sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Sitran trendit -artikkelisarjassa käydään läpi syksyllä julkaistun Sitran trendilistan trendit yksitellen erilaisista näkökulmista. Tämä artikkeli on sarjan seitsemäs. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät sivun lopusta.
Vanhukset. Ikäihmiset. Seniorikansalaiset. Eläkeläiset? Ikääntyvälle väestölle on monta nimeä, mutta on vaikeaa löytää yhtä, joka kuvastaisi tätä nopeasti kasvavaa ja pirstaloituvaa väestönosaa. Joka kolmas eurooppalainen on yli 65-vuotias vuonna 2060. Suomessa joka viides on eläkkeellä jo nyt. Kun eliniänodotteet samanaikaisesti kasvavat – kehittyvissä maissa jopa viidellä tunnilla päivässä – on selvää, että käsityksemme ikääntymisestä tulevat muuttumaan.
”Ikääntymisen tuomat haasteet saatetaan yliarvioida, sanoo tutkija”
”Entistä useampi ikääntynyt käy töissä”
”Ikäihmisten mielestä vanheneminen on mukavaa”
”Vanhuuden ikäraja nousee huimaa vauhtia – nyt 72 vuotta”
Vanhemmat sukupolvet kaikkialla kärsivät lokeroinnista. Ikääntyvä väestö nähdään yhtenä ja samana, tässä tapauksessa kirjaimellisesti harmaana massana. Me kaikki vanhenemme, mutta emme samalla tavalla. Sopiiko kronologinen, numeroihin sidottu ikä enää ikääntymisen ja aikuisen ihmisen elämän oikeaksi mittariksi kuten ennen? Ikääntyminen ei ole sairaus.
Otsikot joistakin Suomessa viime kuukausina julkaistuista tutkimuksista ja selvityksistä haastavat tuttuja oletuksiamme siitä, millaista on olla vanha. Vanhuus on sosiaali- ja terveyspalveluita – mutta ei pelkästään. Vanhuuteen liittyy itsenäisyyden menettämisen pelkoa – mutta tuoreen tutkimuksen mukaan yksinäisyys ei kuitenkaan ole niin iso pulma kuin julkisuudessa väitetään. Eläkeläiset ovat yhteiskunnalle kallis menoerä – ehkä, mutta ikääntyvien terveys ja yleiskunto kohenevat.
Muiden muassa Suomen suurin yleisaikakauslehti ja seniorimedia ET-lehti toteutti hiljattain ensimmäisen valtakunnallisen selvityksensä 55–80 -vuotiaiden suomalaisten elämästä. Myönteiset tulokset itsestään ylpeistä ja hyväkuntoisista kansalaisista eivät tulleet yllätyksenä päätoimittajalle, jonka mukaan kuvamme seniorikansalaisista laahaa aikaansa jäljessä. Yksi selvityksen tavoitteista oli päästää heidät ääneen.
”Kaksi kolmesta kertoi elävänsä juuri nyt elämänsä parasta aikaa. Yli 55-vuotiaat näkevät ympärillään runsaasti mahdollisuuksia”, Riitta Korhonen kertoo. ”Samalla yleinen vastaus oli, että seniorikansalainen haluaa tehdä jotain yhteiskunnan tai perheensä hyväksi tunteakseen itsensä arvokkaaksi.”
Juuri tähän tiivistyy se monia länsimaita repivä yhteiskunnallinen muutos, jota heikko julkinen talous entisestään voimistaa: kuinka rahoittaa yhä suurempi määrä eläkkeitä, mutta samalla huomioida, että koulutettujen ja kokeneiden eläkeläisten joukossa on paljon niitä, jotka edelleen haluavat kantaa kortensa yhteiseen kekoon – tavalla tai toisella?
Ikääntyvät väestöpohjat luovat painetta julkistalouksille kaikkialla maailmassa. Havainnollistavaksi esimerkiksi ikääntymisestä nostetaan usein Japani, jossa joidenkin arvioiden mukaan väestö on vuonna 2060 kolmasosan nykyistä pienempi, valtavin seurauksin tälle maailman kolmanneksi suurimmalle taloudelle. Japanissa ikääntyvä väestö on kuitenkin valmis jatkamaan työelämässä.
Korhosen mukaan myös monen eläkkeelle jäävän suomalaisen on vaikea jättää työelämä taakseen. ”Haastattelututkimuksessa he kertovat iloitsevansa siitä, että ovat oman elämänsä herroja, että on enemmän omaa aikaa. Mutta samanaikaisesti monella on vahva työidentiteetti”, hän kertoo.
Puolet ET-lehden selvitykseen vastanneista kertoi olevansa kiinnostunut jatkamaan työntekoa eläkkeellä jossain muodossa, ja – mikä Korhosen mukaan on ”erittäin hyvä signaali kolmannen sektorin kannalta” – näistä 40 % pitää hyödyllisyyden tunnetta riittävänä palkkana.
***
Voisiko ikääntyvää yhteiskuntaa parempi määritelmä olla pidempien elinkaarien yhteiskunta? Sitran johtavan asiantuntijan Teppo Turkin mukaan on. Vanhuus ei enää ala 65-vuotiaana. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä vähemmän ihmisen kronologinen ikä merkitsee. Numeroon sidotun iän seuraamisen sijasta pitäisi huomio kiinnittää ennemmin ihmisen biologiseen, terveydelliseen toimintakykyyn liittyvään ”ikään”.
Kun ihmisellä on edessään ikääntyneenäkin vielä runsaasti elinvuosia, tulisi ikääntyvän yhteiskunnan vanhustenhoidon kustannuksiin ja hoivapolitiikkaan keskittyvän puheen sijasta pohtia, miten mahdollistetaan aktiivinen ja laadukas vanheneminen. Miten toteutetaan uudentyyppinen sosiaalisesti oikeudenmukainen ja hyvinvoiva yhteiskunta, jossa ihmisten lisävuodet nähdään voimavarana ja yksilön kannalta rikkautena elää pidempään ja paremmin?
Haasteena ikääntyvissä yhteiskunnissa on se, miten ihmisten pidentyvää terveyttä, toiminta- ja suorituskykyä sekä vahvaa osaamisen potentiaalia pidetään yllä. Vanhemmalla väestöllä on myös runsaasti aikaa, varallisuutta, osaamista, taitoja ja viisautta, jotka voivat tavalla tai toisella hyödyttää myös koko yhteiskuntaa.
Turkin mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa valtioiden kilpailukyky tulee olemaan kilpailua, jossa vastakkain ovat toisaalla kansakunnan muutoskyky sekä kognitiiviset taidot, ja toisaalla väkirikkaus sekä nuoren työvoiman määrä. Monet vanhenevat yhteiskunnat saattavat olla tiedon hallinnan, joustavuuden ja muutoksen sisäistämisen taidoissa huomattavasti ”nuorempia” kuin arvokonservatiiviset, nuorten täyttämät yhteiskunnat.
***
Vanha on aina viisitoista vuotta minua vanhempi. Amerikkalaisen taloustieteilijän Bernard Baruchin fraasi kuvaa Riitta Korhosen mukaan hyvin sitä, kuinka subjektiivista vanhuus ja itsensä vanhaksi tunteminen on – vaikka yhteiskunta määritteleekin tietyn rajan eläkkeelle siirtymiseen.
Mikä siis voisi olla ratkaisu paitsi yhteiskuntien taloudellisiin haasteisiin, myös tärkeään eettiseen keskusteluun siitä, missä vaiheessa kansalainen voi siirtyä hyvinvoinnin tuottajasta (työelämästä) hyvinvoinnin saajaksi (eläkkeelle)? Voisimmeko ajatella, että eläkeiän sijaan meillä on joku kokonaismäärä vuosia joita työelämässä vietämme, mutta jaksottaen sitä opintojen, kiireisten perhevuosien, vanhempien hoitamisen ja työelämän kesken?
Korhosella ei ole helppoa vastausta, mutta ainakin ratkaisu vaatii asennemuutoksen ikääntyviä kohtaan, hän huomauttaa. ”Vanhoja ihmisiä suvaitaan vain, jos he käyttäytyvät kuin nuoremmat. Suomessa tämä asenne on hyvin selvä. Jos olet rock ’n roll, olet kiva vanhus, mutta jos olet vähän vanha ja vähän hiljainen, kukaan ei ole kiinnostunut.”
Mitä tulee ”supersenioreiden” eläkkeellä työskentelyyn, kaivataan yhteiskuntaan nyt uusia ja joustavia työnteon malleja. Harvoilla työnantajilla on ohjelmia ikääntyneille työntekijöilleen, tai vakiintuneita tapoja mahdollistaa halukkaille satunnainen eläkkeellä työskentely.
”Meiltä puuttuu kokonaan puolipäiväisen tai osa-aikaisen työskentelyn kulttuuri. Minusta sellainen on välttämätön”, Korhonen toteaa. ”Sosiaaliturvajärjestelmämme ei toimi, jos toinen puolisko on eläkkeellä ja toinen maksaa veroja.”
———————————————————————————————————————-
Lisää aiheesta muualla:
Eloisa ikä, Vanhustyön keskusliiton kyselytutkimus, 2013
Kansallinen senioritutkimus, ET-lehti ja 15/30 Research, 2013
Kestävän kasvun malli, Manuel Castells ja Pekka Himanen, 2013
Kohti kestävää hyvinvointia, Sitra 2013
Masters of Their Own Lives – And Finland´s Future Too? Richard Savage, Sitra.fi 2013
Sininen kirja, Pekka Himanen, 2013
Society of Longer Lives, Teppo Turkki, 2013
————————————————————————————————————————–
Aiemmin sarjassa julkaistu:
Länsimaisen työn radikaali murros
Polarisaatio ja eritahtisuus energiamurroksessa
Kamppailu luonnonvaroista kiihtyy
Suosittelemme