Romahtaako sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä?

Kansainvälinen turvallisuusympäristö on suurimmassa murroksessa sitten kylmän sodan päättymisen, kirjoitimme joulukuussa 2024 julkaistussa ennakointikatsauksessamme.

Murroksen keskiöön sijoitimme sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän murenemisen ja murentamisen. Murentamisella viittasimme kirjoitushetkellä ennen kaikkea Kiinaan ja Venäjään. Emme osanneet kuvitella, että vain hieman yli kuukautta myöhemmin myös Yhdysvallat liittyisi murentajien riveihin nyt nähdyllä päättäväisyydellä.

Lyhyen valtakautensa aikana Trump ja hänen hallintonsa ovat muun muassa uhkailleet liittolaisten alueellista suvereniteettia, kovistelleet tuontitulleilla, ajaneet alas kehitysyhteistyövirasto USAID:n, puhuneet Gazan haltuunottamisesta, kyseenalaistaneet Euroopan demokratian tilan, käynnistäneet kahdenväliset neuvottelut Venäjän kanssa sekä julistaneet Ukrainan syylliseksi sotaan.

Suomessa ja Euroopassa niin päättäjät kuin kansalaiset ovat seuranneet Trumpin ja hänen hallintonsa toimia hämmentyneinä ja epäuskoisina.

Mitä sääntöpohjaiselle kansainväliselle järjestelmälle on tapahtumassa? Romahtaako se? Miksi tuntuu siltä, että kaikki tapahtuu kuin pikakelauksella? Miten voimme luoda ymmärrystä yllätysten aikaan?

Ennakoinnista ymmärrystä yllätysten aikaan

Vastauksia edellä esitettyihin kysymyksiin etsimme loputtomasta uutisvirrasta ja somekeskusteluista. Ne ovat kuitenkin omiaan vain lisäämään hämmennystä ja epävarmuutta. Tiedosta ei maailmassa ole pulaa. Sen sijaan tarvitsemme pidemmän aikavälin näkymää käynnissä oleviin muutoksiin sekä keinoja hahmottaa käynnissä olevan murroksen kokonaiskuvaa.

Tähän tarpeeseen pyrimme vastaamaan ennakointikatsauksessa. Vaikka emme siinä erikseen keskittyneet Trumpin valtaannousuun, katsauksen tarjoama moninäkökulmainen viitekehys ja kokonaiskuva turvallisuusympäristön murroksesta auttavat ymmärtämään myös Yhdysvaltain nykyhallinnon toimia ja tavoitteita.

Trumpin tarjoilemat yllätykset eivät synny tyhjästä vaan ovat jatkumoa hänen ensimmäiselle kaudelleen. Lisäksi monet murroksen taustalla vaikuttavat kehityskulut ovat olleet käynnissä jo pitkään ennen Trumpia – ja tulevat jatkumaan hänen kautensa jälkeen.

Ennakointikatsaus ei kuitenkaan ole kristallipallo, jonka avulla olisi mahdollista ennustaa tarkasti Trumpin mielenliikkeitä. Sen sijaan katsaus tulee käsittää pikemminkin eräänlaiseksi kartaksi, joka tarjoaa yksinkertaistetun kuvan todellisuudesta. Näin ennakoinnin menetelmin tuotettu jäsennys auttaa ymmärtämään käynnissä olevaa turvallisuusympäristön murrosta ja hahmottamaan suuntaviivoja, jotka auttavat suunnistamaan nopeiden yllätysten ja muutosten keskellä.

Kamppailu kansainvälisen järjestelmän tulevaisuudesta

Kansainvälisen turvallisuusympäristön murroksella tarkoitamme sitä, että elämme historiallisessa epäjatkuvuuskohdassa, jossa monet turvallisuusympäristön tilaa ja toimintaa vuosikymmenien ajan määrittäneet piirteet ja periaatteet tulevat haastetuiksi.

Kiina ja Venäjä ovat jo pitkään pyrkineet horjuttamaan sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää. Kansainväliset monenkeskiset yhteistyörakenteet, kuten YK ja ETYJ, ovat menettäneet toimintakykyään.

Sen sijaan on historiallinen käänne, että nyt myös Yhdysvallat pyrkii purkamaan toisen maailmansodan jälkeen rakennetun kansainvälisen järjestelmän, joka luotiin pitkälti sen johdolla. Järjestelmä on ollut vuosikymmenien ajan rauhan tae sekä myös länsimaisen vaikutusvallan perusta.

Yhteistä Yhdysvalloille, Kiinalle ja Venäjälle on, että ne pyrkivät murentamaan nykyisen monenkeskisen järjestelmän, jotta ne voivat luoda tilalle uuden, omiin kansallisiin etuihinsa ja valtapyrkimyksiinsä pohjautuvan järjestelmän.

Turvallisuusympäristö on murroksessa eikä paluu vanhaan normaaliin ole mahdollista. Tämä on tiedostettu niin Washingtonissa, Pekingissä kuin Moskovassa, ja siksi turvallisuusympäristön murroksen jälkeisistä tulevaisuutta määrittävistä suuntaviivoista käydään tällä hetkellä kiihtyvää kansainvälistä kamppailua. Tälle kamppailulle ominainen piirre on, että se laajenee perinteisen geopolitiikan lisäksi koskemaan myös taloutta, teknologiaa, ihmisten mieliä ja luonnonvaroja. Näiden eri ulottuuvuksien yhteenkietoutuminen ulko- ja turvallisuuspolitiikan välineiksi ja kamppailun kentiksi on selkeästi tunnistettavissa myös Trumpin viime aikojen toimissa.

“

Turvallisuusympäristön tulevaisuus laajenee perinteisen geopolitiikan lisäksi koskemaan taloutta, teknologiaa, luonnonvaroja ja ihmisten mieliä.

Tulevaisuuden suuntaviivoja etsiessä tulee kiinnittää huomiota jatkuvuuksien sijaan epäjatkuvuuksiin. Tulevaisuus ei ole ainoastaan menneisyyden lineaarista jatkumoa, vaan jotain aivan muuta. Tämä puolestaan nostaa esiin tarpeen haastaa ja kyseenalaistaa menneisyydestä kumpuavia ja sitä toistavia ajatusmalleja turvallisuusympäristön toiminnasta ja periaatteista.

Sääntöpohjaisessa kansainvälisessä järjestelmässä valtiot ovat sitoutuneet yhteisiin periaatteisiin, kuten kansainväliseen lakiin tai sopimuksiin. Esimerkiksi Suomi luotti Natoon liittyessään siihen, että kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys säilyy ja Nato-jäsenyys takaa turvan. Asetelma on kääntynyt päälaelleen, kun suurin Nato-jäsenmaa Yhdysvallat toimiikin aktiivisesti vastoin kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestyksen periaatteita.

Onko käynyt niin, että Trumpiin ja Yhdysvaltoihin on suhtauduttu yhtä sinisilmäisesti kuin Putiniin ja Venäjään ennen helmikuuta 2022? Mitkä muut olettamukset tulevat kääntymään vielä päälaelleen?

Euroopan rooli maailmassa

Samaan aikaan kun Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina sekä globaalin etelän valtiot käyvät kamppailua kansainvälisen järjestyksen tulevaisuuden suuntaviivoista Euroopan unioni ja Britannia ovat heräämässä uuteen todellisuuteen. Eurooppa vastaa näillä näkymin jatkossa omasta turvallisuudestaan, jonka ensimmäinen kriittinen testi on tukea Ukrainaa saavuttamaan vähintäänkin siedettävä rauha.

Münchenin turvallisuuskokouksen jälkeen on alkanut hahmottua myös uusia liittolaisuuksia. Kanada kutsuttiin mukaan Ranskan presidentti Macronin järjestämään toiseen hätäkokoukseen ja vastaavasti Britannia eurooppalaisena sotilasmahtina osallistui Macronin ensimmäiseen hätäkokoukseen välittömästi Münchenin kokouksen jälkeen.

Myös Itämeren turvallisuus on nojannut tiiviiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön ja puolustusyhteistyötä tekevään JEF-valtioiden ryhmään, joka on osoittanut toimintakykynsä Itämerellä muun muassa kaapelirikkojen yhteydessä.

Usein todetaan, että EU uusiutuu kriiseissä. Historia on osoittanut, etteivät suurimmat muutokset unionissa ole tapahtuneet suurten visioiden kautta vaan käytännöllisinä järjestelyinä sotien estämiseksi ja pandemiatilanteiden hallitsemiseksi.

Kansainvälisen, totutun sääntöpohjaisen järjestelmän mureneminen luo edellytykset uuden järjestyksen alulle. Onko Eurooppa valmis haastamaan omat ja muiden käsitykset itsestään heikkona turvallisuustoimijana ja raivaamaan paikkansa neuvottelupöytiin? Minkä puolesta EU toimii – ei vain puolustaudu?

“

Onko Eurooppa valmis haastamaan omat ja muiden käsitykset itsestään heikkona turvallisuustoimijana ja raivaamaan paikkansa neuvottelupöytiin?