sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Nimi alle ja kaupat oli tehty: intialainen ohjelmisto- ja tietotekniikkayritys Wipro osti rovaniemeläisen Sarawaren 25 miljoonalla eurolla. Kahdensadan työntekijän Saraware on tietoliikennejärjestelmien suunnitteluun erikoistunut yritys, jonka pääasiakas on Nokia. Wipron markkina-arvoksi on arvioitu yli 15 miljardia euroa. Wipro on ensimmäinen intialainen yritys, joka on ostanut suomalaisen yrityksen.
Niille, jotka huomasivat uutisen, päätelmä on ilmiselvä. Intia ei ole enää ”kolmannen maailman talous”, pelkkä eurooppalaisten ja amerikkalaisten sijoitus- tai työn ulkoistamiskohde.
Intian talous on kasvanut yli seitsemän prosentin vuosivauhtia viimeisten kolmen vuoden aikana, ja sen tulevaisuudennäkymät vain paranevat. Intian pääministeri Manmohan Singhin luo visioita ”tasa-arvoisesta, vauraasta, demokraattisesta ja oikeudenmukaisesta Intiasta”, ja maailman poliittiset johtajat paistattelevat kilvan hänen suosiossaan Intian nousevan talousmahdin ja kasvavan merkityksen vuoksi.
Suomi on kaikilla mittareilla mitattuna erittäin hyvin menestynyt maa. Se on ollut toistuvasti World Economic Forumin kilpailukykyvertailun ykkönen, sen koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmiä käydään ihailemassa läheltä ja kaukaa ja sen ympäristön tilaa pidetään yhtenä maailman parhaista.
Menestys perustuu paljolti innovaatioihin. Suomella on vahva tieteellinen ja teknologinen osaamispohja sekä yliopistoissa, tietoliikenne- ja biotieteiden alan yrityksissä että perinteisemmillä teollisuudenaloilla, kuten paperi- ja kemianteollisuudessa. Suomi on menestynyt, koska se on pystynyt kehittämään ja soveltamaan uusia tekniikoita ja prosesseja ja viemään niitä ulkomaille. Väestömäärään suhteutettuna suomalaiset ovat myös maailman ahkerimpien tieteellisten julkaisijoiden joukossa.
Suomen talous on avautunut, ja maa on siirtynyt kohti tietotaloutta ilman että on unohdettu, kuinka tärkeää on panostaa sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Uusliberalistiset talousasiantuntijat levittelevät käsiään, kun Suomi on onnistunut säilyttämään kansalaisten tasavertaisuuden samalla, kun se on vaurastunut huomattavasti. Pääministeri Singhin tavoite tehdä Intiasta vauras ja oikeudenmukainen yhteiskunta on jo toteutunut Suomessa paremmin kuin missään muussa maassa.
Suomen johtavaa asemaa edellä mainituissa asioissa varjostaa kuitenkin joukko epävarmuustekijöitä. Väestön ikääntyessä sosiaaliturvan rahoituspohjan kaventuminen saattaa halvaannuttaa maan taloutta. Ainoa ratkaisu väestön ikääntymisongelmaan on ”joko hankkia lisää lapsia tai vierastyövoimaa”, kuten Manuel Castells sanoi vuonna 2005 Helsingissä pidetyssä seminaarissa. Castellin mukaan ongelmana on se, että ”Suomi on allerginen maahanmuutolle”.
Kilpailuaseman säilyttäminen nopeasti muuttuvassa maailmassa edellyttää jatkuvaa muutosvalmiutta. Jokaisen kansakunnan on jatkuvasti uudistuttava, parannettava innovaatiokykyään. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on herätty huomaamaan, että maailmassa on kaksi voimatekijää, joiden kanssa kehittyneet teollisuusmaat joutuvat erityisesti kilpailemaan ja joita niiden siksi tulisi ymmärtää paremmin: Kiina ja Intia. Molemmissa on yli miljardi asukasta, joiden koulutus- ja ansiotaso paranevat nopeassa tahdissa. Molemmat ovat houkutelleet maahan mittavia ulkomaisia investointeja, ja molemmissa on yrityksiä, jotka pystyvät kilpailemaan maailmanmarkkinoilla.
Intia näyttää rynnivän eteenpäin myös aloilla, joita on perinteisesti pidetty Suomen vahvuuksina – juuri niillä, joiden varaan Suomen menestys rakennettiin 1990-luvulla. Intia on kiilannut Suomen edelle mobiiliviestintä- ja ohjelmointisektoreilla. Sen lääketeollisuus on vahva ja muutoskykyinen, ja vaikka sen nykyinen korkean teknologian, esimerkiksi bio- ja nanotekniikan tuotanto on vielä pientä, sillä on valmiuksia nopeaan kasvuun.
Lisää yhteistyötä tarvitaan
Suomella on muihin länsimaihin verrattuna varsin vähän yhteistyötä Intian kanssa. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asui vuoden 2005 lopussa vain 1618 Intian kansalaista (tosin luku on jatkuvasti noussut – vuonna 1990 Intian kansalaisia asui Suomessa 270).
Suomalaiset yliopistot hyväksyvät vuosittain noin 30 opiskelijaa Intiasta. Vertailuja voisi tehdä Isoon-Britanniaan, jonka yliopistoissa ja kouluissa opiskelee yli 17 000 intialaista opiskelijaa ja jossa asuu 1,3 miljoonaa intialaistaustaista ihmistä, tai Yhdysvaltoihin, jossa yliopisto-opiskelijoista 80 466 tulee Intiasta, tai Ranskaan, jonka tutkimuskeskusyhteistyö Intian kanssa on saanut paljon julkisuutta. On myös muistettava, että arviolta 20 miljoonaa intialaissyntyistä ihmistä asuu maan rajojen ulkopuolella eri puolilla maailmaa.
On siis perusteltua sanoa, että Suomen ja Intian välinen yhteistyö on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes olematonta. Kulttuuriset, taloudelliset ja tieteelliset yhteistyömahdollisuudet Suomen ja Intian välillä lähtevät heikolta pohjalta verrattuna muihin Suomen kanssa samanlaisessa kansainvälisessä asemassa oleviin maihin.
Innovaatiokehityksessä ollaan siirtymässä aikaan, jossa korostuu keskinäinen riippuvuus. Se, millaisia jonkin maan oma kapasiteetti ja eri instituutioiden väliset suhteet ovat, ei enää kerro, millainen innovaatiotekijä maa voi tulevaisuudessa olla. Yksittäiset yritykset levittäytyvät ja verkottuvat useisiin eri maihin, ja ne kilpailevat keskenään joissakin asioissa, mutta tekevät yhteistyöstä toisissa.
Tämä sotii suomalaista, hyvänä pidettyä periaatetta vastaan, jonka mukaan innovaatiot pidetään koto-Suomessa. Ne suomalaiset yritykset, jotka ovat ulkoistaneet tutkimuksen ja tuotekehityksen, eivät juuri asiaa mainosta. Kansallinen ylpeydentunne on hieno asia, mutta Suomi ja suomalaiset vetävät lyhyimmän korren, jos maa jää niiden globaalien verkostojen ulkopuolelle, joiden sisällä inhimillinen pääoma ja innovaation voimatekijät tulevaisuudessa liikkuvat.
Menestyäkseen myös tulevaisuudessa Suomen on avattava ovensa maailmalle. Sen pitäisi pyrkiä yhdeksi maailman keskukseksi, jossa rakennetaan suhteita ja joka houkuttelee hyvin verkostoituneita osaajia. Intian ja Suomen välisissä yhteistyöhankkeissa tulisi keskittyä nimenomaan tiede- ja teknologiayhteistyöhön. Tämä edellyttää toimenpiteitä, joilla edistetään Intian kulttuurintuntemusta Suomessa ja Suomen kulttuurintuntemusta Intiassa. Myös parempaa ja laajempaa verkostoitumista kaivataan: tarvitaan foorumeita, joilla intialaiset ja suomalaiset tieteentekijät, insinöörit ja yrittäjät voisivat tutustua toisiinsa. Yksittäisiä yhteistyöhankkeita tulisi tukea suoraan.
Kun ihmiset ymmärtävät toistensa kulttuuria, on suhteiden luominen ja vuorovaikutus helpompaa, mikä taas mahdollistaa varsinaiset tuottavat yhteistyöhankkeet. Yhteistyöhankkeet puolestaan lisäävät ihmisten välistä ymmärrystä samalla, kun hankkeen tuloksena syntyy uusia verkostoja, jotka jälleen johtavat uusiin yhteistyöhankkeisiin.
Paul Miller