Yle: Samassa ja eri veneessä

Yksi Ylen keräämistä SenseMaker-tarinoista on otsikoitu ”Valikoiva sokeus”. Siinä kirjoittaja kertoo tapauksesta, jossa oli töissä niin huonolla päällä, että viritteli pakkausköydestä hirttosilmukan varaston kattoon. Kesken hirttäytymispohdinnan toinen työntekijä käveli sisään ja kertoi haluavansa lainata pari työkalua. Kirjoittaja etsi työkalut, eikä toinen sanonut mitään hirttoköydestä, joka roikkui heidän välissään.

”Minusta on aika hauska nähdä kuinka välttääksemme keskustelua vaikeista aiheista sellaisia kohdatessamme me esitämme, ettei niitä ole olemassa edes silmiemme edessä”, kirjoittaja päättää tarinansa.

Ylen sosiaalisen median päällikölle Tuija Aallolle ”Valikoiva sokeus” on ikään kuin avain siihen, mitä SenseMaker-kokeilulta toivottiin.

Tavallisesti Yle kerää toimintaympäristöstään tietoa, joka on tarkasti rajattua ja kuratoitua. SenseMaker oli mahdollisuus yrittää nähdä sokeisiin pisteisiin – löytää ihmisten arjesta asioita, jotka jäävät huomaamatta, koska ei osata kysyä oikeita kysymyksiä.

Siksi kysymys muotoiltiin avoimeksi: ”Kerro jokin viimeaikainen arkeesi tai elämäntilanteeseesi liittyvä kokemus tai tarina, josta toivoisit muidenkin olevan kiinnostuneita.”

Kyselystä tehtiin ensin pilottikokeilu ja sen jälkeen toinen versio, joka julkaistiin Ylen verkkosivuilla uutisjutun yhteydessä. Pilotissa vastauksia tuli 93, toisessa vaiheessa 258. Lopputulos oli kirjava joukko tarinoita, jotka olivat monesti hyvin henkilökohtaisia, tunteellisiakin.

Tuija Aalto on viettänyt tarinoiden äärellä paljon aikaa. Koska niistä ei haettu vastausta yhteen kysymykseen, tarinoiden ilmaisema vastaus voi olla mikä tahansa.

”Koko aineiston omaksuminen on aika vaikeaa. En ole vieläkään varma, etteikö siellä olisi jotakin sellaista, joka paljastaa itsensä myöhemmin.”

Yksin muiden keskellä

Kysymyksen muotoilu ”tarina, josta toivoisit muidenkin olevan kiinnostuneita” johdatti vastaajia ehkä ajattelemaan tilanteita, joista muut eivät tiedä tai välitä. Monessa tarinassa kaikuu erillisyyden tunne joko yhteiskunnassa (tarina 1: lue vastaajien tarinoita artikkelin lopusta), työpaikalla (tarina 2) tai perheessä (tarina 3).

”Se oli osittain haluttuakin”, Aalto selittää. ”Taustalla oli sosiologi Juho Saaren havainto siitä, että yhä harvempi suomalainen kokee, että olemme samassa veneessä. Ylen yksi tehtävä on pitää huolta siitä veneestä ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Siksi meitä kiinnosti, minkälaisiin asioihin ulkopuolisuuden kokemus liittyy.”

Vastaus ei ole aivan yksiselitteinen. Ensinnäkin vastaajista selvä enemmistö koki kuuluvansa vahvasti suomalaiseen yhteiskuntaan. Silti yhteenkuuluvuutta ilmaisevista 43 prosenttia oli määritellyt tarinansa positiiviseksi ja 43 prosenttia negatiiviseksi.

Ei olekaan ihan selvää, mitä yhteiskuntaan kuuluminen vastaajille merkitsi: onko se onnellisuuden edellytys vai itsestään selvä jäsenyys myös onnettomille. Aalto huomasi, että jotkut kokivat massojen ulkopuolelle jättäytymisen positiivisena yksilöllisenä valintana.

”Ilahduin siitä, että mukana oli myös kertomuksia voimakkuudesta (tarina 4) ja vaikeuksien voittamisesta”, Aalto sanoo. ”Minusta tämä aineisto ei kerro siitä, että suomalaisilla menisi kauhean huonosti. Luulen, että monet kertoisivat toisessa mielentilassa aivan toisenlaisen tarinan.”

Hiljaisista signaaleista Aalto bongasi erityisesti kannabiksen käytön, joka mainittiin monessa tarinassa varsin luonnollisena elämän osana.
”Kannabis on kansainvälisesti nouseva teema, jonka sosiaalipoliittinen käsittely odottaa vielä aikaansa.”

Lisäksi tarinoissa oli silmiinpistävää, miten vähän niissä puhuttiin maahanmuuttajista. Moni vastaaja kirjoitti avarakatseisesti erilaisuudesta.

”Toisaalta tähän kyselyyn vastasivat yhden Ylen uutisjutun tavoittamat ihmiset, joten tämä ei ollut millään lailla väestöllisesti edustava tutkimus”, Aalto huomauttaa.
Ehkä tärkein havainto aineistosta liittyy kuitenkin juuri yhteiskuntaan kuulumiseen. Se oli ainoa kohta, joka toi selvästi esille sukupuolten välisen eron.

“

Naisista lähes kaikki kokivat voimakasta kuulumista yhteiskuntaan, mutta miehet tunsivat itsensä ulkopuoliseksi paljon useammin.

Kun katsoo yhteiskuntaan kuulumisen skaalaa, alimmasta neljänneksestä jopa 57 prosenttia on miehiä, vaikka kaikista vastaajista miehiä on vain 31 prosenttia.

Tuohon neljännekseen kuuluu myös hirttosilmukan tehnyt mies.

Kohti ketterämpää yrityskulttuuria

Aallon mielestä se, miten henkilökohtaisia tarinoita ihmiset kertoivat, on hyvä muistutus journalisteille. Se kertoo siitä, että ihmiset lukevat uutisia erilaisissa mielentiloissa ja usein tunteet pinnassa. Heidän oma elämäntilanteensa voi olla päällimmäisenä heidän mielessään, ja kenties he etsivät uutisista samastumispintaa.

Niinpä kompleksisuutta voisi ottaa huomioon myös sisällöntuotannossa.
”Journalismissa on pitkät perinteet jaotella maailmaa politiikkaan, talouteen ja niin edelleen. Mutta ehkä maailma on tuota jakoa sotkuisempi ja uutiset voivat olla ihmiselle relevantteja monella tasolla. Asioita voisi tutkia monitahoisina, vähän samaan tapaan kuin kouluissa tehdään ilmiöpohjaista oppimista”, Aalto pohtii.

Hänelle SenseMaker-kokeilu oli opettavainen myös organisaation sisäisen kehittämisen kannalta.
”Kuulin kokeilukulttuurista ensimmäisen kerran joskus 2012, mutta se oli pitkään minulle vain hokema. Näissä työpajoissa vasta tajusin, mitä kokeiluilla kehittäminen oikeasti tarkoittaa. Kompleksisessa maailmassa syy ja seuraus -suhteet voidaan todeta vasta jälkikäteen.”

Aallon mielestä Yle on yhtiönä kuin hyvin rasvattu mutta raskas kone, jossa päätökset perustuvat suunnitelmiin ja analyyseihin.
”Se toimii monimutkaisessa maailmassa, mutta ei ole optimaalinen kompleksisessa maailmassa. Nyt yhtiössä on alettu harjoitella kokeilujen tekemistä ja ketterän kehittämisen työkulttuuria. Silloin osataan esimerkiksi rohkeammin muuttaa sisällönjakelua tai lopettaa sisältöjä, jotka eivät toimi.”

Vastaajien kirjoittamia tarinoita