Lisätehoja hyvinvointi-investointeihin tuloksellisuuden seurannasta

Lain mukaan valtion virastojen ja laitosten tulee seurata toimintansa kustannuksia ja tuloksellisuutta toiminnan järkevyyden ja resurssien tehokkaan käytön varmistamiseksi. Ottamatta kantaa lain kirjaimen toteutumiseen käytännön tasolla ajattelun soisi leviävän julkishallinnossa laajemminkin, kuten myös hyvinvointiin keskittyvässä avustustoiminnassa.

Vaikka inhimillisen hädän mittaaminen ja erityisesti sen rahallisen kustannuksen laskeminen saattaa tuntua epäeettiseltä, eurojen kautta ongelmien mittakaava on usein helpompi ymmärtää; mitataanhan myös hädän poistamiseen tarvittavat resurssit kuitenkin euroissa. Laskelmat auttavat kohdentamaan rajalliset resurssit optimaalisesti, ja tuloksellisuuden seurannasta myöhemmin saatava tieto ohjaa valitsemaan juuri oikeat toimenpiteet kyseessä olevan ongelman hoitamiseen.

Kun julkishallinto ulkoistaa palveluita, sen tavoitteena on useimmiten poistaa koko palveluntarve, koska se mahdollistaa säästöjä yhä vain tiukkenevassa julkistaloudessa ja kertoo parantuneesta elämänlaadusta. Yksityisillä palveluntarjoajilla taas on tavoitteena ylläpitää palveluntarvetta, sillä suomalaista kansanviisautta lainaten ”lypsävää lehmää ei kannata tappaa”.

Toisaalta yksityisellä puolella on myös vahva motivaatio järjestää toiminta mahdollisimman edullisesti, koska se on elinehto hintakilpaillussa toimintaympäristössä. Kunta ei välttämättä toimi näin, etenkään jos jokin toinen taho – esimerkiksi valtio – kattaa kustannukset, eikä kunta pääse hyötymään taloudellisesti tehokkaammasta toiminnasta. Näin käy helposti vaikkapa silloin, jos kunta saa valtiolta rahaa sairaudenhoitokuluja vastaan, eikä alempia sairaanhoitokuluja eli parantunutta terveyttä vastaan.

Perinteisessä yritystoiminnassa yritetään siis maksimoida voittoa ja julkishallinnossa hyvinvointia. Erilaiset intressit aiheuttavat hankalan tilanteen, kun julkinen taho ulkoistaa palvelutuotantoaan.

Julkishallinnolla on tapana kilpailuttaa palvelutuotanto suoritteilla, jotka sitten tehdään edullisimmalla mahdollisella tavalla. Tästä syntyy ainakin kaksi ongelmaa: 
1) edullisin suorite ei välttämättä ole hyöty-kustannussuhteeltaan paras, tai edes lainkaan toimiva ja 
2) yksityisellä palveluntuottajalla ei ole taloudellista intressiä optimoida toimintaansa tulosten saavuttamiseen vaan suoritusten tekemiseen

Suoritteiden ostamisesta tulosten ostamiseen

Ajatteluketjussa seuraava looginen askel olisi siirtyä tulosten ostamiseen suoritusten sijaan. Esimerkiksi työterveydenhoidossa palveluntuottajalle kannattaisi maksaa siitä, että työntekijät voivat hyvin, eivätkä joudu käymään hoidoissa, siinä missä nykyisin maksetaan sairaanhoitotunneista. Tällöin palveluntuottajalla on insentiivi ratkaista työhyvinvoinnin todelliset ongelmat oman tuottonsa maksimoimiseksi.

Oikein toteutettuna tulosten ostamisella varmistetaan yhteisten varojen tuloksellinen käyttö. Kilpailutuslainsäädäntökään ei ole tässä esteenä, vain lokeroituneita budjetointikäytäntöjä tulisi muuttaa siten, että ne tukevat hyvinvoinnin lisäämistä.

Myös tulosten tekeminen maksaa ja aiheuttaa kustannuksia ennen säästöjen syntymistä. Vaikuttavuusinvestoimisen yhden mallin eli tulosperusteisen rahoitussopimuksen (social impact bond) avulla julkishallinnon on mahdollista saavuttaa säästöjä ilman välittömiä kustannuksia. Kun toiminnan tuloksellisuus toimii rahanjaon perusteena, tuloksellisuuden mittaaminen nousee tärkeään rooliin.

Mittaamiseen liittyy kaksi keskeistä haastetta: Ensiksikin täytyy valita mittarit, jotka kuvaavat mahdollisimman hyvin sitä mitä tavoitellaan, jotta ne ohjaavat palvelutoimintaa oikeaan suuntaan. Toiseksi täytyy pyrkiä erottamaan tarjottujen palveluiden vaikutus siitä mikä olisi tapahtunut muutenkin. Hieman yksinkertaistaen mittareiden asettaminen vaatii kyseessä olevan palvelun substanssiosaamista, kun taas jälkimmäinen haaste liittyy enemmän tieteellisen koeasetelman muodostamiseen, joita niitäkin löytyy useampia koulukuntia.

Näiden lisäksi vaaditaan yleensä vielä mittaustulosten euromääräistämistä joko soveltuvin kauppatieteellisin tai vakuutusmatemaattisin lähestymistavoin. Euroistaminen ei kuitenkaan poista muiden mittareiden tarvetta, vaan lisäksi on syytä varmistaa, ettei rahoittajan ja kunnan kannalta olennaisia tuloksia ole saavutettu loppukäyttäjien selkänahasta. Tulee esimerkiksi varmistua siitä, ettei vanhusten laitoshoidon väheneminen ole tapahtunut heidän elämänlaatua heikentämällä tai siitä, ettei sairauspoissaoloja ole vähennetty siirtämällä sairastelijoita työkyvyttömyyseläkkeelle ongelmien hoitamisen sijaan.

Sitran Vaikuttavuusinvestoiminen-avainalueen tavoitteena on edistää hyvinvointipalveluihin liittyvää tuloksellisuuden mittaamista Suomessa. Tammikuussa järjestimme seminaarin ”Mittaaminen – vaikuttavuusinvestoimisen kova ydin”, jossa käsiteltiin muun muassa koeasetelman käytäntöjä vaikutusten mittaamisessa. Tilaisuden materiaalit löydät täältä.

Muuta aiheeseen liittyvää materiaalia:

Measuring impact – Social Impact Investing Taskforce, Impact Measurement -työryhmän raportti

Social Impact Investment Taskforce – työryhmän raportti vaikuttavuussijoittajille

A Practical Guide to Measuring and Managing Impact – EVPAn käytännönläheinen opas vaikuttavuuden mittaamiseen

Design and commissioning of counterfactual impact evaluations – Euroopan unionin käytännönläheinen opas koeasetelmista oman konribuution arviointiin

SROI – prosessi yhteiskunnallisen tuoton laskemiseen

Toimia-verkosto – toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin kansallinen asiantuntijaverkosto, sivuilla tietokanta erilaisista mittareista sekä muuta aiheeseen liittyvää materiaalia ja tapahtumia.

IRIS – toimintakyvyn mittaristo, jota vaikuttavuussijoittajat hyödyntävät mitatessaan sijoitustensa vaikutuksia