sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Taneli Heikka
”Onks tossa mun eiliset yrjöt?”
Pinkki läjä on apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haataisen ja Iceaheartsin Ville Turkan silmien edessä. On design-viikon toinen päivä. Sitran Elinvoima-kehitysohjelman studioviikko on toisessa päivässä, ja nyt jo laatta lentää.
Sitra kouluttaa 22 päättäjää yhteiskunnan eri aloilta. He yrittävät keksiä, miten kymmenet viime vuosina tehdyt raporttiviisaudet saadaan oikeasti käytäntöön.
Studioviikko on intensiivijakso, jossa oikea työ tehdään strategisen designin menetelmällä. 8-10 tuntia päivässä.
Yrjö tosin kuuluu improvisaatioesitykseen, jonka nuorten Sininen Verstas -työpajan esittävät.
Olisiko juuri tuo pinkki, oksennukseksi improvisoitu lankakerä se, mikä erottaa studioviikon tavallisista ideamyllytyksistä kurpitsansiemensämpylöiden ääressä? Luulen, että tätä miettivät jotkut kurssilaisetkin vielä eilen. Ilmassa oli pientä skeptisyyttä. Elivoima-koulutusryhmähän on täynnä lahjakkuutta ja valtaa. Mutta ongelmat ovat valtavia – ja onkohan tämä strateginen design sellainen taikasauva, että tästä sitä heilauttamalla syntyy yrjökerästä uutta työtä?
Toinen päivä toi vastauksia.
Pinkki yrjökerä muuttui improvisaatiossa nopeasti lapseksi.
”Mä luulin, että sitä pitää odottaa yhdeksän kuukautta!”
”On se aika pinkki”.
Mutta se on lapsi.
Haatainen ja Turkka seuraavat improvisaatiota, joka naurattaa välillä kuin Nyhjää tyhjästä -vainaa. Sen esittää ryhmä nuoria, joita mediassa kutsutaan nykyään ”ulkopuolisiksi”.
Loput 20 Elinvoima -ryhmäläistä ovat jalkautuneet kasvuyrityksiin, työpajoihin, maahanmuuttajajien ravintoloihin ja projekteihin ympäri pääkaupunkiseutua muistilehtiöiden ja kameroiden kanssa. Tästä kierroksesta pitäisi saada aineksia työhön, josta syntyy 30 rajoja rikkovaa hankeideaa perjantaihin mennessä.
Haataisen, Turkan ja kuuden muun kurssilaisen studioryhmä pohtii, kuinka nuoret voisivat paremmin löytää työtä ja koulutusta. Esimerkiksi Helsingissä 500 peruskoulun päättävää nuorta jää joka vuosi ilman työtä tai jatkokoulutusta.
Ilmiö on monimutkainen vyyhti perheiden tuen murenemista, nuorten elämänhallinan heikkoutta, opiskelupaikkojen puutetta, työelämän murrosta ja paljon, paljon, muuta. Miten tällaisen nipun voi selvittää viikossa, kun siihen ei ole saatu tolkkua vuosissa?
Voisiko studiotyöskentelyyn kuuluva kenttäjakso olla yksi avaimista? Strateginen design tähtää siihen, että ruohonjuuritason lähestymistapa yhdistyy tilanteen hahmottamiseen ylätasolta. Jotta tämä olisi oikeasti mahdollista, kenttäpäivän tapainen ”etnografinen tutkimus” – kuten designerit sitä hienosti kutsuvat – on välttämätöntä.
Työn ja koulutuksen ”ulkopuolisia” nuoria on Suomessa noin 60 000. Kenttäkierros toi iholle sen,että tarinoiden kirjo tässä joukossa on valtava. Helppojen vastausten tarjoajat ovat todennäköisesti vääriä profeettoja.
”Toivon, että saisin koulutuspaikan. Olen hakenut ammatilliseen koulutukseen peruskoulun turhaan jälkeen nyt neljä vuotta: kampaamo, vaatetus, auto- ja musiikkialalle”, sanoi teatteriryhmässä opiskellut nuori nainen.
”Olen käynyt ravintolakokin koulutuksen, mutta se työ ei nappaa. Luovempi työ nappaa”, sanoo nuori mies.
Hänen mielestään täystyöllisyys oli 1900-luvun käsite, josta luovutaan kun koneet tekevät yhä enemmän töitä. Ihmisiä pitää hänen mielestään aktivoida työpajatyyppisellä toiminnalla.
Sitten on niitä, jotka ovat laskeneet järkevästi tilanteensa: on parempi pysyä työttömyyskortistossa kuin mennä opiskelemaan, koska siitä saa vähemmän rahaa.
Mutta keskeinen viesti työpajojen ”syrjäytyneiltä” on: miksei peruskoulussa kerrottu oikeasta työelämästä ja kädentaitojen koulutuksesta? Monen nuoren suusta tulee sama viesti. Koulussa ohjattiin lukioon.
”Koulussa ei edes kerrottu mitä kaikkia ammatilliset oppilaitokset ovat. Hain lähihoitajaksi, koska se oli ainoa ammatillinen koulutus jonka tiesin. Koska se ei sopinut minulle, keskeytin”, kertoo nuorten toimintakeskuksessa elämän perustaitoja harjoitteleva parikymppinen nuori nainen nuorten toimintakeskuksessa Herttoniemessä.
Toimintakeskuksessa kuntoutetaan nuoria, joilla on takanaan useita vuosia työn tai koulutuksen ulkopuolella. He käyvät työpaikoilla tutustumassa, askartelevat ja tutustuvat uusiin ihmisiin.
Havaittavissa on jonkinlainen asenteellinen murroskin. Töitäkin olisi, mutta kaikki ei kelpaa. Toimintakeskuksessa harjoitellaan säännöllistä elämänrytmiä.
”Kyllähän tuolla on duunia vaikka kuinka paljon Macin kassa ja siivouksessa, jos viitsii tehdä”, nuori mies sanoo.
”Ja raksahommia.”
”Mut ei niillä elä Helsingissä jos haluaa asua tätä isommassa asunnossa”, sanoo nuori nainen ja kurkistaa käsiensä raosta.
Tai sitten voi olla niin, että tarjolla olevat työt ovat oikeasti liian vaativia. Ulkopuolisten nuorten joukossa on paljon mielenterveysongelmia ja vaikeasti diagnosoitavissa olevia vaivoja. Esimerkiksi jonkin mielenterveysongelman määritelmä ei aivan täyty, mutta työkyky ei silti riitä avoimille työmarkkinoille.
Elinvoima-ryhmä palaa studioon keskiviikkona. Heillä on kolme päivää aikaa ratkoa ulkopuolisuuden ongelma.
Kirjoittaja toimii Elinvoima-kehitysohjelmassa journalistina ja viestinnän asiantuntijana