Luonnonvarojen käytön irtikytkentä talouskasvusta – onko se mahdollista?

Sitran teettämä selvitys Growth-positive zero-emission pathways to 2050 tarkastelee talouskasvun ja kasvihuonekaasupäästöjen irtikytkentää. Selvityksen keskeinen tulos on, että talous voi kasvaa samalla kun ilmaston kuumeneminen voidaan parhaassa tapauksessa hillitä 1,5 celsiusasteeseen. Ilmaston kuumenemisen hillitseminen 1,5 asteeseen vaatii järeitä ja johdonmukaisia toimia vuosikymmenten ajan.

Selvitys on arvokas avaus keskusteluun päästöjen ja talouskasvun irtikytkennästä, mutta se ei kerro koko totuutta. Työn rajauksen vuoksi siinä ei selvitetty, onko talouskasvu mahdollista kytkeä irti luonnonvarojen ylikäytöstä.

Tässä artikkelissa puramme luonnonvarojen ylikulutukseen perustuvan talouskasvun taustoja ja vaihtoehtoja täydennyksenä tältä osin rajatulle selvityksellemme.

Luonnon, luonnonvarojen ja talouden kytkös

Ekologinen kestävyyskriisi, jonka ulottuvuuksia ovat ilmastokriisi, luontokato ja luonnonvarojen hupeneminen, ei ratkea ilman, että puutumme juurisyyhyn: ylikulutukseen.

Kansainvälisen luonnonvarapaneelin arvion mukaan luonnonvarojen käyttöönotto ja prosessointi aiheuttavat noin puolet globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä ja 90 prosenttia luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta.

Luontokato ja ilmastokriisi voidaan ratkaista vain lopettamalla luonnonvarojen ylikulutus ja siirtymällä hyödyntämään taloudessa jo nyt käytössä olevia materiaaleja.

Vaikeaksi asian tekee haasteen mittakaava. Ihmisen on vaikea hahmottaa maapallon kokoista niukkuutta. Elämme kuin luonnonvaroja olisi käytössä loputtomasti. Tavallaan tämä onkin totta. Maapallo on eräänlainen suljettu systeemi, jossa aine kiertää loputtomasti muuttaen olomuotoaan ja sijaintiaan.

Nykyinen, lineaarinen talousmalli ei kuitenkaan perustu suljettuihin kiertoihin, vaan talouden piiriin otetaan jatkuvasti lisää luonnonvaroja. Kun luonnonvaroja on käytetty jonkin aikaa, poistetaan ne talouden ulkopuolelle jätteinä ja saasteina. Talouskasvuun tarvitaan silloin taas uusia luonnonvaroja.

Uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyminen on huolestuttanut tutkijoita ja päättäjiä jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vaikka uusiutuvien luonnonvarojen voimakas hyödyntäminen on nähty tähän verrattuna ongelmattomana, viimeistään 2000-luvulle tultaessa oli kuitenkin käynyt selväksi, että uusiutuvatkin luonnonvarat ovat uusiutuvia vain rajallisissa määrin. Paradoksaalisesti ihmiskunta onkin imenyt tyhjiin juuri uusiutuvia luonnonvaroja, kuten merten kalakantoja, tropiikin metsiä ja maatalousmaan elinvoimaisuutta.

Markkinatalouden lainalaisuuksista johtuen mineraaliset luonnonvarat tuskin tulevat koskaan varsinaisesti loppumaan. Mitä niukemmiksi ja köyhemmiksi löydetyt varannot käyvät ja mitä enemmän näitä luonnonvaroja halutaan, sitä korkeammaksi nousee niiden hinta. Hintojen nousun myötä aletaan etsiä korvaavia ratkaisuja.

Kansainvälisen resurssipaneelin mukaan luonnonvarojen käyttöönotto globaalisti on yli kolminkertaistunut 50 vuoden aikana, ja OECD:n arvion mukaan se tulee lähes kaksinkertaistumaan nykyisestä vuoteen 2060 mennessä ellemme muuta tuotanto- ja kulutustottumuksiamme. Silti vain alle yhdeksän prosenttia käyttöönotetuista luonnonvaroista säilyy kierrossa.

Luonnonvaroista käydään jo nyt globaalia kilpailua. Kasvavat Kiinan, Intian ja myös Afrikankin taloudet tarvitsevat lineaarisessa talousmallissa valtavat määrät uusia luonnonvaroja. Lisäksi useat nyky-yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset luonnonvarat ovat harvojen maiden hallussa, kuten harvinaisten maametallien markkinaa hallitsevan Kiinan.

Myös Euroopan unionissa on pohdittava, miten turvataan EU:n alueella toimivien yritysten raaka-aineiden saanti ja toisaalta huoltovarmuus. Tuottava maa, puhdas vesi ja osa muista teollisuuden tarvitsemista raaka-aineista ovat jo nyt vaarassa loppua.

Kestävyyskriisin hinta

Nykyinen talousmallimme on paitsi luonnonvaroja tuhlaava, myös epäonnistunut toimintojen ulkoisvaikutusten hinnoittelemisessa. Luonnonvarojen tuhlaamiselle, eliölajien sukupuuttokuolemille ja ilmaston kuumentamiselle ei ole laskettu hintaa. Talousjärjestelmä palkitsee omien mittariensa kuten bruttokansantuotteen puitteissa toimintaa, joka kiihdyttää ekologista kestävyyskriisiä.

Tämän lisäksi valtiot tukevat valtavilla summilla luonnonvarojen ylikäyttöä ja luonnon monimuotoisuuden heikentämistä. Tammikuussa julkaistun Dasguptan raportin (The Economics of Biodiversity: The Dasgupta Review) mukaan globaalit ympäristölle haitalliset tuet ovat suuruudeltaan 4 000–6 000 miljardia dollaria vuodessa ja ne kohdistuvat muun muassa kalastukseen sekä metsä- ja maatalouteen. Tuilla on ollut niitä käyttöönotettaessa tarkoituksensa, mutta maapallon ekologisten ongelmien pahentuessa tukien laajamittaiselle jatkamiselle nykymuodossaan on vaikea löytää perusteita.

Julkista rahaa siis käytetään yhtäältä suitsimaan kestävyyskriisiä ja toisaalta kiihdyttämään sitä. Haittatukien korvaaminen hyötytuilla olisi yhteisen edun nimissä välttämätöntä.

Voiko kiertotalous olla ratkaisu irtikytkentään?

Sitran selvityksen mukaan kunnianhimoiset päästövähennykset ja talouskasvu on mahdollista yhdistää, eli päästöjen osalta irtikytkentä on mahdollista. Kestävyyskriisin ratkaisu edellyttää kuitenkin myös luonnonvarojen käytön on saattamista kestävälle tasolle.

Jos haluamme säilyttää planeettamme elinvoiman, nykymallinen markkinatalous on yksinkertaisesti tullut tiensä päähän. Luonnonvarojen ylikäyttöä on alettava suitsimaan. Tarvitaan kipeästi uudenlaista talousajattelua ja uusia talouden mekanismeja. Nopeasti kehittyvät markkinat edellyttävät muutoksia kulutus- ja tuotantotavoissa, radikaalien uusien teknologioiden kehittymistä, uusia innovaatioita, toimintatapamuutoksia arvoverkostoissa ja uudenlaista osaamista.

Tällä hetkellä vireillä on yksittäisiä teknologisia ratkaisuja systeemisempi muutos: siirtymä kiertotalouteen kiertotalouteen , jossa kerran käyttöön otetut mineraalit ja muut luonnonvarat pidetään talouden kierron sisällä.

Kiertotalous voi olla yksi keskeinen ratkaisu tuottamaan hyvinvointia ilman luonnonvarojen ylikulutusta. Kiertotaloudessa siirrytään uudenlaiseen talousmalliin, jossa tuotanto ja kulutus tapahtuvat maapallon kantokyvyn rajoissa. Kun luonnonvaroja käytetään kestävästi ja pidetään materiaalit ja tuotteet mahdollisimman pitkään käytössä, niiden arvokin säilyy pidempään. Ensimmäisen käytön jälkeen varmistetaan, että materiaalit ja tuotteet päätyvät uuteen käyttöön ja kiertoon.

Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää yhteiskunnassa tapahtuvaa systeemitason muutosta. Se tarkoittaa myös uudenlaisia liiketoimintamalleja ja ansaintalogiikkaa, jossa arvo syntyy muusta kuin tavaroiden myynnistä. Perinteisen lineaarisen kertakäyttökulutuksen sijaan liiketoiminta syntyykin erilaisilla jakamisen palveluilla, vuokraamisella, huolto- ja korjaustyöllä sekä perinteisemmällä kierrätyksellä.

EU:n vihreä kasvustrategia peräänkuuluttaa kestävyyttä kaikessa

Kiertotalouden edistäminen on myös Euroopan kasvustrategian, vihreän kehityksen ohjelman (European Green deal) ytimessä. Kasvustrategia perustuu ilmastonmuutoksen hillintään, puhtaaseen teollisuuteen, ympäristön pilaantumisen estämiseen, kestävään ruuantuotantoon, luonnon monimuotoisuuteen ja kestävän rahoituksen kriteereihin eli taksonomiaan.

Ohjelman lähtökohtana on haasteiden tunnistaminen ja tunnustaminen. Siinä todetaan, että ilmastonmuutos, luontokato ja ympäristön pilaantuminen ovat perustavanlaatuisia uhkia Euroopalle ja maailmalle, mutta EU voi kääntää uhkat mahdollisuuksiksi. Kasvustrategian kunnianhimoisina tavoitteina on, että vuoteen 2050 mennessä ei enää aiheuteta kasvihuonekaasujen nettopäästöjä, talouskasvu erotetaan luonnonvarojen käytöstä ja nämä tavoitteet toteutetaan sosiaalisesti vastuullisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Tavoitteisiin vievät keinot ovat kuitenkin vielä kehittelyasteella.

Kiertotalouden talousvaikutuksia EU:lle on laskettu eri yhteyksissä. Esimerkiksi EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelman mukaan kiertotalous voi luoda EU:n alueella jopa 700 000 työpaikkaa ja kasvattaa EU:n BKT:ta 0,5 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Nykyratkaisujen nopea käyttöönotto kasvattaa luonnonvarojen käyttöä

Jos ja kun haluamme tehdä nopeasti muutoksia olemassa oleviin ratkaisuihin ja hidastaa ilmastonmuutosta, ajaudutaan väistämättä tilanteeseen, jossa luonnonvarojen käyttöä joudutaan lisäämään. Muuten emme pysty toteuttamaan mm. uusiutuvan energian tuotantoa tavoitellussa laajuudessa ja nopeudessa. Sama koskee liikenteen sähköistymistä.

Kaikkiin näihin ratkaisuihin tarvitaan arvokkaita ja osittain kriittisiä mineraalisia luonnonvaroja, joita emme saa tällä hetkellä kierrätettyinä, joten joudumme kasvattamaan kaivosteollisuuden tuotantoa. Vaikka lyhyellä aikavälillä raaka-aineiden kulutus voi siis kasvaakin, pitkällä aikavälillä kiertotalous voi olla suuremmassa roolissa kestävän talouden toteuttamisessa.

Kiertotalouskaan ei kuitenkaan yksin riitä ratkaisemaan koko kestävyyshaastetta ja kasvavaa raaka-aineiden tarvetta, jos tuotamme vain koko ajan enemmän tavaraa.

Growth-positive zero-emission pathways to 2050 -raportin mallinnetussa pääskenaariossa näkyy selvää BKT-osuuden kasvua – eli positiivisen talouskasvun kautta myös voimakasta absoluuttista kasvua arvonlisäyksellä mitattuna – rakentamiselle globaalilla, EU- ja Suomen tasolla, maataloudelle globaalilla tasolla sekä uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden laitevalmistukselle globaalilla ja EU-tasolla.

Näiden sektorien vaikutus luonnonvarojen käyttöön ja sitä kautta monimuotoisuuden hupenemiseen on todella suuri. Onkin välttämätöntä, että kasvava taloudellinen arvo ei toteudu lisääntyvän materiaalinkulutuksen kautta vaan kiertotalouden keinoin.

Julkaistu selvitys vahvistaa siis käsitystä, että kasvihuonekaasupäästöjen alasajon lisäksi tarvitaan talouskasvun ja luonnonvarojen käytön irtikytkentä keskeisillä sektoreilla.

Lisätiedolle on huutava tarve

EU:ssa on tehty pitkäjänteistä hyvää ympäristöpolitiikkaa, mutta kestävyyskriisin pysäyttäminen vaatii paljon aiempaa mittavampia toimenpiteitä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla ja tasoilla. Kaikki ratkaisut eivät ole vielä valmiina. Usealla toimialalla ja koko yhteiskunnassa tarvitaan tutkimusta ja koulutusta, jotta asioissa päästään etenemään. Sitran selvitys tuokin tärkeää tietoa EU:n kasvustrategian kannalta.

Irtikytkentäraportissa käydään läpi päästötavoitteen saavuttamisen edellyttämiä teknologis-taloudellisia muutoksia ja niitä edistäviä poliittisia toimenpiteitä. Useimmat kiertotalouden mahdollisuudet jätetään kuitenkin odottamaan jatkotutkimusta. Vaikka globaali sosioekonominen kehitys ei etenisikään ideaaliskenaarion mukaan, kunnianhimoinen materiaalikiertojen sulkeminen voi silti mahdollistaa pysymisen 1,5 asteen polulla ja samalla auttaa turvaamaan luonnon monimuotoisuutta.

Seuraavaksi tarvitaankin tutkittua tietoa siitä, onko talouskasvun ja luonnonvarojen käytön irtikytkentä mahdollista esimerkiksi kiertotalouden avulla ja jos on, millä edellytyksillä.

Maailma on vaikeiden päätösten edessä, ja niiden on perustuttava tutkittuun tietoon. Tämän tiedon hankkiminen ei kuitenkaan saa estää tunnettujen ratkaisujen nopeaa skaalausta. Ekologiset haasteet eskaloituvat, eikä aikaa ole hukattavaksi.