ja operoinnissa käytettävä ohjelmisto perustuu avoimeen lähdekoodiin.
Kilpailun tuomaristo luonnehti ehdotusta ”innovatiiviseksi ideaksi, jolla on laajat käyttömahdollisuudet ja joka tarjoaa uuden lähestymistavan olemassa olevaan arvoketjuun”.
Toiselle sijalle kisassa sijoittui Smart Forest Network, joka tuo metsistä kerättävän digitaalisen tiedon monien saataville ohjelmistokehittäjistä tieteentekijöihin ja taiteilijoihin. Tuomariston mukaan ehdotus on ”sensoreiden verkottamista ja datan tuottamista puhtaimmillaan, jossa hyödynnetään jo hyväksi havaittuja käytäntöjä”.
Ideakuulutuksen kolmannelle sijalle tuomaristo nosti Berripicker-ehdotuksen. Ideassa kerääjä-multikopterit valjastetaan robotiikan ja avoimen laite- sekä ohjelmistokehityksen avulla parantamaan marjojen ja sienten keruuastetta. Tuomaristo kehui idean kekseliäisyyttä ja idean visuaalista esittelytapaa sekä piti idean jatkokehittelyä kiinnostavana.
Kärkikolmikko saa kehitystukea Sitran asiantuntijoilta ja partnereilta ideoiden toteutusvaiheessa. Lisäksi ideat on esitelty marraskuussa CEPI European Paper Weekillä Brysselissä marraskuussa ja Slush 2015 startup-tapahtumassa Helsingissä. Tiimit pääsevät myös mukaan Sitran co-creation sessioihin keväällä 2016 sekä palkintorahaa. Voittanut tiimi saa 3000 euroa, toiseksi tullut 2000 euroa ja pronssisijalle kivunnut 1000 euroa.
Suosittelemme