Lausunnot
Arvioitu lukuaika 3 min

Sitran lausunto EU:n datasäädösaloitteesta

Euroopalla on syytä vaikuttaa globaalien digimarkkinoiden kehittymiseen eurooppalaisen arvopohjan mukaisesti. Datan jakamisen sopimusehtojen tarkistaminen voisi lisätä jakamista yritysten välillä, jos niistä tulisi keskenään tasavertaisempia eikä yksi osapuoli voisi asettaa kohtuuttomia ehtoja toiselle.

Kirjoittajat

Kristo Lehtonen

Johtaja, Kansainvälinen toiminta

Reijo Aarnio

Vanhempi neuvonantaja, Ohjelmat

Laura Halenius

Johtava asiantuntija, Ohjelmat

Meeri Toivanen

Asiantuntija, Ohjelmat

Julkaistu

Tausta

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on osallistunut Euroopan komission julkiseen kuulemiseen ja antanut lausunnon valmisteilla olevasta EU:n datasäädöksestä.

Komissio esitti datatalousvisionsa helmikuussa 2020 julkaistessaan Euroopan datastrategian. Lainsäädäntöaloite datasäädöksestä on osa sitä. Tarkoituksena on esittää siinä toimia oikeudenmukaisen datatalouden toteuttamiseksi ja varmistaa datan saatavuus ja käyttö yritysten välisissä sekä yritysten ja viranomaisten välisissä tilanteissa.

Datasäädöksen yhtenä tavoitteena on edistää datan jakamista yrityksiltä viranomaisille yleisen edun mukaisiin tarkoituksiin. Tällä tarkoitetaan koko yhteiskunnalle koituvia etuja, olipa kyse sitten reagoinnista katastrofeihin tai julkisten palvelujen parantamisesta.

Pääsy yksityisen sektorin hallussa olevaan dataan voisi komission mukaan tarjota EU:n viranomaisille tärkeää tietoa esimerkiksi julkisen liikenteen parantamiseksi, epidemioiden hillitsemiseksi tai näyttöön perustuvan politiikan edistämiseksi. Yrityksiä voidaan kannustaa tällaiseen datan jakamiseen esimerkiksi erilaisin kannustimin.

Komissio on arvioinut, että oikeudenmukaiset sopimusehdot yritysten välillä voivat kannustaa niitä keskinäiseen datanjakoon. Nykytilanteessa tämä ei toteudu riittävästi, johtuen muun muassa yritysten halusta suojella luottamuksellista tietoa.

Datasäädösaloitteella ei ole tarkoitus muuttaa tietosuojalainsäädäntöä.

Kuulemisessa kootut näkemykset toimivat tukena datasäädöksen muotoilussa.

Kuuleminen on jaettu seuraaviin osiin:

  • datan jakaminen yrityksiltä viranomaisille yleisen edun mukaisiin tarkoituksiin
  • yritysten välinen datan yhteiskäyttö
  •  datan jakamisen välineet – älykkäät sopimukset
  • ammattikäytöstä peräisin olevaa muita kuin henkilötietoja sisältävää esineiden internetin dataa koskevien oikeuksien selventäminen
  • siirrettävyyden parantaminen pilvipalvelujen yrityskäyttäjien osalta
  • yleisen tietosuoja-asetuksen 20 artiklan mukaisen siirto-oikeuden täydentäminen
  • teollis- ja tekijänoikeudet – tietokantojen suojaaminen
  • muiden kuin henkilötietojen suojatoimet kansainvälisissä yhteyksissä

Sitran päähuomiot

Sitra arvioi, että Euroopalla on syytä vaikuttaa globaalien digimarkkinoiden kehittymiseen eurooppalaisen arvopohjan mukaisesti. Esimerkiksi yleinen tietosuoja-asetus GDPR on levinnyt Euroopan ulkopuolelle osana EU:n kauppapolitiikkaa ja -sopimuksia.

Sitra korostaa, että uudet reilun datatalouden liiketoimintamallit voivat vahvistaa Euroopan kilpailukykyä. Euroopan digitaalisia sisämarkkinoita vahvistettaessa onkin muistettava Euroopan potentiaali.

Sitra pitää tärkeänä, että datasäädöksen suhdetta muuhun lainsäädäntöön, kuten datahallintosäädökseen ja yleiseen tietosuoja-asetukseen, selvennetään entisestään ja että sen vaikutusta kansalliseen lainsäädäntöön punnitaan tarkkaan.

Sitra arvioi, että datan jakamisen sopimusehtojen tarkistaminen niin, että yksi osapuoli ei voisi asettaa yksipuolisesti kohtuuttomia ehtoja toiselle, voisi lisätä datan jakamista yritysten välillä. Jotta datan jakamista oikeudenmukaisesti voitaisiin edelleen lisätä, jakavan osapuolen olisi saatava kohtuullinen tuotto. Dataan pääsyn saavan puolestaan olisi maksettava kohtuullinen maksu.

Mitä tulee älykkäisiin sopimuksiin, Sitra arvioi, että ensisijaiset haasteet älykkäiden sopimusten skaalaamisessa lohkoketjujen tai ekosysteemien kesken liittyvät oikeudellisiin haasteisiin ja tietosuojakysymyksiin. Älykkäillä sopimuksilla tarkoitetaan tietokoneohjelmia, joiden avulla voidaan automatisoida datasiirtoja sekä datan yhdistämistä tiettyjen muuttujien mukaisesti. Älykkäät sopimukset tarjoavat mahdollisuuksia esimerkiksi älykkään liikenteen, älykkään valmistusteollisuuden ja älykkään energian aloilla.

Sitra arvioi, että älykkäät sopimukset voivat edistää sopimushallintaa, valvontaa ja luottamusta sekä tehostaa prosesseja ja resurssien käyttöä. Tämä voi tuoda myös säästöjä.

Sitran lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan artikkelin liitteenä olevasta asiakirjasta sekä komission verkkosivuilla.

Lisätietoja

Lue Sitran lausunto EU:n datasäädösaloitteesta kokonaisuudessaan.

Komission kuulemispyyntö

Mistä on kyse?