sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Työn murros edellyttää meiltä kaikilta uudistumista läpi elämän. Pyysimme neljää asiantuntijaa pohtimaan elinikäisen oppimisen rahoituksen nykyisiä kannustimia työurallaan ahkerasti opiskelevan oppijan näkökulmasta. Heidän kirjoituksistaan syntyi kannusteita luotaavan blogisarjan ensimmäinen osio.
Asiantuntijoiden yhteinen viesti on, että kannusteiden kehittämiseksi tarvitaan hallintorajat ylittävää yhteistyötä ja yhteistä näkemystä. Lisäksi kannustimia tulisi kehittää yhtenä kokonaisuutena siten, että ne palvelisivat oppijoita joustavasti heidän erilaisissa elämäntilanteissaan elinikäisen oppimisen kaarella.
Kirjoitussarjan avausosassa suunnittelupäällikkö Kirsi Kangaspunta opetus- ja kulttuuriministeriöstä tarkastelee työuran aikaista oppimista monipuolisesti sekä koulutuksen tarjoajien että oppijan näkökulmasta. Hänen mukaansa ihanteellisin on tilanne, jossa työuran aikainen osaamisen uudistaminen kytkeytyy työtehtäviin ja tapahtuu joustavasti työn ohessa. Keskeiset kysymykset liittyvät siihen, miten pienten organisaatioiden tai yrittäjien elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia parannetaan ja miten koulutusorganisaatioita kannustetaan lisäämään tarjontaa, joka palvelee kattavammin työelämässä jo olevia.
Vaikka elinikäiseen oppimiseen olisi innostusta ja tahtoa, rahoitusjärjestelmässä voi olla toimintaa ohjaavia elementtejä, joilla on ei-niin-toivottuja oheisvaikutuksia. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen nostaa omassa blogissaan esiin, miten liiallinen keskinäinen kilpailu saattaa jarruttaa koulutusorganisaatioiden yhteistyötä.
Valtakunnallisen kokonaisrahoituksen leikkaukset ovat johtaneet avoimen yliopiston toiminnan tehokkuuden korostumiseen. Hyvä seuraus tästä on se, että digitaalisuus ja verkko-opinnot ovat lisääntyneet, mikä mahdollistaa oppimisen yhdistämisen joustavasti hektiseen työelämään. Ei-toivottu vaikutus taas on se, että tarjonta on keskittynyt tiettyjen alojen perus- ja aineopintokokonaisuuksiin. Tämä on tapahtunut räätälöidyn työelämälähtöisyyden kustannuksella. Lerkkanen toivoo, että kannusteita kehitettäisiin yhteistyötä ja monipuolisia oppimisen muotoja vahvistavaan suuntaan.
Työuran aikaisen oppimisen polulla voi tulla tilanteita, jolloin osaamisen kehittämistä palvelee parhaiten maksullinen täydennyskoulutus. Johtaja Hanna-Riikka Myllymäki Aalto University Executive Educationista toteaa kirjoituksessaan, että koulutuksen maksajana on yhä useammin oppija itse. Hän kertoo esimerkin toimivasta rahoitusmuodosta, jossa kustannuksia jaetaan oppijan, yhteiskunnan ja työnantajan kesken siten, että järjestelmä kannustaa koulutuksen järjestäjiä kehittämään koulutustarjontaansa työelämän välittömiin osaamistarpeisiin paremmin vastaavaksi.
Blogisarjan ensimmäisen osion päättää erikoistutkija Tuomo Suhonen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta. Hän kuvaa tekstissään koulutuksen taloustieteen lähestymistapaa, joka mittaa koulutuksen hyötyjä ja kustannuksia toisaalta yksilön ja toisaalta yhteiskunnan tasolla. Ahkeran opiskelijan koulutukselleen saama yksityinen tuotto on usein positiivinen, mutta koulutusinvestoinnin yhteiskunnallinen tuotto saattaa jäädä pienemmäksi. Joustavat täydennyskouluttautumisen mahdollisuudet ovat kuitenkin tärkeitä, kun väestömme ikääntyy ja teknologinen kehitys ravistelee työelämää. Tutkimustiedon avulla elinikäisen oppimisen rahoitusjärjestelmän kannusteita voidaan kohdistaa nykyistä paremmin niitä eniten tarvitseville.
Blogisarjan seuraavassa osassa paneudumme siihen, millaisia kannustimia nykyinen rahoitusjärjestelmä tarjoaa koulutuksen järjestäjälle, oppijalle ja työnantajalle silloin, kun koulutustason nosto auttaisi ihmistä teknologisen kehityksen murroksessa, vaikka vanha tehtävä katoaisi.
Sitran Millä rahalla? -selvitys tarjoaa ensimäistä kertaa kokonaiskuvan koulutuksen ja oppimisen rahavirroista Suomessa. Se kertoo, mistä varat tulevat ja mihin ne käytetään tarjoten samalla eväitä sekä rahoitusjärjestelmän että oppimisen kannusteiden kehittämiseen.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.