Lausunnot
Arvioitu lukuaika 7 min

Sitran lausunto kansallisiin TKI-politiikan ja -toiminnan strategisiin valintoihin

Sitran mukaan on hyvä, että poikkileikkaavia ja temaattisia strategisia TKI-toiminnan ja -politiikan valintoja tehdään. Sitra korostaa valintojen toimeenpanoon panostamista, jotta valinnoilla on strategista merkitystä Suomen kasvulle ja uudistumiselle.

Julkaistu

Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kasvua luonnon kantokyvyn rajoissa. Tuemme yhteiskuntaa tulevaisuusajattelussa ja ennakointikyvykkyyden kasvattamisessa.

Sitra tekee yhteistyötä valtioneuvoston tutkimus- ja innovaationeuvoston kanssa. Tuomme Suomen toimintaympäristön kehittämiseen näkökulmia suomalaisilta innovaatiotoimintaan osallistuvilta toimijoilta ja kansallisista verrokkimaista. Tuemme tilannekuva- ja ennakointitiedon hyödyntämistä päätöksenteossa.

Lausunto kokonaisuudessaan:

Huomiot valinta-aihioihin

TKI-järjestelmä: riskinottokyvyn lisääminen ja investointien houkuttelu

On tärkeää, että TKI-järjestelmää uudistetaan ja riskinottokykyä lisätään, jotta tehdyt päätökset suurista panoksista aidosti vaikuttavat Suomen kilpailukykyyn, tuottavuuden positiiviseen kehitykseen ja kestävään talouskasvuun. Valintojen tulisi aktivoida uusia yrityksiä t&k:n harjoittajiksi sekä siirtää t&k:n painopistettä inkrementaalisista innovaatioista radikaaleihin innovaatioihin sekä prosessi-innovaatioista kohti palvelu- tai tuoteinnovaatioita.

Sitra puoltaa tutkijoiden, tutkimustoimijoiden ja yritysten riskinottokyvyn vahvistamista. Aihe nousi vahvasti esiin myös Sitran fasilitoimissa sidosryhmäkeskusteluissa vuoden 2024 aikana. Sitran teettämän yritystutkimuksen (2024) tulosten perusteella olisi syytä pohtia korkeakouluille nykyistä voimakkaampia taloudellisia ja muita kannusteita innovaatiotoimintaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa sekä spinoff-yritysten syntymiseen. Innovaatioiden kaupallistamiseen tulisi myös kohdentaa julkista rahoitusta. 

Data ja datapohjainen arvonluonti

Sitra puoltaa datan ja datapohjaisen arvonluonnin strategista valintaa. Se tukee siirtymistä nykyistä korkeamman lisäarvon tuotantoon, jonka perustana ovat aineettomat tuotannontekijät. Laadukas data on avainasemassa siinä, miten tekoälyn avulla pystytään luomaan arvoa.

Resilienssi

Sitra puoltaa valintaa ja pitää tervetulleena ehdotusta resilienssiin ja sen parantamiskeinoihin liittyvän tutkimuksen lisäämistä. Samalla uudenlaisen resilienssin kehittäminen kannattaisi nostaa myös talous-, elinkeino- ja innovaatiopolitiikan tavoitteeksi. Suomen talousmalli luotiin nykyistä vakaammissa ja ennustettavimissa olosuhteissa. Aiempaa epävarmempi, ennakoimattomampi ja kompleksisempi toimintaympäristö vaatii talouden toimijoilta ja julkishallinnolta uudenlaista resilienssiä ja uudistumiskykyä.

McKinseyn tutkimuksen mukaan resilientit yritykset ovat pärjänneet paremmin viime vuosien turbulentissa toimintaympäristössä. Resilienssin kehittäminen näyttäisi siis edistävän talouskasvua nykyisessä turbulentissa toimintaympäristössä. Resilienssiosaamista kannattaisikin levittää koko yrityskenttään ja erityisesti PK-yrityksille.

Murrosteknologiat, kaksikäyttö ja puolustus

Kriittisillä teknologioilla on vahva kytkös Suomen talouden kasvuun ja turvallisuuteen. Sitra puoltaa valintaa. Suomella on suhteellista kilpailuetua useissa digitaalisissa murrosteknologioissa. On syytä huomioida, että kriittisillä teknologioilla on vahvoja kytkentöjä toisiinsa. Näiden murrosteknologioiden soveltaminen auttaa myös muita toimialoja luomaan uusia innovaatioita ja kasvua. Kaksikäyttö ja puolustus ovat tärkeitä sovellusalueita murrosteknologioissa. Murrosteknologioiden arvonluonnin potentiaali Suomelle on kuitenkin laajempi kuin vain puolustus- ja kaksikäyttöteknologioissa esimerkiksi vihreän siirtymän ja terveysalan innovaatioiden syntymisessä.

Terveys ja hyvinvointi

Sitra puoltaa terveyden ja hyvinvoinnin strategista valintaa. Suomelle terveys merkitsee yhteiskunnallisesti keskeistä uudistamisen tarvetta ja samalla tärkeää kasvumahdollisuutta. Terveys on yksi maailman nopeimmin kasvavista talouden sektoreista, ja kasvua vauhdittavat nopea teknologinen kehitys, erityisesti digitalisoituminen sekä terveysdatan ja tekoälyn hyödyntäminen. Alan kasvu liittyy tarpeeseen uudistaa terveydenhoitojärjestelmiä ja hallita nopeasti kasvavia kustannuksia.

Suomi on toiminut kansainvälisenä edelläkävijänä terveysdatan hyödyntämisen kyvykkyyden kehittämisessä, mikä tarjoaa erinomaiset lähtökohdat tuleville vuosille hoidon ja hoivan kehittämisessä. Tekoäly on seuraava merkittävä, ehkä jopa radikaali uudistamisen mahdollisuus sosiaali- ja terveydenhuollossamme. Tekoäly on meille erittäin tärkeä mahdollisuus, koska olemme jo digitalisoineet terveydenhoitomme ja meillä on runsaasti terveysdataa.

Olennaista on ymmärtää, että kaikkea alalle tulevaa rahoitusta ei pidä kanavoida olemassa olevien hanke- ja ohjelmarahoitusvälineiden kautta, kuten Business Finlandin ja Suomen Akatemian kautta. Hankerahoituksella ei kehitetä kriittistä tutkimusinfrastruktuuria, johon terveysdatan ja tekoälyn myötä kohdistuu merkittäviä uudistamistarpeita. On myös kyettävä tunnistamaan uusia tarpeita hajautuneen sote-järjestelmämme kansallisen yhteistyön kehittämiseksi. Hyvänä esimerkkinä on kliinisten lääketutkimusten kansallisen yhteistyömallin kehittäminen.

Myös terveysdatan kansainvälisen T&K-kumppanuuden osalta on löydettävä uusi kansallinen toimintamalli, jolla alan osaamista tuodaan yhteen nykyisen hajautuneen mallimme sijaan. Nämä ovat esimerkkejä tarpeesta strategisille kohdennuksille, joita tiede-, tutkimus- ja innovaatiorahoittajamme eivät tehtävämääritystensä puitteissa voi hoitaa. Paras tapa tähän voisi olla kolmen keskeisen ministeriön (sosiaali- ja terveysministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö) kautta kanavoitava strateginen valtionapu. Työtä koordinoitaisiin sosiaali- ja terveysministeriön johtaman terveys- ja hyvinvointialan TKI-kasvuohjelman kautta.

Terveysdata ja tekoäly mahdollistavat myös pidemmän aikavälin rakenteellisen uudistamisen sote-järjestelmässä. Sitra on vastikään julkaissut raportin koskien ennakoivan soten edistämistä. Ennakoiva sote merkitsisi sosiaali- ja terveydenhuollon painopisteen siirtoa nykyisistä korjaavista toimenpiteistä kohti toimenpiteitä, joilla terveyttä ja toimintakykyä ylläpidetään. Tässä onnistuminen merkitsisi myös kustannusten parempaa hallintaa, kun kalliista hoidosta siirryttäisiin kevyempiin.

Edellä mainitut kehitysmallit ovat mahdollisia vain tiiviin yksityisen ja julkisen sektorin välisen kumppanuuden kautta. Kaikessa julkisen sektorin kehitystyössä olisi huomioitava yksityisen sektorin rooli teknologian ja uusien ratkaisujen kehittäjänä. Tähän liittyy vielä jäykkyyksiä, esimerkiksi hankintalainsäädännön osalta. Olisikin tärkeää kanavoida rahoitusta myös innovatiivisten hankintojen edistämiseksi hyvinvointialueilla.

Ilmasto, ympäristö ja arktinen ulottuvuus

Sitra puoltaa ilmaston, ympäristön ja arktisen ulottuvuuden strategista valintaa. On hyvä, että kolmoiskriisi on tunnistettu valinnan pohjana. Tuemme strategisessa valinnassa tunnistettuja kasvun mahdollisuuksia. Energiamurros on maailmanlaajuinen megatrendi ja luontopääoma on varanto taloutemme ja hyvinvointimme on riippuvainen luontopääomasta. Sen mittaamiseen tarvitaan kustannustehokkaita menetelmiä, jolla riippuvuuttamme voidaan tehdä näkyväksi. Kiertotalous tarjoaa vastauksia ilmastonkriisin, luontokadon sekä materiaalien kulutuksen ratkaisemiseen. Panostukset kiertotalouteen ovat tärkeitä, jotta tässä ajassa nousevien murrosteknologioiden, kuten tekoälyn, vaatimat kriittiset materiaalit saadaan varmistettua ja uusiokäyttöön.

Miten valintoja tulisi toimeenpanna eri tasoilla?

Sitra kannattaa strategisten valintojen tekemistä kansallisella tasolla. On erittäin tärkeää, että resursseja laitetaan valintojen toimeenpanoon ja jalkautukseen, jotta kasvavilla t&k-panostuksilla saavutetaan aiempaa enemmän arvonlisäystä Suomessa. On yleisesti tunnustettua, että vaikka Suomi on kansainvälisten selvitysten perusteella innovatiivinen, innovaatiojärjestelmä ei ole viidentoista viime vuoden aikana tuottanut riittävässä määrin yhteiskunnallisia tuotoksia ja hyvinvointia suhteessa verrattain suuriin panoksiin.

Nyt tehdyt valinnat ovat ylätasoisia, ja tärkeää olisi seuraavaksi panostaa toimeenpanoon ja jalkautukseen ja kohdistaa resursseja niiden tukemiseen. Toimeenpanossa tulee lisäksi huomioida, miten kansalliset lisäpanostukset parhaiten tukevat suomalaisten toimijoiden pääsyä esimerkiksi EU-tasoisiin TKI-hankkeisiin, esimerkkinä Euroopan puolustusrahasto.

Vapaa sana – ovatko valinnat oikeaan osuvia vai pitäisikö valita jotain muuta?

Sitra näkee valinta-aihiot onnistuneina. On hyvä, että poikkileikkaavia (kohdat a-c) ja temaattisia (kohdat d-f) strategisia valintoja tehdään. Tulee varmistaa, että poikkileikkaavien valintojen merkitys näkyy myös panostusten kohdentamisessa, siinä missä temaattisten valintojen. Osin panostukset poikkileikkaaviin valintoihin kohdentuvat varmasti myös temaattisten panostusten kautta.

Huomionarvoista on, että 4 prosentin tavoittelu on olennaisesti osaamisen ja inhimillisen pääoman kehittämisen politiikkaa. Pääosa innovaatioihin liittyvästä investointimenosta koostuu sitä harjoittavien ihmisten palkoista, joten nyt tavoiteltu lähes 60 prosentin lisäys t&k-menoihin edellyttää merkittävää lisäystä t&k-henkilöstön saatavuuteen.

Valintojen kautta tulisi pyrkiä edistämään siirtymistä nykyistä korkeamman lisäarvon tuotantoon, jonka perustana ovat aineettomat tuotannontekijät. Sitran teettämän Matti Pohjolan raportin (2025) mukaan Suomen elintason parempi kasvu syntyy jatkossa korkean tuottavuuden palveluista ja korkean teknologian innovaatioista. Keskeistä on ymmärrys aineettoman pääoman korkeaa arvoa luovasta vaikutuksesta. Suomessa investoinnit aineettomaan pääomaan ovat supistuneet viime vuosina sekä koko talouden tasolla että yrityksissä.

Mistä on kyse?