Haastattelu
Arvioitu lukuaika 5 min

Neljä organisaatiota kertoo, miksi osaamisen tunnistaminen on tärkeää

Osaaminen näkyviin -viikot herättelee suomalaisia huomaamaan omaa osaamistaan elo-syyskuun vaihteessa. Kysyimme neljältä tapahtumaviikkojen toteuttajaksi ilmoittautuneen organisaation edustajalta, miksi heidän yhteisönsä haluaa innostaa ihmisiä tunnistamaan taitojaan.

Kirjoittajat

Pinja Ryky

Anna-Maija Vesa

Julkaistu

Oman osaamisen huomaaminen on tärkeää ihmisille itselleen, mutta se on merkityksellistä myös yhteisöille ja koko yhteiskunnalle. Tämä korostui elinikäisen oppimisen tahtotilassa, jonka 30 keskeistä yhteiskunnallista toimijaa laati vuonna 2019.

Kun osaamisen saa esiin, voi sitä myös hyödyntää. Oman osaamisen tunnistaminen auttaa pärjäämään työssä, arjessa ja elämässä. Se tuottaa iloa, vahvistaa itsetuntoa ja tekee mahdolliseksi käyttää taitojaan muiden hyväksi.

Käsitys omista kyvyistä ohjaa sitä, miten asetamme päämäärämme ja mitä tavoittelemme. Haastavan asiasta tekee se, että opimme myös huomaamattamme, emmekä aina tunnista kertynyttä osaamistamme. Sitran Elinikäinen oppiminen Suomessa -kysely kertoo, että vaikka osaamista kertyy elämän eri vaiheissa valtavasti, ei omasta osaamisesta puhuminen ole suomalaisille kovin helppoa.

Kutsumme siksi erilaisia yhteisöjä toteuttamaan yhdessä Osaaminen näkyviin -viikkoja elo-syyskuun vaihteessa viikoilla 35 ja 36. Noin 200 organisaatiota on jo ilmoittautunut mukaan auttamaan suomalaisia huomaamaan osaamistaan ja tekemään sitä näkyväksi.

Luvassa on monenlaisia tapahtumia ja sisältöjä, kuten webinaareja, työpajoja, keskusteluja, tempauksia, teematapahtumia, blogeja ja podcasteja. Osaamisen tunnistamista käsitteleviä Erätauko-dialogeja järjestetään henkilöstölle, opiskelijoille ja asiakkaille.

Haastattelimme neljää Osaaminen näkyviin -viikoille ilmoittautuneen organisaation edustajaa ja kysyimme, mikä sai heidät liittymään mukaan.

Miia Hiironen työskentelee projektipäällikkönä Pihtiputaan kunnan Hubittaako-hankkeessa, Kaisa Leinonen toimii viestintä- ja hankekoordinaattorina Etelä-Karjalan kansalaisopistossa, Sari Salmela on työyhteisövalmentaja eli coach Elisa Oyj:ssä ja Heli Turja tekee työtä verkosto- ja viestintäkoordinaattorina Erilaisten oppijoiden liitossa.

Mikä sai organisaatiosi mukaan Osaaminen näkyviin -viikkojen toteuttajaksi?

Miia Hiironen: Hankkeemme käynnistämässä etätyökeskuksessa on usein tilanteita, joissa joku neuvoo toista esimerkiksi videoiden tallentamisessa tai Power Point -ohjelman ja Excel-taulukon käytössä. Tässä yhteydessä on tullut myös esille se, kuinka monella on joitain taitoja, joita voimme toisille opettaa, ja tämä sai meidät liittymään mukaan.

Kaisa Leinonen: Osaaminen näkyviin -teema kuulosti heti sointuvan yhteen opistomme nykyisen toiminnan ja pyrkimysten kanssa. Kansalaisopistoissa syntyvä osaaminen ansaitsee tulla näkyviin enemmän ja useammin!

Sari Salmela: Pääsemme yhdessä muiden yhteisöjen ja toimijoiden kanssa keskustelemaan osaamisesta ja oppimisesta, sekä tuomaan tätä tärkeää asiaa esille. Haluamme oppia uutta ja synnyttää keskustelua aiheen ympärillä!

Heli Turja: Olemme mukana, koska edistämme ja kannustamme erilaisia oppijoita tuomaan monipuolisesti esiin omaa osaamistaan, esimerkiksi aikuisia, joilla on lukivaikeus, matematiikan tai hahmottamisen vaikeus.

Miksi osaaminen tunnistaminen on yhteisössänne tärkeää?

Miia Hiironen: Monikaan ei osaa tunnistaa sitä, mitä kaikkia taitoja hallitsee. Tarvitaan paikkoja, joissa ihmiset kohtaavat ja joissa he voivat jakaa omaa osaamistaan. Etätyökeskus on juuri sellainen paikka!

Kaisa Leinonen: Osaamisen tunnistaminen voi hyödyttää opiskelijoitamme työelämässä, opiskeluissa ja arjessa sekä rikastuttaa samalla koko yhteiskuntaa. Ehkä vielä tärkeämpää on kuitenkin oppimisen ja osaamisen ilo, joka saa ihmiset kukoistamaan!

Sari Salmela: Omien vahvuuksien ja osaamisen huomaaminen ja tunnistaminen ei ole helppoa, ja sen äärelle on hyvä pysähtyä. Yhteisöstämme löytyy paljon sellaisia taitoja ja osaamista, joita voimme yhdessä hyödyntää vieläkin paremmin työyhteisömme ja asiakkaidemme avuksi, kunhan saamme ne valjastettua käyttöön ja näkyviksi.

Heli Turja: Erilaisille oppijoille itseluottamus oppijana sekä oman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat erittäin tärkeitä taitoja, varsinkin opiskelu- ja työelämän nivelvaiheissa. Haluamme kannustaa aikuisia monipuoliseen elinikäiseen oppimiseen. Työikäisille aikuisille kertyy paljon osaamista ja työelämätaitoja tutkintopainotteisen oppimisen ulkopuolelta. Nämä jäävät helposti liian pienelle huomiolle suhteessa siihen, miten tärkeitä ne ovat päivittäisessä elämässämme.

Miten autatte henkilöstöänne, opiskelijoita tai asiakkaita tunnistamaan omaa osaamistaan?

Miia Hiironen: Järjestämme erilaisia tapahtumia ja keskusteluja, sekä nyt meillä on tulossa uraohjauspäivä ja vahvuusperusteinen CV-työpaja. Yritämme sparrata ja kannustaa ihmisiä jakamaan omaa osaamistaan myös muille!

Kaisa Leinonen: Palautteen ja palautekeskustelujen – sekä jossain määrin itsearvioinnin – avulla kursseilla. Olemme ottaneet käyttöön digitaalisia osaamismerkkejä, joita voi käyttää työkaluna hankitun osaamisen näyttämisessä, mutta jotka myös ohjaavat huomaamaan omia taitoja.

Sari Salmela: Tärkeintä on käydä avointa keskustelua ja reflektoida sitä, mitä jo osaa, mitä haluaa oppia sekä miten sen aikoo tehdä, eli suunnitella omaa oppimista. Työntekijät käyvät vuosittain esihenkilönsä kanssa oppimis- ja tavoitekeskusteluja, joissa tunnistetaan omia henkilökohtaisia oppimisen unelmia, yhteisömme tulevia oppimistarpeita ja tehdään konkreettisia suunnitelmia omalle oppimiselle. Lisäksi kannustamme tiimejä pysähtymään säännöllisesti arjessa oppimaan yhdessä. Jokaisella on vahvuuksia ja osaamista, joista voimme oppia toinen toisiltamme. Tavoitteenamme on, että jokaisella työntekijällämme on mahdollisuus ja lupa oppia ihan joka päivä.

Heli Turja: Tuemme Oppimisen olohuone -toiminnalla aikuisia kehittämään perustaitojaan kuten lukemista, kirjoitusta, matematiikkaa ja digitaitoja. Tunnistamattomat oppimisvaikeudet voivat altistaa aikuisia syrjäytymiselle, ja ilman oikeanlaista tukea ne voivat hankaloittaa heidän aktiivista osallisuuttaan yhteiskunnassa.

 

Kurkista, ketkä muut toimijat ovat näkyvästi mukana viikoilla. On monia syitä ja tapoja olla mukana!

Tutustu lähemmin Osaaminen näkyviin -viikkoihin ja ilmoittaudu mukaan – tai kutsu ja haasta toisia!

Olisiko yhteisöllänne työkalu, joka auttaisi osaamisen näkyviin tekemisessä? Ilmoita työkalusta tällä lomakkeella.

Klikkaa Osaaminen näkyviin -Facebook-tapahtumaan, niin pysyt kärryillä viikkojen ohjelmasta, ja voit kertoa siellä myös omista tapahtumaviikkojen sisällöistä.

Mistä on kyse?