Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö (diaarinumero: LVM045:00/2019), johon Sitralta on pyydetty lausuntoa.
Lausunto
Sitra kiittää mahdollisuudesta esittää näkemyksensä aiheesta 26 GHz:n taajuusalueen huutokauppa.
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden kato etenevät huolestuttavaa vauhtia. Esimerkiksi lokakuussa 2018 julkaistu hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) erikoisraportti painotti tilanteen poikkeuksellista vakavuutta. Ilmaston kuumenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen edellyttää välittömiä ja ennennäkemättömän voimakkaita toimenpiteitä.1
Toukokuussa 2019 julkaistun hallitustenvälisen luontopaneelin (IPBES) raportin mukaan luonnon monimuotoisuuden ja sen tuottamien ekosysteemipalveluiden hävittäminen on nyt ennen näkemättömän nopeaa2. Luonnon köyhtyminen uhkaa myös ihmiskunnan hyvinvointia.
Sitra kannustaa toimenpiteisiin, jotka edistävät luonnonvarojen kestävää käyttöä, hidastavat ilmastonmuutosta, turvaavat luonnon monimuotoisuutta ja luovat talouskasvua ja työllisyyttä entistä vähemmillä ympäristövaikutuksilla. Tavoitteena tulisi olla irtikytkentä talouskasvun ja luonnonvarojen käytön sekä ilmastopäästöjen välillä, jotta yhteiskuntamme sopeutuu elämään maapallon kantokyvyn rajoissa. Digitalisaatio ja monet teknologiset ratkaisut auttavat tässä irtikytkennässä, ja siksi niiden edistäminen on tärkeää.
Digitalisaatioon ja teknologian käyttöön liittyy kuitenkin myös tekijöitä, jotka kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja vähentävät luonnon monimuotoisuutta ja joihin tulee siksi kiinnittää huomiota. Tällaisia ovat esimerkiksi energian ja luonnonvarojen lisääntyvä käyttö.
5G-teknologiaa ja sen vaikutuksia ympäristöön on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Joissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että 5G-verkolla ja siinä käytettävillä taajuuksilla voisi olla haitallisia vaikutuksia ympäristöön, kuten ihmisiin, kasveihin, eläimiin, hyönteisiin ja mikrobeihin.3 Tieteellinen tutkimustieto 5G-verkkojen terveys- ja ympäristövaikutusten osalta on kuitenkin ristiriitaista.3, 4
Sitra haluaa lausunnossaan tuoda esille, että 5G-verkkoa ja siinä käytettäviä taajuuksia koskevassa päätöksenteossa tulee huomioida viimeisin 5G-teknologian terveys-, ympäristö- ja ilmastovaikutuksia koskeva tieteellinen tieto. Sitra korostaa, että ilmastokriisin ja luonnon monimuotoisuuskriisin vakavuuden ja kiireellisyyden valossa on tärkeä arvioida viimeisintä tutkimustietoa laaja-alaisesti ja monitieteisesti. Jos tarvittavaa tutkimustietoa ei ole käytettävissä, on sitä hankittava ennen päätöksentekoa.
Lähteet
1 IPCC (2018): Global Warming of 1.5˚C. Summary for Policymakers
2 IPBES (2019): Global Assessment Report on Biodiversity and Ecosystem Services. Summary for Policymakers
3 European Parliamentary Research Service, EPRS (2020): Effects of 5G wireless communication on human health
4 Scientific Committee on Health, Environmental and Emerging Risks, SCHEER (2018): Statement on emerging health and environmental issues