Vimma: Kuunteleminen on menestyksen avain

Vieraillessaan Suomessa Dave Snowden sanoi, että kymmenen vuoden päästä nauramme sille, että joskus tehtiin tutkimuksia yhdestä viiteen -asteikoilla. Konsulttiyhtiö Vimman Sini Vikkula ja Sari Siikasalmi ovat täysin samaa mieltä.

”Jos kysymme yrityksen henkilöstöltä, että kuinka tyytyväisiä olette asteikolla yhdestä viiteen, ja tyytyväisyys putoaa viime vuodesta 0,25 prosenttiyksikköä, mitä sillä tiedolla tehdään?”, Siikasalmi kysyy. ”Johtoryhmä on siitä hetken aikaa pahoillaan, mutta tieto ei ohjaa toimintaa eikä sitä voi ottaa osaksi strategiaa.”

Vimma on erikoistunut osallistavaan johtamiseen ja kokemustiedon käyttämiseen johtamisessa. Tavoite on auttaa yrityksiä kuuntelemaan työntekijöitään ja asiakkaitaan.

“

Yrityksissä on kuitenkin usein epäluuloja avointa dataa kohtaan.

Johtajat pitävät sitä liian työläänä tai pelkäävät, että se nostaa esiin puutteita, joita ei osata korjata. Siksi he saattavat ehdottaa Vimmalle johdattelevia kyselyitä: ”Miten olemme jo nyt onnistuneet asiakkaiden silmissä?” Monesti osallistetaan näön vuoksi, kysytään henkilöstön näkemyksiä, vaikka niillä ei ole mitään vaikutusta.

”Jos odotan, että saan sen vastauksen, joka minulla on jo mielessä, se ei ole dialogia vaan perättäistä monologia. Dialogissa kysytään kysymys ja oikeasti kuunnellaan. Annetaan toisen määritellä aihetta, jota ei ole vielä määritelty”, Siikasalmi sanoo.

Näin Vikkula ja Siikasalmi siis tekivät laatiessaan Vimman osaomistajakonsernille Salomaalle syksyn henkilöstökyselyn. He antoivat aineistolle tehokäsittelyn sekä SenseMakerilla että omalla tekstityökalullaan, jolla voi analysoida sanoja ja niiden yhteyksiä.

Työyhteisössä vallitsi voittojen kulttuuri

Salomaa-yhtiöt omistaa useita media- ja markkinointialan yrityksiä, kuten Dagmarin, SEKin, Voiton ja Kasken. Konsernin työntekijät täyttävät henkilöstökyselyn neljä kertaa vuodessa.

Tällä kertaa vastaajille annettiin tilanne: ”Istut töidenjälkeisillä ystäväsi kanssa baarissa. Kerro hänelle jokin viimeaikainen yksittäinen tapahtuma tai kokemus, joka kuvaa, millaista omasta mielestäsi meillä on työskennellä?”

Kyselyä laadittaessa ehdolla oli myös toinen muotoilu: ”Kerro jokin tyypillinen kokemus työpaikalta”. Sen Siikasalmi ja Vikkula kuitenkin hylkäsivät, koska vastaajat olisivat vain lähteneet hakemaan oikeaa vastausta.

”He olisivat ehkä kuvailleet, mitä heidän kuuluu tehdä: ’Arjessa autan asiakastani markkinoimaan paremmin.’ Tai: ’Tein kalvoja’”, Siikasalmi sanoo ja nauraa. ”Halusimme sellaisen kysymyksen, joka veisi lähelle tunteita ja arvoja. Että mitä meidän sydämiimme jää työpaikasta.”

Analyysissä esiin piirtyi työpaikkaansa sitoutunut yhteisö. Lähes joka kolmas oli arvioinut tarinansa erittäin myönteiseksi, ja 74 prosenttia ajatteli, että se ilmaisi vahvaa luottamusta ja valinnan vapautta. Samoin 76 prosenttia vastaajista piti organisaatiotaan joustavana (tarina 1: lue vastajien tarinoita artikkelin lopusta) ja rakenteettomana.

Ulkopuoliselle lukijalle tarinoissa on kyllä negatiivistakin: kiireen ja kaaoksen tuntua, apukäsien (tarina 2) tarvetta tai tunnetta, että sairaanakin pitää tehdä töitä. Jopa neljännes tarinoista on merkitty salaiseksi eli ne eivät näy lukijalle: muun muassa otsikoilla ”Ahdistus”, ”Kun mikään ei riitä” ja ”Roudasta rospuuttoon”. Toisaalta huomattavan monessa tarinassa kiitettiin, että ihanat työkaverit auttavat selviämään (tarina 3).

Siikasalmen mukaan sana-analyysi näytti ”voiton kulttuurin” (tarina 4).

”Voitetaan uusia asiakkuuksia, voitetaan uusia ihmisiä! Vastaajat olivat suuntautuneita tuloksiin ja käyttivät jopa reippaan tehdastyön metaforia. Yksilöt paukuttavat tulosta”, hän kuvailee.

”Mainostoimistoala on murroksessa. Vanha rahoituspohja on murentunut, ja täälläkin on ollut yt-neuvotteluita”, Sini Vikkula muistuttaa. ”Silloin ihmisellä on ehkä mielikuva, että työpaikkani on yhtä kuin syntyvä tulos.”

Siikasalmen mukaan johtoryhmä piti kyselyn tuloksia ihan hyvinä. Samalla on kuitenkin pohdittava, miksi työn sisällöstä puhuttiin niin vähän ja voiko innovaatioita syntyä kiireisessä saavutusten kulttuurissa.

”Johonkin pitäisi luoda vähän järjestystä, jotta löytyisi tilaa luovuudelle.”

Käsitteellisyys tuntui hankalalta

Siikasalmelle ja Vikkulalle itse SenseMaker-työkalu oli hienoinen pettymys. Heidän mielestään se oli käyttäjälle liian vaativa.

”Ajatellaan, että kysymme sinulta, mitä teit eilen. Kirjoitat, että söit lounaaksi sämpylän. Seuraavaksi kysymme, kertoiko kokemuksesi yhteisöllisyydestä, individualismista vai autoritäärisyydestä. Mitä siihen voi vastata?” Vikkula kuvaa. ”Työkalu luo tarinan päälle uuden käsitteellisen tason, kielellistä kielellisen päälle.”

Vikkula ja Siikasalmi saivatkin paljon palautetta, että kysely oli liian vaikea. Moni vastaaja jätti sen kesken.

”Ja tämä on asiantuntijaorganisaatio, jossa on käsitteelliseen ajatteluun tottuneita koulutettuja ihmisiä”, Siikasalmi huomauttaa.

”Käsitteellisyys tekee metodista hirveän eriarvoistavan”, Vikkula lisää. ”Ei tätä voisi käyttää aidossa kansalaisosallistamisessa.”

Osittain ongelmana on toki tottumattomuus: kolmiot näyttävät ihmisille vierailta eivätkä he ole tottuneet analysoimaan kertomaansa. Siikasalmi ja Vikkula myöntävät myös, että heidän olisi pitänyt avata kolmioiden tarkoitus paremmin ja jättää johdannosta pois ylevät viittaukset Bangorin yliopistoon.

Ja lopulta SenseMakerin paras käyttötapa ei olekaan korvata tavallisia kyselyitä vaan kerätä kokemuksia.

Siikasalmea ja Vikkulaa jäivät kiinnostamaan Cognitive Edgen muut metodit, kuten se, että organisaation uudet työntekijät pitävät kokemuksistaan päiväkirjaa.
”Valokuvan tulkitseminen voisi myös olla kiva”, Vikkula miettii.
”Esimerkiksi sellainen, että ihmiset kuvaavat arkeaan. Ota viisi kuvaa, jotka kuvaavat sinun ja kotikaupunkisi suhdetta”, Siikasalmi visioi.
”Ai kun ihana idea! Myydään tuo Helsingin kaupungille!”

Vastaajien kirjoittamia tarinoita