archived
Arvioitu lukuaika 3 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Sinustako Erätauko-kouluttaja? Hae mukaan Erätauon kouluttajakoulutukseen!

Kysyntä dialogiosaamiselle ja sen kouluttamiselle on kasvussa - siksi järjestämme syyskuussa koulutuksen Erätauko-kouluttajiksi ryhtyville toimijoille. Haku on auki 31.8.2018 saakka.

Kirjoittaja

Hannele Laaksolahti

Johtava asiantuntija, Ratkaisut

Julkaistu

Erätauko on toimintamalli, jonka avulla erilaiset toimijat voivat käynnistää ja käydä rakentavaa keskustelua. Toimintamallista löytyy työkaluja dialogin suunnitteluun, ohjaamiseen ja vaikuttavuuden varmistamiseen. Jo lukuisat organisaatiot julkiselta sektorilta, järjestöistä ja mediasta ovat sitoutuneet hyödyntämään Erätaukoa.

Nyt kaipaamme aktiivisia kouluttajia jatkamaan työtämme Erätauko-osaamisen kasvattamiseksi. Kysyntä koulutukselle on kasvussa ja ensimmäiset koulutuskokeilut keväältä 2018 ovat olleet onnistuneita.

”Opin vaikka ja mitä! Kuuntelemisesta, keskustelemisesta, uusien näkökulmien omaksumisesta ja huomioimisesta. Kattava paketti kerrassaan!”

Näin tiivisti eräs Erätauko-koulutukseen osallistunut oppimisen antiaan Sitran toteuttamalla kolmipäiväisellä Erätauon pilottikurssilla touko-kesäkuussa 2018. Erätauko-koulutuksen tavoitteena on lisätä dialogiin perustuvien osallisuuskäytäntöjen suunnittelu- ja toteutusosaamista sekä rakentavan keskustelun kykyä suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulutuksen kohderyhmä voi koostua osallisuusammattilaisista julkiselta sektorilta ja järjestökentältä, kehittämisen asiantuntijoista yksityiseltä sektorilta, viestinnän ja median ammattilaisista, koulutuksen ja fasilitoinnin asiantuntijoista, ryhmänohjaajista sekä kuntien ja kaupunkien virkamiehistä.

Lähdethän mukaan tuottamaan oivaltavia oppimiskokemuksia Erätauko-koulutukseen osallistujille!

Kouluttajien koulutus starttaa syyskuussa – näin haet mukaan!

Järjestämme syyskuussa koulutuksen Erätauko-kouluttajiksi ryhtyville toimijoille, joita voivat olla esimerkiksi kouluttajat aina kaupalliselta kentältä vapaan sivistystyön toimijoihin ja järjestökouluttajiin. Kouluttajien koulutus kestää puolitoista päivää ja se toteutetaan torstai-iltapäivänä 20.9. sekä torstaina 27.9.2018 (koko päivä).

Koulutuspäiviä edeltää ennakkotehtäviä ja niiden väliin suunnitellaan työskentelyä/harjoituksia. Koulutuspäiviin osallistuminen on ehto koulutukseen hyväksymiselle. Lisäksi edellytämme sitoutumista Erätauko-koulutuksen toteuttamiseen omassa organisaatiossa koulutuksen jälkeen sekä koulutuksen toteuttamiseen liittyvien oppien jakamista avoimesti. Koulutettavien ryhmään valitaan mukaan noin 25 henkeä ja samasta organisaatiosta mukaan otetaan rajattu määrä kouluttajia suhteessa toteutussuunnitelmaan. Koulutukseen osallistuvilta edellytämme ryhmänohjaamis- ja/tai koulutusosaamista. Koulutus on osallistujille maksutonta.

Jos kiinnostuit, täytä hakulomake pe 31.8. mennessä täältä.

Hyödynnä Erätaukoa jo nyt

Erätauko-toimintamalli on rakennettu avoimesti kaikkien hyödynnettäväksi ja sovellettavaksi ja työkalut löytyvät verkosta osoitteesta www.eratauko.fi. Näiden lisäksi kirjoitamme paraikaa kouluttajan opasta sekä työkirjaa Erätauko-keskusteluja järjestäville. Sekä kouluttajan opas että työkirja tulevat syksyn aikana avoimeen jakoon verkkosivuillemme. Tavoitteena on, että niiden avulla voi toteuttaa Erätauko-koulutuksen itsenäisesti.

Et siis välttämättä tarvitse kouluttajakoulutusta kouluttaaksesi Erätaukoa –  muutamat kouluttajat ovatkin jo tarttuneet koulutuksen toteuttamiseen itsenäisesti.  Jaamme oppeja ja vertaistukea koulutuksen toteuttamiseen verkossa sekä myös rakennettavan Erätauko-vertaisverkoston kautta.

Lue lisää:

Uutinen Erätauko-koulutuksen käynnistämisestä.

Mistä on kyse?