Luonto ei ole vain retkipaikka – sivistykseen kuuluu ymmärrys ihmisestä elonkirjon osana

Suomalaiset ovat metsäkansaa, kuuluu klisee. Ihmisten luontosuhteet ovat kuitenkin moninaisempia kuin usein ajatellaan.

Luontosuhteiden ymmärtäminen on luontokadon ja ilmastonmuutoksen aikana erittäin tärkeää. Vain jos ymmärretään, mikä ihmisiä koskettaa ja motivoi, voidaan miettiä kriiseihin ratkaisuja, joita ihmiset voivat hyväksyä ja joiden eteen yhteiskunta voi toimia.

Sitran Sivistys+-projekti julkaisi 9.12. muistion Ihminen osana elonkirjoa, joka kokoaa eri tieteenaloilla käytävää keskustelua luontosuhteista, luontokäsityksistä ja sivistyksestä.

Samaan aikaan Sitra julkaisi myös luontosuhdekyselyn, jossa selvisi, että luonto on tärkeää valtaosalle suomalaista ja suuri osa kokee huolta luonnon tilasta.

Perinteisessä sivistysajattelussa ihminen ja luonto on usein nähty toisistaan erillisinä. Ekologinen kestävyyskriisi kuitenkin näyttää, että olemme kietoutuneet tiiviisti planeetan elonkirjoon. Tämän päivän sivistykseen kuuluukin olennaisesti ymmärrys tästä yhteydestä.

Yhteiskunnat ja yksilöt toimivat jopa tietoisesti tavoilla, jotka tuhoavat luontoa. Tiedon ja toiminnan välillä on ristiriita. Syvällisin muutos tapahtuu arvojen, ihanteiden ja asenteiden tasolla. Jotta muutos on mahdollinen, on ymmärrettävä, miten ihmiset tällä hetkellä arvostavat ja arvottavat luontoa.

Ristiriitaisia luontosuhteita

Samalla ihmiselläkin voi olla monia luontosuhteita, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Näin toteaa Demos Helsingin perustaja ja tulevaisuudentutkija Aleksi Neuvonen, joka on yksi Ihminen osana elonkirjoa -muistion kirjoittajista.

Vaikka ihmiset tietävät luontokadon uhkasta ja sanovat, että luonto on heille tärkeä, toiminnallinen luontosuhde voi olla luonnon hyväksikäyttöä. Ihmiset, jotka vapaa-ajalla ihailevat luonnon kauneutta tai kulkevat erämaassa, voivat työskennellä tehtävissä, joissa luontoa hyödynnetään resurssina ja joissa heikennetään ympäristön tilaa.

Sitran 9.12. järjestämän verkkotilaisuuden keskustelussa tuli esiin kiinnostava huomio, että hyvin harva mieltää toimeentulonsa tulevan luonnosta. Kuitenkin jokainen on sisällä ekosysteemissä, vaikka oma työ ei olisi maa- ja metsätaloudessa. Kaikki ympärillämme oleva ja koko olemassaolomme on täysin riippuvaista luonnosta.

Yhteiskunnan muutokseen tarvitaan aiempaa parempaa ymmärrystä siitä, miten oma työ ja kaikki toiminta yhteiskunnassa kietoutuvat luontoon ja ekosysteemiin.

Tarve päivittää näkemyksiä

Muistion artikkeleista välittyy ajatus, että ekologi­nen kestävyyskriisi on myös ihmisen identiteettikriisi. Maapallon rajat pakottavat meitä ajatte­lemaan elämäntapamme uusiksi. Tarvitaan yhteiskunta, jonka toimivuus ei riipu jatkuvasta kuluttamisesta.

Perinteiseen sivistyskäsitykseen on historian kuluessa liittynyt ajatus luonnon kesyttämisestä ja aineellisen hyvinvoinnin parantamisesta tieteen ja teknologian avulla. Käsityksellä siitä, että ihminen on muun elonkirjon yläpuolella, on todisteltu ihmisen oikeutta ja velvollisuutta hyödyntää muuta luontoa.

”Seuraava iso murros on muuttaa talouden ja tuotannon järjestelmiä niin, että voimme luoda pitkäaikaista tasapainoa ja vähintään korjata sen, mitä olemme saaneet aikaan”, Neuvonen sanoo

Kiertotalous on esimerkki murroksesta. Taloustieteilijät pohtivat jo, miten luonnon monimuotoisuutta voi arvottaa, ja rahastot hinnoittelevat luontoriskiä. Nuoret sukupolvet saavat koulussa eri tavoin ymmärrystä luonnon prosesseista kuin vanhemmat ovat saaneet. Hiilen kierto, ilmastonmuutos ja ihmisen kietoutuminen elonkirjoon ovat arkitietoa.

Tällaista on sivistys: meidän on pystyttävä jatkuvasti omaksumaan uutta ja kehittymään ihmisenä.

”Sivistykseen kuuluu oman näkemyksen päivittäminen siitä, miten maailma toimii ja mitä ja keitä olemme.”

Luonnosta kannetaan huolta

Sitran luontosuhdekyselyssä selvisi, että 87 prosenttia suomalaisista kokee luonnon erittäin tai melko tärkeäksi elämässään. 60 prosenttia sanoo olevansa vahvasti luontoihmisiä.

Luonnon tilasta kantavat huolta erityisesti yli 65-vuotiaat, naiset ja korkeasti koulutetut. Eniten luonnon suojelussa motivoi tulevien sukupolvien tulevaisuuden turvaaminen. Seuraavaksi tärkein oli halu suojella muita lajeja.

Sitran ilmasto- ja luontoratkaisujen johtava asiantuntija Lasse Miettinen sanoo, että erilaisia luontosuhteita ei haluttu arvottaa hyviksi tai huonoiksi.

”On tärkeää ymmärtää, mistä suunnasta kukin on halukas ja valmis liittymään mukaan toimiin, joilla turvataan hyvän elämän edellytykset itselle ja muille lajeille.”

79 prosenttia kertoi olevansa jossain määrin huolissaan luonnon tilasta maailmassa ja 58 prosenttia luonnon tilasta Suomessa. 62 prosenttia ilmoitti olevansa valmis muuttamaan kulutus- ja elämäntapojaan luontokadon pysäyttämiseksi. 12 prosenttia ei olisi valmis muutoksiin.

Ihmiset nimesivät tärkeimmäksi luontotekemiseksi lähiluonnossa liikkumisen ja luonnon havainnoinnin arjen ympäristössä, mutta heti seuraavana olivat vaikuttavien kuvien, videoiden ja elokuvien katsominen ja kiinnostavien tietojen oppiminen.

Kaikki eivät pääse patikoimaan

Miettinen sanoo, että usein luontosuhdetutkimuksissa on kysytty konkreettisesta luonnossa olemisesta ja tekemisestä, mutta nyt haluttiin laajempi näkökulma.

”Oletuksena on usein, että suhde luontoon on vain fyysistä liikkumista rakennetun ympäristön ulkopuolisessa luonnossa reppu selässä.”

Myös Ihminen osana elonkirjoa -muistio purkaa ajatusta siitä, että tietty luontosuhde olisi muita parempi. Luontosuhteet koostuvat tiedollisista, kokemuksellisista ja eettisistä ulottuvuuksista. Luonto on kaikkialla, ja siihen voi rakentaa suhdetta eri lähtökohdista.

Ihannoitu luontosuhde on reipas ja erähenkinen. Luonto on kuitenkin olemassa myös heille, jotka eivät pääse valloittamaan villiä luontoa jokia meloen ja erämaissa patikoiden.

Yliopistonlehtori Hannele Cantell Helsingin yliopistosta kirjoittaa vammaisten ihmisten luontosuhteista. Kaikki eivät rynnänneet korona-aikana kansallispuistoihin. Mutkittelevat metsäpolut tai tiheät varvikot eivät ole liikuntaesteisille.

Se ei tarkoita, että luontosuhde olisi huonompi. Tärkeä osa sivistystä on paitsi ymmärrys planeetan elonkirjoa kohtaan, myös myötätunto ja ymmärrys toisia ihmisiä ja heidän elämäänsä kohtaan. Luontoa voi seurata myös kotiterassilta, ikkunasta tai lähipuistosta.

Kieli rakentaa todellisuutta

Muistio pohtii myös käsitteiden merkitystä ajattelussa ja toiminnassa. Helsingin yliopiston tutkija Pihla Soinnunmaa on yksi kirjoittajista. Hänestä on ongelmallista, että ihmiset mieltävät luonnon paikaksi, jonne mennään.

”Se voi johtaa ja on johtanut siihen, että emme ymmärrä toimivamme osana luonnon systeemiä. Luontosuhdetutkimuksissa on käynyt ilmi, että jos koemme olevamme osa luontoa, teemme todennäköisemmin ympäristövastuullisia valintoja.”

Soinnunmaa on tutkijana kokonaisvaltaisen ja kestävän systeemisen muutoksen verkostossa Kudelmassa. Kudelman tutkijat pohtivat, että nykyiset käsitteet vahvistavat erillisyyden kokemusta. Soinnunmaa puhuisi mieluummin ihmisestä ja muusta luonnosta. Jos ymmärrämme olevamme osa luontoa, se toivon mukaan johtaisi kestävämpiin valintoihin.

”Kieli muodostaa tosi vahvasti todellisuuttamme. Kun lapsesta asti kuulee puhuttavan luonnosta paikkana, ei synny välttämättä ymmärrystä siitä, että minäkin olen luontoa.”

Vaikka ihmiset ovat olleet erityisen kyvykkäitä ottamaan haltuun luonnonvaroja ja muokkaamaan maailmaa, ekokriisi näyttää, että luonto ei ole hallinnassa.

”Olemme samaan aikaan osa luontoa ja monin tavoin erilaisia kuin muu luonto. Olemme kietoutuneet omaan erityisyyteemme, ajatusrakennelmiimme ja kulttuuriimme ja sokeutuneet sille, että olemme myös osa luontoa.”

Soinnunmaan mukaan tarvitaan sivistystä, jonka avulla voi irrottautua ihmiskeskeisestä kuplasta. On purettava ajatusmalleja, jotka ovat tehneet luonnon hyväksikäytöstä hyväksyttyä.

”Haavekuvani on se, että ihmiskeskeisyyden purkaminen muuttaisi politiikkaa ja sitä, miten ajatellaan taloutta: esimerkiksi miten rakennetaan valtion, kunnan tai firman budjettia. Aidosti otettaisiin ekologinen kestävyys huomioon kaikessa päätöksenteossa.”