Kestävän talouspolitiikan kurssi 18: Taloutta uudistavia tekoja ei synny ilman järeitä keinoja 

Syksyn talouskeskustelua ovat Suomessa ja Euroopassa värittäneet sähkön hinnannousu sekä laajemmin energiapoliittiset ratkaisut. Juuri päättyneellä Kestävän talouspolitiikan kurssilla keskusteltiin aktiivisesti siitä, käytämmekö juuri nyt kestävän talouden kannalta vaikuttavimpia keinoja.    

Tässä artikkelissa Kestävän talouspolitiikan kurssin 18 osallistujat kertovat näkemyksiään kestävän talouden kysymyksistä, talouteen liittyvästä päätöksenteosta sekä oppimiskokemuksestaan kurssilla.

Tehtävä Suomelle on tehtävä jokaiselle

– Kestävien valintojen tekeminen tarkoittaa luopumista ja tekemistä, tiivisti kurssilta valmistuva rehtori Teemu Kokko. 

Kurssin hallitusohjelmaa voi hyvin kuvata keinokeskeiseksi. Keinot perustuivat vahvaan visioon, joka sisälsi tehtävän meistä jokaiselle. 

”Suomi on maa, joka kasvaa luontoa uusintaen. Suomessa jokaisella on tehtävä. Suomi rakentaa parempaa maailmaa tuleville sukupolville.” 

Kurssi tunnisti harjoitustyössään neljä ilmiötä, joiden alle hallitusohjelma jäsentyi. Näitä olivat: 

1. Maapallon rajat ja maankäyttö 
2. Tiede, innovaatiot ja teknologia 
3. Ylisukupolvinen osallisuus ja lasten ja nuorten hyvinvointi 
4. Osaaminen, työ ja tulevaisuus 

Hallitusohjelmassaan osallistujat eivät epäröineet päättää järeistäkin keinoista, joihin kuuluivat esimerkiksi maankäytön rakennemuutos, ruokajärjestelmän kokonaisuudistus liha- ja maitoveron avulla sekä aiempaa huomattavasti lyhyempi kotihoidontuen saantiaika. 

Vallankäyttäjä: johda tiedolla ja vaikutusketjuilla

Johtaja Minna Ahtiainen jäi kaipaamaan hallitusohjelmaharjoitukseen vahvempaa yhteistoiminnan näkökulmaa.

–  Talouspoliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat puolueiden ja budjettivastuuta kantavan ministeriön lisäksi useampi muu ministeriö, joiden edustajia olisi hyvä saada mukaan keskusteluun päätösten vaikutuksista. 

Puolueohjelma- ja hallitusohjelmatyö irrottautuivat kurssilla Ahtiaisen liian pian toisistaan. Osin sillä seurauksella, että talous painottui ympäristökysymysten ja etenkin sosiaalisten vaikutusten kustannuksella. 

Harjoitus toi näkyväksi, kuinka tärkeää olisi keskittyä päätösten monipuoliseen vaikutusarviointiin, silloin, kun tehdään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta. 

Tutkitun tiedon hyödyntäminen, mallinnetut vaikutusketjut ja tiedolla johtaminen yleisenä tavoitetilana olivat hallitusohjelman syvää ydintä: kurssin hallitus oli valmis priorisoimaan tutkimuksen, kehittämisen ja innovaatiotoiminnan runsaskätisesti.  

Kestävän talouden kysymyksiä ei ratkaista hallitusohjelmassa

Toimitusjohtaja Tommi Saarikivi oli positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka vähän ekologiset kestävyyskysymykset jakoivat kurssilaisten mielipiteitä. Osallistujilla oli esimerkiksi vahva yhteisymmärrys siitä, että suomalainen kestävyyskeskustelu täytyy saada koskemaan laajasti myös maankäytön suunnittelua ja sen rakennemuutosta. 

Vanhempi ekonomisti Sanna Kurrosen mielestä eri intressien yhteensovittaminen on haastavaa, mutta mahdollista.  
 
– Lopputulos useiden kompromissien jälkeen jää kuitenkin haaleaksi. Ehkä se täytyy vain hyväksyä demokraattisessa ja moniäänisessä yhteiskunnassa. 

Saarikiven kurssi havahdutti siihen, ettei puoluepolitiikka kenties ole oikea areena kestävän talouden haasteiden ratkaisemiseen – sen verran valtavia ne ovat. Tiedeyhteisön toistuva ja painava viesti ekologisen jälleenrakennuksen tärkeydestä jää poliittisessa päätöksenteossa harmittavan laihaksi. 

–  Kestävän talouspolitiikan todellinen riittävän korkean poliittisen tason johtajuus ei valtiotasolla ole mahdollista ennen kuin johtajuutta alkaa löytyä sieltä, missä korkeinta poliittista valtaa käytetään. Niin kauan kuin yksikään suurista puolueista ei kykene nostamaan ympäristökriisitietoisuuttaan Sitran kursseilla kiitettävästi jo esiintyvälle tasolle, ei perusteellisempi rakennemuutos, jota kestävään elämäntapaan nopeutetussa aikataulussa siirtyminen edellyttää, ole mahdollinen, sanoo Saarikivi. 

– Tosiasiassahan hallitusohjelma ei ole se formaatti, jossa kestävän talouden päätöksiä tehdään. Hallitusohjelmassa tehdään ehdotuksia. Me kaikki tiedämme, että oikeassa elämässä niistä monet ammuttaisiin poliittisesti alas, toteaa Teemu Kokko.  

Eräs kurssilaisia jakava asia Minna Ahtiaisen mielestä oli sosiaaliturvan asema edelleen niukentuvassa julkisessa taloudessa.  

– Ei se ehkä ollut vedenjakaja kuitenkaan. Koimme, että sosiaaliturvaa koskevaa fakta- ja vaikutustietoa, jonka pohjalta päätöksiä on mahdollista tehdä, puuttui. Ajattelen, ettei kestävää taloutta voi olla ilman hyvinvointia. Ja jos hyvinvointia ja sosiaalista ei aktiivisesti pidetä esillä, ihmiset alkavat suhtautua negatiivisesti kestävään talouteen. Sen legitimiteetti katoaa. 

Pääsihteeri Vertti Kiukkaan mielestä taloustasapainoon pääsemisen vuoksi hallituksen oli harjoitustyössä pakostakin siedettävä ”hyvinvointitappioita”. 

– Vai edistyykö tasapaino valituilla keinoilla yleensäkään? Osin haasteet ratkaistiin neuvottelemalla, osin ei saatu ratkaistua ollenkaan ja osa ratkaistiin ylhäältä sanelemalla, eli mentiin, kuten politiikassa monesti mennään. 

Sekä Kokko ja Kurronen nostivat esiin sen, että harjoitustyön talouspoliittisissa kysymyksissä eivät korostuneet niinkään (kurssilla kuvitteelliset) puoluepoliittiset jännitteet, vaan työnantajien ja työntekijöiden erilaiset intressit. 

– Itselle työnantaja- ja työntekijänäkökulmien yhteen sovittaminen tuntui vaikealta. Yritysten hyvinvointi ja työnteon edellytykset olivat kuitenkin itselle lähinnä sydäntä: miten jakaa kulut työntekijän ja työnantajan välillä? puntaroi Kokko.  

Eväitä johtamiseen

Kurssilaiset nostivat selkeitä kehitystarpeita talouspolitiikan johtamiseen. Kurroselle niitä olivat isojen ja pienten asioiden sekä pitkän aikavälin tavoitteiden ja tavoitteisiin pääsyn selkeämpi erottaminen toisistaan.  

– Kun tavoitteet ja keinot sekä isot ja pienet asiat sekoittuvat tasaiseksi puuroksi, on vaikea tehdä hyviä päätöksiä.  

Kurroselle, Kokolle ja Saarikivelle kurssi on ollut oman ajattelun kannalta käänteentekevä. Johtamiseen kurssi antoi sysäystä vähintään periaatteellisella tasolla. 

– Vien huomattavasti paljon enemmän kestävyyteen liittyvää ajattelua eteenpäin. Olin tiennyt talouspolitiikan elementit, mutten välttämättä niiden välisiä yhteyksiä, sanoo Kokko. 

Vertti Kiukasta askarrutti käsitepari ”talouspolitiikan johtaminen”. 

– Sanoisin, että kurssi antoi jonkinlaista kokonaiskuvaa julkisesta taloudesta ja keinoista sekä siitä, miten sen tasapainoon voidaan vaikuttaa. Tärkeä havaintoni oli, että kaikista puheista huolimatta kovan paikan tullen esimerkiksi sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet ovat alisteisia taloudelle, ja paljon voitaisiin saavuttaa pääsemällä hallinnonalakohtaisesti siiloista ulos.  

Kurronen kiinnittyi demokratiaan.  

– Olen kokenut jonkinlaista heräämistä kansalaisena viime aikoina. Demokratia vaatii kansalaisiltaan paljon: moniäänisyyden ja ajoittaisen älämölön kestämistä. Kurssin hyvät keskustelut ja alustukset vahvistivat edelleen heräämistä. Minun, kuten kaikkien suomalaisten, on oltava koko ajan valmis taistelemaan demokratian puolesta.  

Saarikivi näkee, että nyt ollaan jo hyvin lähellä korkeimman kansallisen poliittisen vallankäytön tasoa, kun riittävän kunnianhimoisen keskustelun käyminen kestävästä talouspolitiikasta on mahdollista.  

– Kestävän talouspolitiikan toteuttaminen valtiotasolla ei ole mahdollista ennen kuin kestävää taloutta ymmärtävää johtajuutta alkaa löytyä sieltä, missä korkeinta poliittista valtaa käytetään. Tämä antaa luonnollisesti toivoa siitä, että vastaava ymmärrys ympäristön meille asettamista välittömistä tarpeista tarkastella ylikuluttavaa elämäntapaamme on siirrettävissä myös hallitustasoiseen diskurssiin. Toivottavasti jo seuraavalla hallituskaudella. 

Kurssin lopuksi osallistujat valitsivat neljä viestiä yhteiseksi käyntikortikseen. 

Lue kurssimatrikkelista, ketkä kaikki olivat kurssilla.