Miten väestönkehitys vaikuttaa toisen asteen koulutukseen, ministeri Li Andersson?

Suomessa on Euroopan toiseksi alhaisin syntyvyys, mikä tarkoittaa vuosi vuodelta yhä pienempiä koulun aloittavia ikäluokkia. Nuorten määrän väheneminen alkaa näkyä lukioissa ja ammatillisessa koulutuksessa vuosina 2032–34.

Lisäksi muuttoliike keskittää väestöä yhä harvempiin kasvukeskuksiin ja tekee maakuntien välisistä ja myös niiden sisäisistä eroista huomattavan suuria. Kasvavia kaupunkiseutuja ovat enää vain Helsingin ja Tampereen seudut sekä Pohjanmaan ruotsinkielinen alue.

Tiedot selviävät Sitran Mille väestölle? -selvityksestä, joka ennakoi kaikkien koulutusasteiden uusien opiskelijoiden määriä vuoteen 2040 asti.

Koulutuksen saavutettavuuden ja tasa-arvon vaatimuksia on siten jatkossa entistä vaikeampi toteuttaa. Lukioverkko on suuren haasteen edessä 2030-luvulla, kun taas vaikutuksia ammatilliseen koulutukseen tasaa jonkin verran aikuisten kasvava osuus opiskelijoista.

Sitra järjesti alkusyksyllä avoimen keskustelutilaisuuden väestönkehityksen vaikutuksista toisen asteen koulutukseen. Eniten keskustelijoita kiinnostavia aiheita olivat ammatillinen koulutus ja toimijoiden välinen yhteistyö.

Keskusteluissa esiin nousseiden kysymysten pohjalta haastattelimme opetusministeri Li Anderssonia marraskuun alussa.

Millainen tulevaisuus toisen asteen koulutusta odottaa, opetusministeri Li Andersson?

Väestönmuutos tulee näkymään ennen kaikkea lukiokoulutuksessa. Samanaikaisesti kun ikäluokat pienenevät, toisen asteen ammatilliseen koulutukseen vaikuttavat myös muut trendit, kuten työperäinen maahanmuutto. Siksi ammatillisen koulutuksen kokonaismuutosta on vaikeampi ennakoida kuin lukioiden ja perusopetuksen muutosta.

Osaamisvaatimukset kasvavat tulevaisuudessa merkittävästi. Toisen asteen koulutuksen rooli korostuu, ja se tulee nähdä kaikkien suomalaisten koulutuksen vähimmäistasona ja itsestäänselvyytenä. Tavoitteena on, että vuonna 2030 jokainen on suorittanut vähintään toisen asteen tutkinnon.

Osaamisvaatimusten kasvu lisää myös aikuisten jatkuvan oppimisen tarvetta, mikä näkyy erityisesti ammatillisen koulutuksen aikuisopiskelijoiden määrän kasvuna.

Toivon mukaan tuolloin on päästy järjestelmään, jossa osaamisen päivittäminen on jatkuvampaa ja arkipäiväisempää kaikille. Jo tutkinnon suorittaneet voisivat käydä suorittamassa esimerkiksi tutkinnon osia tai osaamiskokonaisuuksia.

Alueiden eriytyessä joillakin alueilla on koulutusta mistä valita ja toisaalla kouluttautuminen tarkoittaa pakkomuuttoa toiselle paikkakunnalle. Miltä tämä kuulostaa?

Tämä sama huoli liittyy koko koulutusjärjestelmään. Toisen asteen koulutuksessa on helpompi löytää joustavampia opetusmenetelmiä, kun opiskelijat ovat jo aikuisiän kynnyksellä tai sen ylittäneitä. Erilaiset digitaaliset ratkaisut ovat huomattavan paljon ajankohtaisempia toisella asteella kuin peruskoulussa.

Työvoiman osaamisen päivittämistarpeen vuoksi on äärimmäisen tärkeää, että meillä on joustava toisen asteen koulutus ja rakenteita, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin esimerkiksi elinkeinorakenteessa tapahtuviin muutoksiin. Joustavat toimintamallit voivat tuoda paljon uusia ratkaisuja toisen asteen koulutukseen.

Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset tekevät yhteistyötä monilla paikkakunnilla ja rakentavat esimerkiksi yhteiskampuksia. Niiden avulla haetaan erityisesti hallinnon synergiahyötyjä, koska lainsäädäntö ei tällä hetkellä mahdollista juurikaan muuta. Tulevaisuudessa yhteistyötä tehdään ehkä enemmän myös oppimissisällöissä, jotta opiskelijat voisivat yhdistellä ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon sisällöllisiä osia itselleen sopivaksi kokonaisuudeksi.

Millä tavalla toisen asteen koulutusratkaisut voisivat alueilla olla erilaisia?

Ratkaisuissa on väljyyttä. Yhteiskampustyyppiset ratkaisut ovat jo syntymässä. Se mikä puuttuu, on nykyistä joustavammat sisältöjen yhdistämisen mallit. Ne rakentuvat kaksoistutkinnossa, jossa opiskelija suorittaa kahta eri tutkintoa. Jo nyt ammatillisella puolella on aika paljon erilaisia digitaalisen oppimisen tapoja. Työpaikolla tapahtuvaa oppimista on pyritty kehittämään siten, että osaamista olisi mahdollista hankkia erityyppisissä oppimisympäristöissä, ei välttämättä oppilaitoksissa, vaan myös muissa paikoissa.

Voiko verkostomaisia lukioita syntyä?

Tällaisia malleja nähdään esimerkiksi kurssitarjonnassa. Ja kurssitarjontaa voidaan täydentää valtakunnallisella yhteistyöllä. Se on myös tapa pitää huolta siitä, että meillä on alueellisesti kattava toisen asteen kouluverkko. Uudentyyppisillä ratkaisuilla haetaan lisäksi laadun tasa-arvoa eli esimerkiksi kattavaa kurssitarjontaa eri aineissa.

Kunnissa kannetaan huolta myös opettajien riittävyydestä, sillä yläkoulut ja lukiot kulkevat käsi kädessä, ja niissä opettavat yleensä samat aineenopettajat. Yhteiskampusajattelua nähdään myös toiseen asteen koulutuksessa ja perusopetuksessa.

Riittävätkö jatkossa työssä oppimisen paikat kaikilla alueilla ja riittävä ohjaus?

Yleensä paikallinen ammatillisen toisen asteen koulutus myös ylläpitää elinkeinoelämää ympärillään. Ne elävät symbioosissa. Niin kauan kuin on elinkeinoelämää, niin kauan on syytä ylläpitää toisen asteen ammatillista koulutusta. Jos toinen katoaisi, se vaikuttaisi myös toisen osapuolen toimintaedellytyksiin.

En ole kuullut, että työssä oppimisen paikkojen riittävyys olisi iso ongelma. Osaamisenhan voi tarvittaessa näyttää oppilaitoksissa ja muissa työpaikkamaisissa ympäristöissä.

Opiskelijan ammatillisen osaamisen kannalta on toki keskeistä, että on myös mahdollisuuksia harjoitella ihan oikeissa työpaikoissa, oppia työssä ja osoittaa siellä omaa osaamistaan. Siksi on tärkeää, että oppilaitosten ja elinkeinoelämän yhteistyötä kehitetään myös jatkossa ja harjoittelupaikkoja on riittävästi.

Ohjauksen riittävyys työpaikoilla ei liity vain väestörakenteen muutokseen, vaan on yleinen ongelma. Ammatillisen koulutuksen uudistuksen jälkeen on pyritty huolehtimaan siitä, että työpaikalla toimivat ohjaajat saavat riittävästi tukea ja ohjausta oppilaitoksesta. Ihan täydellisesti järjestelmä ei varmaankaan vielä toimi.

Millaiset ovat toimijoiden valmiudet tehdä yhteistyötä ja toimia verkostoissa? Mitä ministeriö voi tehdä niiden onnistumiseksi?

Sanoisin, että tilanne on oikein hyvä. On pienten kuntien erilaisia yhteistyöverkostoja, Kuntaliiton Koulutus palveluna -hanke ja muita vastaavia paikallisia hankkeita, joissa yhteistyössä pyritään löytämään erityyppisiä yhteistyötapoja.

Ministeriön keskeisin tehtävä on lainsäädännön ja rahoitusjärjestelmän kokonaistarkastelu. Niin kauan kuin se puuttuu, on vaikea löytää kaikkia osapuolia hyödyttäviä yhteistyömalleja.

Säädöskokonaisuus ja rahoitus tulisi käydä perinpohjaisesti läpi ja katsoa, mihin ne kannustavat tällä hetkellä ja mitä ne estävät. Onko jokin syy sille, mitä estetään, ja mikäli ei ole, niitä olisi syytä purkaa. Tämänkaltainen perusteellinen läpikäynti on ministeriön keskeinen tehtävä. Sen lisäksi voimme olla mukana tukemassa ja koordinoimassa erilaisia alueellisia yhteistyöhankkeita.

Miten tiedetään etäopetuksen laadusta? Onko hybridiopiskeluun tulossa laatukriteereitä?

Etä- tai hybridiopetuksen laatukriteerejä ei ole olemassa, eikä tekeilläkään, sillä normaalioloissa meillä ei ole tällaisia opetusmuotoja. Keväällä oli haasteellista, kun jouduttiin sukeltamaan etäopetukseen ilman valtakunnallisesti standardoituja laatukriteerejä.

Ensin tarvitsemme tutkittua tietoa kevään etäopetuksen vaikutuksista. Vastaavantyyppisiä kansallisia tutkimushankkeita on meneillään eri puolilla Eurooppaa. Veikkaan, että yksi kansainvälisesti suurimpia koulutuspoliittisia ja kasvatustieteellisiä keskusteluja käydään koronapandemian vaikutuksesta oppimiseen ja eri oppijoiden asemaan. On tärkeää, että asiasta on kunnolla tietoa, ennen kuin tehdään johtopäätöksiä tulevaisuuden lainsäädäntöä varten.

Onko jotain, mitä haluatte tuoda vielä esille aiheesta?

Toivon, ettei väestönmuutoksista käytävässä keskustelussa vedettäisi julkisuudessa sellaista johtopäätöstä, että nyt tarvitaan vähemmän koulutuspalveluja kuin tähän asti. Siksi työelämän kasvavia osaamisvaatimuksia tulee painottaa. Se lisää aikuisväestön tarvetta jatkuvaan oppimiseen, eläkkeellä olevien digitaitojen kehittämiseen sekä muun tyyppiseen vapaan sivistystyön tehtäviin.

Tämä kaksoishaaste tarkoittaa sitä, että jatkossakin tarvitsemme koulutuspalveluja ja -resursseja, mutta niiden painopiste muuttuu. Ikäluokkien pienentyessä on entistä tärkeämpää ratkaista haaste koulutus- ja osaamistason nostamisesta, koska jatkossa meillä ei ole varaa menettää yhtään ketään.

***

Sitran tekemän selvityksen, verkkokeskustelun ja tämänkin haastattelun tavoitteena on, että mahdollisimman moni oppimisen parissa työskentelevä ja toisen asteen koulutuksesta päättävä ymmärtäisi väestönmuutosten mullistavuuden, ennakoisi ja tarttuisi laajalla rintamalla toimeen yhdessä muiden kanssa erilaisia ratkaisuja etsien.

Lue myös opetusministeri Li Anderssonin haastattelu väestökehityksen vaikutuksista PERUSopetukseen.