sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Me kaikki käytämme jatkuvasti luonnonvaroja. Kun juomme aamukahvia, istumme keittiön pöydän ääressä tai matkustamme bussilla töihin, kulutamme sitä rakennusta, jossa asumme, niitä elintarvikkeita, joita nautimme, ja sitä tieverkostoa, jota pitkin kuljemme. Kaikki tuotteet ja palvelut joita käytämme, vaativat luonnonvaroja. Uusiutumattomia luonnonvaroja, kuten öljyä ja metalleja, ja uusiutuvia, kuten kahvipapuja ja vesivoimalla tuotettua energiaa.
Lisäksi käytämme luonnonvaroja enemmän kuin monet muut. Global Footprint Networkin tekemien laskelmien mukaan tarvittaisiin puolitoista maapalloa kattamaan ihmiskunnan luonnonvarojen kulutus. Mikäli kaikki maailman ihmiset eläisivät yhtä pulskasti kuin suomalaiset, tarvitsisimme suunnilleen 4 maapalloa kattamaan kulutuksemme ympäristövaikutukset. Kulutuksemme onkin kasvanut räjähdysmäisesti: syömme vuodessa noin viisikymmentä kiloa enemmän lihaa eli nelinkertaisen määrän 1970-lukuun verrattuna. Autoilun määrä on lähes tuplaantunut, samoin kuin tuottamiemme jätteiden määrä. Asumisväljyys on niin ikään tuplaantunut, mikä on syönyt parantuneen energiatehokkuuden tuomat hyödyt.
Materiaalijalanjälki on tapa mitata tai laskea kaikki ne luonnonvarat, joita kulutuksemme tarvitsee. Se sisältää myös niin kutsutut piilovirrat eli ne luonnonvarat, joita on käytetty jo kauan ennen kuin tuote on kädessämme. Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi. Keskivertosuomalaisen kulutuksen materiaalijalanjälki on noin 40 000 kiloa vuodessa – rekkakuormallisen verran materiaaleja.
Jotta me suomalaiset saavuttaisimme luonnonvarojen kulutuksessa kestävän tason, olisi kulutusta vähennettävä jopa 80 prosenttia nykytasosta. Resurssiviisaus tulee löytää kaikilla kulutuksen osa-alueilla: asumisessa, liikkumisessa, syömisessä, vapaa-ajalla ja matkustamisessa. Osittain muutosten tekeminen voi olla yksinkertaista: jokainenhan voi esimerkiksi suunnilleen valita, mitä kaupasta ostaa. Ruoan materiaalijalanjäljen voi jopa puolittaa siirtymällä kasvispainotteiseen ruokavalioon sekä minimoimalla ruokahävikin määrää. Mutta etenkin asumisen ja liikkumisen monet muutokset eivät ole ainoastaan yksilön tehtävissä. Esimerkiksi pienistä vuokra-asunnoista on pulaa erityisesti kaupungeissa ja rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät päätökset rakentamisvaiheessa vaikuttavat materiaalijalanjälkeen vuosikymmenten ajan.
Kuinka paljon sitten omaa kulutusta on mahdollista karsia ja ohjata kestävämmille urille? Tätä selvittävät kanssamme Sitran Tulevaisuuden kotitalous -hankkeessa mukana olevat viisi kotitaloutta. Hankkeen tavoitteena on erilaisten kokeilujen kautta löytää ratkaisuja oman materiaalijalanjäljen pienentämiseksi. Kotitaloudet aloittivat urakan pitämällä päiväkirjaa arjestaan: liikkumisesta, syömisestä, vapaa-ajasta. Lisäksi tällä kolmen viikon mittausjaksolla mm. inventoitiin kodin tavarat sekä kirjattiin ylös matkat viimeisen vuoden ajalta. Mittausjakson tietojen perusteella kullekin kotitaloudelle laskettiin materiaalijalanjälki.
Materiaalijalanjälkien laskennassa käytettävää menetelmää kutsutaan MIPS-menetelmäksi. MIPS (Material Input per Service Unit) on ekotehokkuuden mittari, jonka avulla lasketaan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Kun kaikki kotitalouden käyttämät tuotteet ja palvelut lasketaan yhteen, saadaan selville kotitalouden luonnonvarojen kokonaiskulutus. Keskivertosuomalaisen 40 tonnin vuotuisessa materiaalijalanjäljessä eniten luonnonvaroja vaativat osa-alueet ovat asuminen, arkiliikkuminen, matkailu ja elintarvikkeet. Aiemmissa tutkimuksissa jalanjäljet ovat vaihdelleet reilusta seitsemästä jopa 118 tonniin vuodessa henkeä kohden. Ympäristön kannalta kestävä taso on 8 000 kiloa vuodessa.
Koska materiaalijalanjälki keskittyy kotitalouksien luonnonvarojen kulutukseen, tarkastellaan sen rinnalla myös kotitalouksien hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälki kertoo kulutuksen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä hiilidioksidiekvivalentteina, eli päästöjen ilmastoa lämmittävänä vaikutuksena verrattuna hiilidioksidiin, joka on kaikista merkittävin kasvihuonekaasu. Keskivertosuomalaisen vuotuinen hiilijalanjälki on noin 9 tonnia, ja myös tästä suurin osa muodostuu asumisesta.
Kirjoittajat:
Senja Laakso, Helsingin yliopisto, ja Michael Lettenmeier, D-mat Oy.
Lähteitä:
Lettenmeier, M.; Hirvilammi, T.; Laakso, S.; Lähteenoja, S.; Aalto, K. Material footprint of low-income households in Finland—Consequences for the sustainability debate. Sustainability 2012, 4, 1426–1447.
Kotakorpi, E.; Lähteenoja, S.; Lettenmeier, M. Household MIPS. Natural resource consumption of Finnish households and its reduction. In The Finnish Environment; Ministry of the Environment: Helsinki, Finland, 2008; p. 43.
Suosittelemme