sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Adina Nivukoski oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, kun hän koki yhteiskunnallisen herätyksen. Syksyllä 2016 maalle valittiin uudeksi presidentiksi Donald Trump, ja vaalien alla pinnalle nousi monia asioita, jotka Nivukoski koki epäoikeudenmukaisiksi.
”Kun oli asunut Suomessa lintukodossa, iski kovaa kasvoille, miten iso maailma onkaan ja mitä epäkohtia siinä on”, Nivukoski kertoo.
”Sitä ennen en ollut hahmottanut, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Yhdysvalloissa näin, miten mahdollisuus koulutukseen oli usein rahasta kiinni ja sukupuolten välinen tasa-arvo johtotehtävissä vielä tabu. Silloin minulle alkoi hahmottua, millaisessa maailmassa haluan elää ja että haluan tehdä sen eteen töitä. Haluan elää maailmassa, missä mahdollisuus koulutukseen ei riipu sukupuolesta tai tulotasosta.”
Suomeen palattuaan Nivukoski hakeutui Suomen Lukiolaisten Liittoon ensin riviaktiiviksi, sitten vuonna 2020 puheenjohtajaksi. Näin lukiolaisaktiivit kuvailivat häntä puheenjohtajavaalin alla:
”Adina elää ja hengittää maailman parantamisesta. En epäile hetkeäkään, etteikö Adinalla olisi taitoa ja kykyä parantaa lukiolaisten maailmaa vuonna 2020.”
”Mun mielestä johtajan täytyy olla lempee, mutta onnistua pitämään pakka kasassa ja antaa tarpeeksi ohjeistusta. Uskon, että siinä Adina on hyvä.”
”Suomen Lukiolaisten Liitto tarvitsee puheenjohtajan, joka ei odota Lukiolaisten edunvalvontasektorin kehittyvän itsestään, toimijoiden jaksamisen kohentuvan ilman tekoja ja puheenjohtajan toimenkuvan tulevan selkeästi esille, jos toimintakulttuurissa ei tapahdu korjausta. Tähän kaikkeen Adina pystyy tekemään muutosta.”
Voimakasta mutta lempeää vallankäyttöä
Kuvauksista käy ilmi, millaisia vaikuttajia moni suomalainen nuori kaipaa: voimakastahtoisia ja omistautuneita mutta myös lempeitä. Tällaista ymmärtävää ja kunnioittavaa otetta Nivukoski kaipaisi myös valtakunnan politiikkaan.
Hän kokee, että poliitikkoja – etenkin nuoria naisia – riepotellaan politiikassa liikaa. Lisäksi hän tietää, että puolueiden sisäpiireissä joiltakin yksilöiltä siedetään yhä asiatonta käyttäytymistä vain siksi, että he ovat tavalla tai toisella tärkeässä asemassa. Edellisten kuntavaalien aikaan häntä pyysivät ehdolle lähes kaikki puolueet. Yhdessäkään puolueessa ei Nivukosken mielestä tunnuttu ymmärtävän, mille kaikelle ne olivat saattamassa nuoren ihmisen alttiiksi.
”Politiikka ei näyttäydy sellaiselta maailmalta, jolle haluaisin itseni altistaa. Tuntuu myös ahdistavalta ajatukselta, että pitäisi valita vain yksi puolue ja kuplautua tämän ikäisenä”, Nivukoski sanoo.
Hän on kuitenkin löytänyt muita väyliä, joiden avulla rakentaa parempaa maailmaa. Lukiolaisten liiton puheenjohtajuuden jälkeen Nivukoski on toiminut muun muassa Unescon nuorisodelegaattina ja Helsingin Sanomien politiikan toimittajana. Tällä hetkellä hän opiskelee kansainvälistä ja Eurooppa-oikeutta Maastrichtin yliopistossa, kirjoittaa kolumneja Ylelle ja kommentoi eri asioita Image-lehden Debatti-palstalla, muun muassa. Hänelle tärkeitä aiheita ovat olleet esimerkiksi koulutus, kansainvälistyminen ja ihmisoikeudet.
Myös näissä rooleissa hän on kuitenkin törmännyt samaan ongelmaan, minkä kokee vaivaavan puoluepolitiikkaa: vihaan, tahalliseen väärinymmärtämiseen ja nimittelyyn – kunnioituksen puutteeseen.
Viha uhkaa demokratiaa
Nivukoski on adoptoitu yksivuotiaana Etiopiasta, ja siksi hän on tottunut elämään kahden maailman rajalla. Hän on Lapualla ja Seinäjoella kasvanut umpisuomalainen nuori, mutta joidenkin silmissä lähtökohtaisesti muukalainen. Hän muistaa yhä, miten Perussuomalaiset Nuoret vuonna 2019 vaati, että kansainvälisen adoption tukeminen pitäisi lopettaa.
”Se satutti tosi paljon. Ajattelin, että he eivät haluaisi, että minä olen täällä.”
Ja kun hän haki Lukiolaisten liiton puheenjohtajaksi, jotkut ihmettelivät, miten hän voisi edustaa suomalaisia lukiolaisia. Haastattelupäivän aamuna hän taas luki heti herättyään Twitteristä, miten eräs poliitikko vaati, että esimerkiksi poliisin virkoihin otettaisiin vain syntyperäisiä suomalaisia.
”Eli käytännössä minä en voisi päästä niihin virkoihin. Tajuavatko nämä ihmiset, miltä osasta Suomen väestöä tuntuu lukea tällaisia?”
Nivukoski toivoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsisi samanlainen keskusteluyhteys kuin hänellä ja hänen isällään. Aina hekään eivät välittömästi ymmärrä toisiaan – viisikymppinen valkoinen mies ja hänen kaksikymppinen tummaihoinen tyttärensä – mutta aina he haluavat ymmärtää.
Kun ilmapiiri olisi tällainen, kenenkään ei tarvitsisi jättäytyä pois yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ainakaan sen takia, että pelkää tulevansa loukatuksi, häväistyksi tai jopa fyysisesti satutetuksi.
Valtioneuvoston tilaama vuonna 2019 julkaistu tutkimus kertoi, että liki kolmannes vihapuhetta kohdanneista kuntapäättäjistä kertoi halunsa osallistua päätöksentekoon vähentyneen.
”Ei kenenkään toisen kenkiin voi asettua sataprosenttisesti, mutta sitä toista ihmistä voi kuunnella kuin itsellesi rakasta ihmistä, jota haluat ymmärtää. Eikä siitä näkökulmasta, että miten tämä ihminen, jolla on erilaisia tunteita kuin minulla, uhkaa minua.”
Nuorten epävakaa mutta kaunis maailma
Kaikesta huolimatta Nivukoski on kokenut, että nuorikin voi Suomessa vaikuttaa. Lukiolaisten liiton puheenjohtajana hän pääsi tapaamaan päättäjiä presidenttiä myöten ja koki tulleensa aidosti kuulluksi. Ja kun hän Instagramiin luomassaan Ihmisille-projektissa haastatteli suomalaisia poliitikkoja vaikuttamisesta ja keskustelukulttuurista, kaikki antoivat hänelle auliisti aikaansa.
”Minusta tuntuu, että Suomessa nuoria oikeasti kuunnellaan.”
Vaikka nuori ei puoluepolitiikkaan haluaisikaan, on vaihtoehtoina esimerkiksi nuorten YK-delegaatiota, Pohjoismaiden delegaatiota, EU-delegaatiota, Suomen Lukiolaisten Liittoa ja nuorisovaltuustoja. Niistä vain pitäisi Nivukosken mukaan kertoa nuorille enemmän.
Ulkomailla opiskellessaan Nivukosken suomalainen identiteetti on vahvistunut entisestään. Kriisiaikoina on tuntunut, että toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa osataan vielä puhaltaa tarpeen tullen yhteen hiileen.
”Suomi tuo minulle toivoa myös kansainvälisessä ympäristössä. Tulee aina tosi ylpeä olo siitä, millaisia asioita Suomi edistää ja vie ulkomaille.”
Tulevaisuuteen Nivukoski suhtautuu ristiriitaisesti. Hän edustaa sukupolvea, jonka aikuisuuden ensivuodet ovat olleet yhtä kriisiä: ensin iski korona, sitten sota Ukrainassa. Moni nuori on uupunut ja yksinäinen, Nivukoski sanoo.
Samalla oma ikäluokka antaa hänelle myös toivoa. Se on kiinnostunut ihmisoikeuksista, ilmastokysymyksistä, tasa-arvosta ja vastuullisuudesta.
”Minulla on tosi paljon uskoa meidän sukupolveemme, ja oman ikäisteni kanssa jutellessa maailma ja tulevaisuus näyttävät kauniilta. Minulla on paljon politiikkaan lähteneitä kavereita yli puoluerajojen, ja uskon heidän visioihinsa ja siihen, mitä he haluavat tehdä vanhoille puoluerakenteille. Olen tosi ylpeä heistä.”
Omaa vaikuttajan rooliaan Nivukoski kertoo miettivänsä päivittäin. Tulevaisuus voisi olla esimerkiksi jossakin järjestössä tai journalismin tai diplomatian parissa. Vaikka opiskelu vie nyt valtaosan ajasta, hän toimii yhä esimerkiksi sihteerinä Suomen Unesco-toimikunnassa.
”Juuri nyt haluan vaikuttaa itselleni tärkeisiin aiheisiin niillä keinoilla, jotka kulloinkin tuntuvat hyvältä – esimerkiksi kirjoittamalla.”
Tässä juttusarjassa haastattelemme ihmisiä, jotka hahmottavat millaisia erilaisia vaikutuksia megatrendeillä on ja voi olla elämäämme. Toiminnallaan he myös haluavat vaikuttaa niiden suuntaan. Juttusarja liittyy vuoden 2023 megatrendi-päivitykseen.
