Podcast
Arvioitu lukuaika 13 min

Esittelyjakso: Millä osaamisella alue menestyy?

Esittelyjakso avaa Osaamisen aika -podcastiin neljän jakson sarjan. Kysymme, miten yhteisön osaaminen tekee alueesta elinvoimaisen. Sarjassa tuodaan esiin kokemuksia Sitran yhdeksän alueen kanssa tekemästä Alueiden osaamisen aika -verkostoyhteistyöstä.

Kirjoittaja

Anna-Maija Vesa

Julkaistu

Play

Vartin pituinen avausjakso esittelee neljän jakson sarjan Osaamisen aika -podcastiin. Teemana on osaamisen merkitys alueen elinvoiman rakentamisessa. Kysymme, miten alueen toimijat voivat yhdessä tunnistaa alueensa erityisyyden, kasvattaa osaamistaan ja verkostoyhteistyöllä rakentaa kestävää tulevaisuutta, vaikka väestö ikääntyy, vähenee ja keskittyy harvoille seuduille.

Sitran kolme vanhempaa neuvonantajaa Tapio Huttula, Timo Matikainen ja Jaana Villanen pohtivat ja jakavat kokemuksia Sitran yhdeksän alueen kanssa keväällä 2021 tekemästä Alueiden osaamisen aika -työstä. Aluetyön tuloksia jaksoissa kommentoivat myös kuusi alueensa vaikuttajaa eri puolilta Suomea.

Ota jaksot kuunteluun, jos olet kiinnostunut alueiden eväistä menestyä, osaajapulaan vastaamisesta, ennakoivasta ja tietoon pohjautuvasta tulevaisuustyöstä, osaamisen uudistamisesta, yhdessä oppimisesta tai alueen toimijoiden muutoskyvyn kasvattamisesta.

Neljässä noin puolen tunnin pituisessa jaksossa pohdimme seuraavia kysymyksiä:

Kuuntele esittelyjakso joko sivun yläosan linkistä, Spotifystä tai Apple Podcasts -palvelusta. Esittelyjakson voi myös lukea allaolevasta tekstistä.

Tervetuloa Twitteriin keskustelemaan aiheesta tunnisteella #osaamisenaika tai liittymällä Facebook-ryhmään Alueiden osaamisen aika.

Osaamisen aika -podcast pohtii elinikäisen oppimisen tulevaisuutta ja sitä, miten se tulevaisuus tehdään. Podcast on osa Sitran Osaamisen aika -projektia, joka vauhdittaa kokonaisvaltaisen elinikäisen oppimisen politiikan rakentumista Suomeen.

Esittelyjakso tekstinä

Merkkien selitykset

  • [?] = sanan kirjoitusasusta ei voi olla täysin varma, mutta merkitys on ainakin sinne päin. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [sana? 00:15:44]
  • [??] = sanasta ei voinut saada selvää, joten se on täysin epävarma tai sitä ei voitu kirjata ylös lainkaan. Sanan äänityskohta merkitään tekstiin ylös esim. [?? 00:15:44]
  • [tekstiä] = äänet tai litteroimatta jätetyt kohdat merkitään tekstiin hakasulkeisiin, esim. [naurahtaa] tai [haastattelu keskeytyy hetkeksi, kun haastateltava vastaa puhelimeen]

Tapio Huttula [00:00:09]: Tämä on Sitran Osaamisen aika -podcast, joka pohtii elinikäisen oppimisen tulevaisuutta, ja sitä miten se tulevaisuus tehdään. Minä olen Tapio Huttula Sitrasta. Kuuntelet esittelyjaksoa, joka avaa neljän podcastin sarjan. Paneudumme jaksoissa osaamisen merkitykseen alueiden kestävän ja elinvoimaisen tulevaisuuden rakentamisessa. Jaamme kokemuksia Sitran keväällä -21 yhdeksän alueen kanssa tekemästä alueiden Osaamisen aika -työstä. Kysymme, miten yhteisön osaamisella rakennetaan alueelle kestävää tulevaisuutta. Osaaminen muuttaa maailmaa. Siihen minä uskon. Tervetuloa mukaan!

Timo Matikainen [00:00:49]: Kiva, että olet kuuntelemassa. Meillä on tänään todella kiinnostavaa kerrottavaa, keskusteltavaa, puhuttavaa Sitran Osaamisen aika -hankkeesta. Olemme saaneet rakentaa yhdessä yhdeksän alueen kanssa vuorovaikutteisia tilannekuvia. Meitä on kolme vanhempaa neuvonantajaa Sitrasta täällä paikalla. Täällä on Jaana Villanen, Tapio Huttula ja äänessä tällä hetkellä Timo Matikainen. Jaana, miksi sinä olet mukana tässä hankkeessa?

Jaana Villanen [00:01:13]: Olen siksi mukana tässä, että rakastan elinvoimaa. Rakastan elinvoimaa, mikä kumpuaa ihmisistä, rakastan sitä elinvoimaa mikä kumpuaa yrityksistä, organisaatioista ja alueilta. Ja haluan omalla panoksellani antaa kaiken sen mahdollisen, että pystytään vauhdittamaan ja toisaalta edistämään sitä elinvoimaa, mitä aluetyössä on tarpeellista tehdä.

Timo Matikainen [00:01:38]: Ihanaa Jaana, että olet minun kollegani. Tapio Huttula, miksi sinä olet mukana hankkeessamme?

Tapio Huttula [00:01:43]: No voin kuitata kaiken tuon, mitä Jaana sanoi. Sen lisäksi minun on pakko tunnustautua tässäkin osaamisuskovaiseksi. Siihen ajatukseen, että osaaminen muuttaa maailmaa, niin siihen minä uskon. Ja sitten vielä kun puhutaan tästä alueiden elinvoimasta ja osaamisjakosysteemistä, niin sehän on tällainen systeeminen muutos, mitä haemme. Ja se on todella mielenkiintoista ja tärkeää työtä, ja se inspiroi minua ihan hirveän paljon, koska silloin me puhumme koko Suomen kilpailukyvystä, meidän kansantalouden mahdollisuudesta kasvaa, vähän niin kuin kansallisesta selviytymisen strategiasta. No, Timo Matikainen, mikäs sinulle on tässä se juttu?

Timo Matikainen [00:02:28]: No onhan se tämä elinvoimaiset yhteisöt. Se, että tämä elinvoimaisuus perustuu jäsentensä yhteiseen tietoisuuteen siitä, että missä olosuhteissa ollaan ja sitten siitä yhteiseen uskoon tulevaisuudesta, että mihin haluamme mennä, ja kykyyn tehdä loistavaa yhteistyötä. Että tällaisia uudistuksia johtamisjärjestelmässä ja toimintaympäristöissä olen saanut tehdä työkseni jo aika pitkään. Me olemme kaikki kolme oppineet todella paljon, kun olemme kuunnelleet näitä alueiden ihmisiä. Ja tuossa on keskustelun aiheita ja teemoja vaikka kuinka paljon, ja meidän on pakko muutamaan tärkeimpään asiaan keskittyä. Jaana, mihin sinä haluaisit, että keskitymme? Mistä tehdään yksi jakso?

Jaana Villanen [00:03:07]: No ehdottomasti siitä ainutkertaisuudesta. Vilpittömästi uskon, että meille kaikille on muodostunut yhtenäinen kuva siitä, että kaikki alueet ovat ainutkertaisia. Ja ne ovat myös erilaisia. Ja jotenkin se, että millä tavoin me kykenemme tekemään työtä vauhdittamaan ja auttamaan niitä alueita tunnistamaan omat ainutkertaiset vahvuudet ja sellaiset elinvoiman lähteet, mitä siellä alueella on, mistä se kaikki kumpuaa. Niin se on äärimmäisen tärkeää. Ja ehdottomasti puhua ja nostaa keskusteluun sitä, mitä ja miksi ja millä tavoin alueet voisivat ottaa ne omat ainutkertaiset vahvuudet omaksi elinvoiman lähteeksi. Mielestäni se on vähintäänkin yhden jakson arvoinen.

Tapio Huttula [00:03:57]: Joo, tämä erilaistuminen on todella tärkeä teema. Ja sitten kun vielä muistetaan se, että alueet ovat tällä hetkellä erilaisia. Mutta meillä on hirveän paljon muutosvoimia, jotka vielä eriyttävät niitä, ja siitä tulee se kysymys, että mitenkäs niitä erilaisia ja vielä enemmän erilaistuvia alueita pitäisi tukea. Ja sen takia minusta on hienoa, että meillä on nämä yhdeksän aluetta, jotka ovat erikokoisia, eripuolelta Suomea, mutta kaikki kehittämistyössä edelläkävijöitä. Me olemme päässeet oppimaan edelläkävijäalueiden kautta sitä, miten tätä elinvoimatyötä, osaamisen ekosysteemiä rakennetaan. Meillä on Hämeenlinnan kaupunki, sitten meillä on Seinäjoen-Ilmajoen alue, Raahen ja Ylä-Savon seutukunnat ja Etelä-Savon, Kainuun, Lapin, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat. Eli todella erilaisia. Ja mehän löysimme nämä alueet sellaisen kartoituksen kautta, jossa katsoimme minkälaisia isoja kehittämisprosesseja, mitä esimerkiksi valtiovalta OKM tai muut rahoittavat. Minkälaisia kehittämisprosesseja eri alueilla on menty. Ja näillä alueilla oli paljon tekemistä. Niin sitä kautta halusimme ikään kuin tätä meidän työtämme liittää jo menossa olevaan kehittämistyöhön. Että Sitran tekeminen ei ole mitään päälle liimattua, vaan päästä suoraan siihen ytimeen.

Timo Matikainen [00:05:21]: Oli minullekin kyllä iso oivallus tämä, että miten valtava erilaistumiskehitys Suomessa on menossa. Että kyllähän minä olen nähnyt, että meidän alueemme ovat erilaisia, kun on pitkin Suomea matkustanut, mutta että ne erilaistuvat tätä vauhtia, ja sen elinvoimatyön lähtökohdat ovat niin huikean erilaiset. Tästä tulee kiinnostava jakso. Meillä on tuolta Varsinais-Suomesta täällä Stina Siikonen, toimitusjohtaja Koolle Oy:stä. Luulen, että hän olisi aika hyvä kommentoimaan tätä, hän piti hyviä puheenvuoroja siellä tilannekuvafoorumissa.

Jaana Villanen [00:05:50]: Stina on erinomainen, ja varmasti moni muukin olisi. Mutta häneltä tulee sellaisen yrittäjän palolla sellaista näkökulmaa, ja uskon, että hän olisi erinomainen pyytää mukaan.

Timo Matikainen [00:06:03]: Joo. Tapio, valitse sinä seuraava. Mistä sinä haluat, että me keskustelemme?

Tapio Huttula [00:06:08]: No yksi ihan keskeisiä keskusteluja näiden alueiden tilaisuuksissa on ollut, miten meillä osaajat riittävät. Miten elämme siinä tilanteessa, kun väestö vanhenee, ja vähän niin kuin joka alueella on osaajista uupeloa. Se vain ilmenee eri tavoilla eri alueilla, mutta se on kaikille yhteinen aika akuuttikin kysymys. Ja sekin on tämän elinvoimatyön aivan ytimessä. Sitä haluaisin, että me pohdimme.

Jaana Villanen [00:06:38]: Tämän on myös tietenkin meidän teesi kolmosen, meidän kaiken tekemisen lähtökohta ollut, että työelämä uudistaa osaamista ja osaaminen työelämää. Ja tämä on kaiken kaikkiaan kaikessa läpileikkaava, juuri tämä osaamisen kehittäminen, ja kuinka työelämässä uudistetaan ja päivitetään sitä osaamista. Ja mielestäni tärkeänä näkökulmana, mitä voisimme nostaa keskusteluun myös meidän keskustelussa, on millä tavoin yrittäjien ja ennen muuta niiden pienyrittäjien pitäisi oivaltaa se osaamisen kehittämisen tärkeys.

Tapio Huttula [00:07:15]: Joo, ja sitten kun me olemme käyneet näitä sidosryhmäkeskusteluja, että mitkä asiat ovat erityisen tärkeitä, niin kyllähän kaikki oikeastaan kuvasivat sitä tilannetta, haastetta, että miten oppilaitokset ja työelämä, minkälaisessa vuorovaikutuksessa on. Eli sen rajapinnan kehittämisessä on paljon työtä, ja siitä minusta myös olisi hyvä puhua.

Timo Matikainen [00:07:36]: Varmasti tästä puhutaan, koska tämä osaajien riittämättömyys on ollut otsikoissa todella voimakkaasti, ja monien ihmisten puheissa. Ehkä tämän jakson nimi voisi olla osaajien riittämättömyydestä ripeään osaamisen uusiutumiseen. Ja jos mietin näitä puhujia, joita meillä on ollut mukana näissä tilannekuvafoorumeissa, niin tuolta Etelä-Pohjanmaan liitosta me voitaisiin tämä Marko Rossinen kutsua mukaan. Hän oli tällainen kunta-asiamies, jolla oli todella mielenkiintoista faktaa siitä, että mitä täällä tapahtuu. Mitäs mieltä te olette?

Jaana Villanen [00:08:06]: Ehdottomasti. Ja mielestäni voisimme Markolta pyytää myös kommentin, miksi tämä keskustelu olisi hänestä tärkeätä.

Tapio Huttula [00:08:14]: Hyvä. Hänen analyysissään hahmotettiin sitä Seinäjoki-Ilmajoen ikään kuin akuuteinta ongelmaa. Sitä osaamistaso/jalostus/astetuottavuus -kysymystä, miten sen alueen elinvoimaa voidaan tukea luomalla entistä enemmän kansainvälistä vientiteollisuutta. Mites Timi, mikä sinua tässä teemassa viehättää? Vai viehättääkö?

Timo Matikainen [00:08:42]: No minä haluan nostaa sellaisen, joka on vähän niin kuin kipeä aihe, ja tästä on ehkä syytä puhua ihan oikeilla nimillä ja suoraan. Ja se on se, että kyllähän me löysimme alueilta ihmisiä, joita tämä hankehumppa kyllästyttää. Eli tämä rakenneongelmista tällaiseen kehittämistoiminnan vaikuttavuuteen, niin tämä erilaistumiskehitys alueilla ja alueiden tarve ottaa se aloite ja vastuu omiin käsiin, haastaa monilla tavoin näitä ohjaus- ja rahoitusmalleja, joita tällä hetkellä on käytössä hanketyössä. Se hanketyö on ihan älyttömän tärkeä asia, ja olemme saaneet paljon näillä hankkeilla vuosien aikana aikaiseksi. Ja miten me turvaamme tämän 2020-luvun alueiden elinvoiman tämän hankerahoituksen avulla. Näistä rakennehaasteista meidän on syytä puhua. Vai mitä mieltä te olette?

Jaana Villanen [00:09:31]: Ehdottomasti. Hankkeisiin liittyvät tilannekuvafoorumit, ne nostivat kyllä pöydälle aika sellaista tunteen paloa ja kipeätäkin keskustelua, ja tästä syystä mielestäni se kyllä ansaitsee oman jaksonsa. Ja millä tavoin voitaisiin läpi käydä sitä, että millä tavoin hankkeiden pitäisi tukea sitä strategiatyötä. Ja mitä se ylipäätään tarkoittaa, ja millä tavoin me jotenkin huomioimme ne yritykset sitten siinä hanketyössä uudella tavalla. Äärimmäisen hyvä näkökulma, mielelläni tästä keskustelen.

Tapio Huttula [00:10:06]: Joo. Ja nimen omaan, kun siinä ikään kuin punainen lanka pitäisi olla sen tekemisen vaikuttavuuden lisääminen. Ja joka alueella, voi sanoa näin, niin yritykset viestivät sitä, että heille soitetaan liian myöhään. He eivät ole päässeet siihen suunnitteluun jo siinä alkuvaiheessa mukaan. Ja silloinhan siitä tulee juuri se, että mikä on sen hankkeen, sen kehittämisen tavoite. Mitä se ajaa, viekö se oikeasti niitä alueen yrityksiä, niiden liiketoimintaedellytyksiä eteenpäin. Tästä olisi mukava keskustella.

Jaana Villanen [00:10:38]: Ehdottomasti.

Timo Matikainen [00:10:38]: Ihan varmasti saadaan tästä hyvä keskustelu aikaiseksi. Hei mikä meidän neljäs teema olisi sitten? Jos me neljään tyydymme, niin mikä olisi se neljäs tärkeä asia? Tapio, haluatko sinä ehdottaa?

Tapio Huttula [00:10:53]: No minusta, eikös me katsota tulevaisuuteen?

Jaana Villanen [00:10:55]: Ehdottomasti!

Tapio Huttula [00:10:56]: Ja vähän sitä, että mikä olisi sellainen innostava asiaa edistävä, mukaan kutsuva teema. Eli mikä on se alueen lupaus. Vaikka se olisi vähän törkeämpikin lupaus, joka saa toimintaa aikaan. Saa ne toimijat mukaan, syke alkaa nousemaan, tulee se into siitä, että tässähän aletaan tekemään oikeita asioita yhdessä, tästä tulee hyvä. Siitä minä haluaisin puhua.

Jaana Villanen [00:11:24]: Kyllä. Ja tuo törkeä, mitä nostit, niin sehän vähän niin kuin jo nostaa meilläkin tunteita pintaan, että onko se kiva sana, vai mitä se on. Ja juuri tuo, millä tavoin me teemme sellaista aitoa yhdessä tekemistä. Ja toisaalta sitten, miten me löydämme sellaiset työkalut siihen yhdessä tekemiseen, jotta voidaan sitten ehkä lunastaa se törkeä lupaus. Että miten teemme siitä aitoa, innostavaa, osallistavaa. Minä lähden tähän heti mukaan, tämä kuulostaa todella hyvältä. Mitäs sinä ajattelet Timi, onko tämä sinun mielestäsi sellainen, johon ehdottomasti me laitamme kädet saveen?

Timo Matikainen [00:12:02]: No miettikää nyt vähän tilannetta, että meillä olisi joku alue, jonka ekosysteemillä ei ole mitään yhteistä ajatusta tulevaisuudesta. Jokainen yrittää tehdä oman parhaansa, mutta eihän se johda mihinkään. Siinä ihmisten välisessä yhteistyössä on se meidän voima ja tulevaisuus. Yhteenkuuluvuuden tunteessa. Ja se, että meillä on se yhteinen tulevaisuudenkuva, niin onhan se nyt kaiken ytimessä. Ja jos mietin näitä ihmisiä, joita me kuulimme, niin Pirkanmaalla oli tällainen henkilö kun Esa Halme, maakuntajohtaja. Piti todella hyvän puheen, tai itseasiassa useammankin puheenvuoron tästä teemasta. Että eiköhän me Esa voitaisi kutsua mukaan tähän. Nyt on neljä todella mielenkiintoista teemaa, joista me tulemme sitten käymään neljässä eri podcastissa keskustelua. Toivottavasti nämä herättävät ajattelua ja kommentointihalua. Meillä on Facebookissa Alueiden osaamisen aika -niminen ryhmä. Siellä on jo runsaasti ihmisiä. Ja jos et ole vielä mukana, niin liity ihmeessä ja kommentoi sinne. Me lupaamme olla Sitrasta aktiivisesti läsnä ja keskustella näistä teemoista, mitä nämä podcastit teissä herättävät. Ja tervetuloa muutenkin mukaan tähän tulevaisuustyöhön, mitä syksyllä on luvassa. Kiitos!

Tapio Huttula [00:13:15]: Kiitoksia. Tämä on innostavaa ja inspiroivaa, ja se mikä tässä on jotenkin hienointa, niin tätä kautta nekin alueet, jotka eivät vielä ole mukana, pääsevät kiinni siihen, mitä kevään aikana on tehty. Ja sitä kauttahan tarjoutuu myös mahdollisuus ottaa tämä konsepti haltuun. Sekin on mahdollista, me teemme siitä ihan oma esityksen vielä, että miten tätä prosessia on hoidettu. Niin muutkin alueet pääsevät mukaan.

Jaana Villanen [00:13:42]: Juuri näin. Ja myös se meidän Facebook-sivusto tarjoaa mahdollisuuden sekä kommentointiin että myös siihen verkostoitumiseen. Ja juuri alueet, jotka ovat olleet hanketyössä mukana ja ne, jotka eivät vielä ole olleet kokeilemassa tilannekuvafoorumeita, niin nyt tarjoutuu tilaisuus siihen. Mahtavaa lähteä tätä toteuttamaan.

Tapio Huttula [00:14:01]: Kiitos kun kuuntelit Sitran Osaamisen aika -podcastia. Löydät sen Spotifysta, Apple podcasteista ja osoitteesta Sitra.fi/osaamisenaika. Keskusteluun voit osallistua Twitterissä aihetunnisteella osaamisen aika.

 

[äänite päättyy]

Mistä on kyse?