Datan hyödyntämisen liiketoimintamahdollisuudet on tunnistettu etenkin teollisuudessa, mutta pk-sektori on vielä alkumetreillä. Pk-yritykselle dataan perustuvan liiketoiminnan kehittäminen päivittäisen työn ohella on hankalaa.
Sitra lähti ratkaisemaan pk-yritysten haastetta ja toteutti datalähtöisen liiketoiminnan valmennuspilotin, IHAN-yritysohjelman 2020–2021 osana IHAN-projektia, jossa rakennettiin reilun datatalouden mallia ja työkaluja. Tavoitteena oli auttaa yrityksiä luomaan uusia datapohjaisia tuotteita ja palveluita. Yrityksiä tuettiin tekemään päätös merkittävästä muutoksesta ja viemään se läpi omassa organisaatiossaan.
Kuuden kuukauden mittaisen yritysohjelman kävi läpi 18 yritystä. Yrityksille järjestettiin muun muassa tapaamisia valmentajien kanssa, palvelumuotoilu- ja dataverkostotyöpajoja sekä vertaisoppimisen päiviä. Lisäksi ne saivat käyttöönsä tehtäviä ja työkaluja oman ajattelunsa ja kehitystyönsä edistämiseen.
Ohjelma vahvisti yritysten osaamista ja tarjosi uusia työkaluja
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijaryhmä tarkasteli IHAN-yritysohjelman vaikuttavuutta muun muassa kyselyn avulla, johon vastasi 16 ohjelmaan osallistuneesta yrityksestä.
IHAN-yritysohjelmaan osallistuneet yritykset lähtivät mukaan erilaisista tilanteista, ja kokemukset ja lopputulokset ohjelmasta vaihtelivat. Ohjelman päättyessä yritykset olivat eri vaiheissa datapohjaisen innovaationsa kehityksessä: osa yrityksistä oli edennyt ohjelman kattamiin viimeisiin vaiheisiin asti, kun taas osa ei ollut muun muassa niukkojen resurssiensa vuoksi pystynyt etenemään ohjelman tahtiin.
Usealla yrityksellä kehitystyö ja liiketoimintamallin muutos oli ohjelman päättyessä yhä kesken, mutta suurin osa (11, 69 % vastaajista) on jatkanut datapohjaisten ratkaisujen kehittämistä edelleen. Osa on tarjonnut datapohjaisia ratkaisujaan asiakkailleen. Muutama yritys on kertonut kehittämästään palvelusta tai tuotteesta syntyvän jo liikevaihtoa. Osa yrityksistä odottaa liikevaihtoa alkavan syntyä vuonna 2023.
Uusi liiketoimintamalli tulee vanhan rinnalle kasvua tuomaan. – Osallistujayritys
Suurin osa yrityksistä (11, 69 % vastaajista) käytti valmennuksesta saatuja työkaluja vielä ohjelman jälkeen. Erityisen hyödyllisenä pidettiin asiakkaan tarpeiden ymmärtämiseen liittyviä työkaluja. Myös Reilun datatalouden sääntökirjaa sekä ohjelman pakottamaa pysähtymistä asioiden äärelle pidettiin tärkeinä.
Vaikka taloudelliset vaikutukset eivät olleet vielä toteutuneet loppusyksystä 2022, yritykset uskoivat datan jakamisen tuovan tulevaisuudessa kilpailuetua: hieman yli puolet (9; 56 %) kertoi datanvaihdosta muodostuvan tai nyt jo muodostuneen kilpailuetua. Lisäksi kolmannes (5; 31 %) piti tätä mahdollisuutena. Ainoastaan kaksi vastaajaa ei uskonut tämän tapahtuvan; näissä yrityksissä datapohjaisen tuotteen kehitys oli toistaiseksi lopetettu.
Ohjelman aikana työstimme ideaa, jonka toteuttamista jatkoimme ohjelman päätyttyä. Valmennusohjelma antoi eväitä asian eteenpäin viemisessä. – Osallistujayritys
Alun perin vaikuttavuustutkimuksessa oli tarkoitus tutkia myös osallistujien henkilökohtaisen osaamisen muuttumista, mutta suuri osa heistä ilmaisi ohjelman aikana näkevänsä valmennuksen sisällön pikemminkin liiketoiminnan kehittämisenä.
Loppuvuoden 2022 kyselyssä tämä piti edelleen paikkansa: yli puolet vastaajista painotti enemmän yrityksen toiminnan kehittämistä (10/16), kuin osaamisen kasvattamista. Kaksi vastaajaa piti osallistumista tasapuolisesti henkilökohtaisena oppimisena ja yrityksen toiminnan kehittämisenä, neljä vastaajaa painotti enemmän henkilökohtaista oppimista.
”Kaiken kaikkiaan yritykset ovat saaneet IHAN-ohjelmasta rakennetta ja systematiikkaa oman kehitystyönsä tueksi, jonka myötä myös osaaminen yrityksissä on lisääntynyt”, sanoo tutkimusjohtaja Marikka Heikkilä Turun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Osallistujayrityksillä on positiivinen näkemys datatalouden tulevaisuudesta
”IHAN-yritysohjelman myötä syntyneissä liiketoimintamalleissa otettiin paremmin huomioon reilun datatalouden periaatteet, ja yritykset suhtautuivat positiivisemmin tulevaisuuteen datataloudessa kuin suomalaisyritykset keskimäärin (Ulander ym. 2021). Voi tosin olla, että ohjelmaan on alun perin hakeutunutkin yrityksiä, joilla on ollut vahva luotto datatalouden tulevaisuuteen”, kertoo Marikka Heikkilä.
Osallistujayritykset olivat kyselyn perusteella keskimäärin hyvin valveutuneita etenkin kunnioittamaan yksityisyyttä digitaalisten palveluiden suunnittelussa ja vahvistamaan luottamusta läpinäkyvällä toiminnallaan. Ohjelmaan osallistuneilta yrityksiltä voidaan siis odottaa näiltä osin reilun datatalouden mukaista toimintaa myös jatkossa.
”Muuttuva toimintaympäristö vaatii jatkuvaa kehittämistä ja sopeutumista. Koronapandemian vaikutukset näkyivät väistämättä ohjelman tuloksissa”, pohtii Sitran asiantuntija Katri Korhonen. ”Kokonaisuudessaan ohjelman voidaan katsoa onnistuneen melko hyvin tavoitteissaan, sillä kaksi kolmasosaa osallistuneista yrityksistä on jatkanut datapohjaisen tuotteen tai palvelun kehittämistä, vaikka eivät olekaan sitä välttämättä saattaneet valmiiksi”, jatkaa Korhonen.
Uudistettu valmennusohjelma saa jatkoa
Yritysohjelman konseptia on jo kehitetty pilotista saadun palautteen perusteella, ja se kulkee uudella nimellä Datasta kasvua -ohjelma.
”Saimme pilotista hyvää palautetta, ja muokkasimme ohjelmasta yhä tiiviimmän ja ketterämmän. Nyt saadut tutkimustulokset vaikuttavuudesta tukevat ajatuksiamme liiketoiminnan kehittämisessä käytettävien työkalujen tärkeydestä”, sanoo Katri Korhonen. ”Ohjelmassa painottuu jatkossakin vertaisoppiminen, sillä se osoittautui tärkeäksi osallistujille.”
Datasta kasvua -ohjelman aineisto tarjoaa koulutusorganisaatioille mahdollisuuden toteuttaa valmennuksia itsenäisesti. Kattava ja maksuton materiaalipaketti sisältää tietoa ja työkaluja suomalaisyrityksille uusien palvelujen kehittämiseen datan avulla. Suomenkielinen materiaali sopii kaikille toimialoille ja on edelleen tarkoitettu erityisesti pk-sektorin reilun datatalouden periaatteiden mukaisen liiketoiminnan kehittämiseen.
Tieke (Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus) toteutti matkailu- ja ravintola-alan yrityksille ensimmäisen Datasta kasvua -ohjelman vuonna 2022. Tieke järjesti perjantaina 20.1.2023 verkossa AamuAreenan, jossa tutustuttiin tarkemmin ohjelman onnistumisiin.
Uusia Datasta kasvua -valmennuksia käynnistyy vuonna 2023. Seuraa somessa tunnistetta #datastakasvua. Pysy kuulolla!