Ihmiset määrittelevät sanoja kovin eri tavalla sen mukaan, mikä on heidän taustansa. Se, mikä yhdelle on kestävää, on toiselle ideologista huttua.
Heikko talous ei saa sumentaa kestävää agendaa
Sanojen merkitys on valtava. Se on nähty samaan aikaan Sitran järjestämän kestävän talouspolitiikan kurssin 19 kanssa käytävissä oikeissa hallitusneuvotteluissa, joissa termi vihreä siirtymä vaihdettiin termiksi puhdas siirtymä ja kas – nyt se kelpaa taas kaikille puolueille.
Tiedeyhteisö on yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos etenee vääjäämättömästi samoin kuin luontokato. Myös yritykset laajasti näkevät siirtymän kestävään talouteen välttämättömänä ja ainoana vaihtoehtona menestyksensä turvaamiseksi. Ongelma on, että ilmastonmuutos ja luontokato pitää saada korkealle politiikan agendalle: olipa taloustilanne mikä tahansa. Aikaa ei ole hukattavaksi.
Eikä vain kansallisen politiikan agendalle, vaan myös kansainvälisen.
Niiden pitää myös pysyä siellä. Siitä huolimatta, että Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainassa, Euroopassa kipuillaan vuorotellen energiakriisiä ja pakolaiskriisiä, ja Yhdysvallat valitsee pian taas uuden presidentin.
Ilmastonmuutos ja luontokato eivät odota, että me saamme poliittiset rivimme suoriksi.
Uskalla johtaa muutosta
Kestävä talouspolitiikka pitää saada politiikan ytimeen, jotta valtio voi mahdollistaa koko yhteiskunnalle oikeudenmukaisen ja turvallisen siirtymän kestävään talousmalliin. Tällä kurssilla kipuilimme sen kanssa, miten se tehdään. Miten pidetään kaikki kyydissä mukana? Miten vastuuta jaetaan eri maiden kesken? Miten vastuuta jaetaan eri sukupolvien kesken? Sekin on käynyt selväksi, että vaisu ohjaaminen ei johda minnekään. Tälläkin kurssilla vihreästä siirtymästä on puhuttu ainakin kymmenen vuotta. Muutosta pitää uskaltaa johtaa.
Iso kysymys on, miten kohdellaan vapaamatkustajia, jotka eivät vielä ole havahtuneet vastuuseensa huolehtia ympäristöstä ja yhdenvertaisuudesta?
Entä miten ratkaistaan, että kansalaisille ei-miellyttävää politiikkaa ajavat päättäjät tulevat valituiksi uudelleen? Niin kauan kuin demokraattisesti valitut kansanedustajat tietävät, että päätökset vievät heiltä työt alta, vain harvat heistä uskaltavat ajaa tarvittavaa politiikkaa.
Kävimme kestävän talouspolitiikan johtamiskurssiamme samaan aikaan kun Säätytalossa käytiin oikeita hallitusneuvotteluja. Ajankohtien yhtäläisyys sai miettimään kompromissien tekemisen vaikeutta.
Näillä ehdotuksilla ei tule valituksi
On tavattoman hankalaa sovittaa yhteen erilaisia intressejä – eikä meidän edes tarvinnut välittää siitä, äänestäisikö meitä kukaan. Itse asiassa tiesimme, että ei: näillä ehdotuksilla ei tule valituksi.
Me liputimme vihreän siirtymän, koulutuksen, globaalin toimijuuden ja avoimen Suomen puolesta omassa “hallitusohjelmassamme”. Tärkeää on pitää kaikki mukana muutoksessa, jotta se voidaan viedä yhteiskunnassa läpi. Kukaan ei saisi menettää uskoaan järjestelmäämme. Mutta miten vaikeaa se onkaan.
Kaikista ongelmista huolimatta, jotenkin asiat on ratkaistava. Tarjolla on myös uusia mahdollisuuksia, ja niihin tulee tarttua. Muuten jätämme jälkipolville maapallon, joka ei voi hyvin. Kuka silloin haluaa olla sanomassa, että me tätä muutosta yritimme johtaa.
Lyyrikot
Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kurssi 19. kaikki osallistujat