Sivistystyö saa uusia muotoja – museoista tulee tulevaisuuden rakentajia

Punkaharjulla sijaitseva Suomen Metsämuseo Lusto kertoo kävijöille entisaikojen savotoista ja tukinuitosta, puunkorjuun koneistumisesta, metsien virkistyskäytöstä, luonnonsuojelusta ja uudesta biotaloudesta. Museossa on esillä valokuvia, pienoismalleja, työvälineitä ja koneita, ja metsäalaan voi perehtyä myös kokeilemalla: vaikkapa metsäkonesimulaattoria ohjaamalla.

Mutta museo ei aio jäädä pelkästään tallentamaan ihmisten ja metsien yhteistä menneisyyttä. Se haluaa olla myös tekemässä ihmisten ja metsien tulevaisuutta.

Se on mukana Sitran rahoittamassa Dynamo-hankkeessa, jossa luodaan museoille uutta toimintatapaa. Tulevaisuuden museot ovat yhteisöllisiä kohtauspaikkoja, jotka kokoavat ihmisiä pohtimaan kestävää tulevaisuutta. Hanke on osa Sitran Sivistys+-projektia, ja sen toteuttavat Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Lusto ja Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto.

Luston kehittämisjohtaja, dosentti Leena Paaskoski kertoo, että metsämuseon koko ajattelutapa on hiljattain mullistunut, ja tämä näkyy myös tulevassa ydinnäyttelyssä. Hän kuvaa dynaamisen museon ajatusta näin: Museot ovat aikaisemmin katselleet menneisyyteen ja kulkeneet selkä edellä kohti tulevaisuutta. Jatkossa ne kääntävät katseensa kohti tulevaisuutta, ja menneisyys on taustapeilissä.

”Museologian näkökulmasta on tosi iso ajatuksellinen ero siihen, että yhteiskunnan laidalla dokumentoidaan ja tallennetaan, miten elämä meni, verrattuna siihen, että otetaan aktiivinen rooli yhteiskunnassa siinä, miten elämä tulee menemään”, Paaskoski sanoo.

Arvojen ja kulttuurin muutoksella on kiire

Nykyinen elämäntapamme on maapallon resurssien kannalta kestämätön, eivätkä pelkät tekniset ratkaisut riitä muutokseen. Ekologinen jälleenrakennus vaatii muutoksia myös kulttuurissa ja ajattelutavoissa.

Sitran Sivistys+-projekti pyrkii vahvistamaan uudenlaista sivistystyötä ja laajentamaan sivistysihannetta, jotta pystymme vastaamaan viheliäisiin ongelmiin, kuten ilmastokriisiin tai demokratian kriisiin. Museon konseptin uudelleenajattelu on kiinnostava esimerkki siitä, miten muutokseen voi tarttua kulttuurin, ihanteiden ja arvojen tasolla. Tällä tasolla muutos on hitainta ja vaikeinta, mutta samalla muutoksen vaikutukset perustavanlaatuisimpia.

“

Museot halutaan luomaan tulevaisuusperintöä, jossa aineettomasta kulttuuriperinnöstä ammennetaan keinoja toivotun tulevaisuuden tavoitteluun.

Museot halutaan luomaan tulevaisuusperintöä: siinä aineettomasta kulttuuriperinnöstä – tiedoista, taidoista, teoista ja maailmankuvista – ammennetaan keinoja, joilla tavoitellaan toivottua tulevaisuutta. Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen varajohtaja, dosentti Katriina Siivonen johtaa Dynamo-hanketta, ja hän on kehittänyt tulevaisuusperinnön käsitettä jo kauan. Hän alkoi pohtia museoiden roolia tulevaisuustoimijoina viitisentoista vuotta sitten.

Siivosen mukaan museot ovat erityisen hyviä paikkoja tulevaisuustyöhön, koska museoiden erityisalaa on ymmärtää aikaulottuvuutta ja muutoksia.

”Museot ovat kaikille avoimia paikkoja, ja myös henkisesti avoimia: niissä ovat läsnä erilaiset ajattelutavat, tarinat ja moninaisuus. Museoilla on ymmärrystä siitä, millä tavoin muutos on aikaisemmin tapahtunut ja miten ihmiset ovat aikaisemmin toimineet muutostilanteissa”, Siivonen sanoo.

Menneisyyden ymmärryksellä voi Siivosen mukaan olla konkreettista vaikutusta siihen, miten ihmiset tänä päivänä toimivat.

Vaikka ihmiset ovat eläneet ekologisesti kestämättömällä tavalla, menneisyyden valinnoissa ja teoissa on myös paljon arvokasta. Esimerkiksi jokamiehenoikeudet voi nähdä yhdeksi huikeimmista jakamistalouden innovaatioista, jolla resurssien käyttöastetta kasvatetaan kaikkia hyödyttävällä tavalla.

Sivistysihanteen laajentamista käytäntöön: tulevaisuusperintöverstaat

Dynamo-hanke kehittää museoihin konkreettista toimintamallia, jota kutsutaan tulevaisuusperintöverstaaksi. Ideana on se, että Suomen museoissa voisi olla pysyvänä toimintamuotona tapahtumia, joissa tulevaisuutta pohditaan hyödyntäen tietoa menneisyydestä.

Verstaita järjestettäisiin eri ryhmille: ensisijaisesti tavallisille kansalaisille ja lisäksi eri museoiden kannalta keskeisille asiantuntijoille.

Pilottikokeilu oli Punkaharjun Metsämuseo Lustossa lokakuussa 2020. Verstaaseen osallistui parikymmentä paikallista metsäalan toimijaa, ja keskusteluissa hypättiin sata vuotta eteenpäin tulevaisuuden metsämaailmoihin.

”Osallistujat havahtuivat huomaamaan, että sekä metsät että ihmisten suhteet metsiin voivat olla tulevaisuudessa hyvin erilaisia kuin nyt. Nykyhetken itsestäänselvyydet karisivat silmistä. Tämä ei ole kuitenkaan vielä riittävä tulos, ja kehitämme edelleen menetelmäämme”, Siivonen kertoo.

Tulevaisuusperintöverstasta pilotoidaan kumppanimuseoissa kevään 2021 aikana, koronatilanteen vaatiessa verkossa. Kumppanimuseoita ovat Suomen maatalousmuseo Sarka, Tekniikan museo, Tiedekeskus Heureka, Suomen valokuvataiteen museo ja Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Teemat liittyvät kunkin museon aihepiireihin, mutta kaikki käsittelevät kestävyyskriisin ratkaisemista ja kestävää tulevaisuutta.

Ajatushyppy menneeseen auttaa tulevaisuuden pohdinnassa

Museot tarjoavat paitsi tietoa, myös elämyksiä. Ne auttavat kuvittelemaan. Kun pystyy tekemään ajatushypyn menneeseen, se voi inspiroida kuvittelemaan myös tulevaisuutta.

”Minun on melkein yhtä vaikea ajatella, millaista elämä oli keskiajalla kuin millaista elämä on 50 tai 100 vuoden päästä. Molemmat ovat toisia todellisuuksia, joita en ole koskaan kokenut”, sanoo Lusto-museon Leena Paaskoski.

Museot antavat perspektiiviä sille, miten ihmisten ajattelutavat ovat muokanneet maailmaa. Esimerkiksi tämän hetken iso kysymys, resurssiviisaus, on ollut mukana myös menneisyyden teoissa ja päätöksissä. Ihminen on pyrkinyt kunkin hetken ymmärryksellään käyttämään viisaasti resursseja, joista leipä ja hyvinvointi ovat kiinni.

Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolla tehdään metsäalan ennakointiin liittyvää tutkimusta. Metsäbiotalouden ennakoinnin professori Teppo Hujala sanoo, että yliopisto lähti Dynamo-hankkeeseen, koska se haluaa etsiä uusia keinoja tulevaisuustietoisuuden parantamiseen.

Metsäalalla tulevaisuutta on ennakoitu aina: tuotteiden kysyntää, työvoimanäkymiä, resurssien riittävyyttä ja metsänhoidon kestävyyttä. Hujalan mukaan teknisten ja taloudellisten asioiden lisäksi on tärkeää ennakoida myös yhteiskunnallista ilmapiiriä.

”Onko metsien käytölle sosiaalista toimilupaa ja minne asti se ulottuu, tai millaista kansainvälistä politiikkaa on kenties tulossa. On myös tärkeää tunnistaa, mitä tarkoituksia varten tai keiden tarkoituksia varten tulevaisuustyötä tehdään”, Hujala sanoo.

Hujalan mukaan lähihistoriasta voidaan toisinaan löytää nykyhetkeen rinnastettava murros ja ottaa oppia, miten ihmiset siinä toimivat. 1990-luvun alkupuolella uudistettiin metsälainsäädäntöä, ja sen osaksi otettiin metsien monimuotoisuuden turvaaminen. Monimuotoisuus oli tuolloin vielä metsäteollisuudelle ja metsänomistajille hyvin vieras asia. Myös nykyisessä ekologisessa kriisissä joudutaan ajattelemaan metsien käyttöä uusilla tavoilla.

Menneisyyden murrokset voivat antaa näkökulmia, vaikka haasteet olisivat ihan erilaiset. Metsäalalla on historiassa koettu monta valtavaa harppausta: siirtymä tervanpolttoajoista sahateollisuuden nousuun ja koneistettuun metsätalouteen. Niistä voidaan nähdä, kuinka jotkut murrokset tapahtuvat yhtäkkiä hypähdyksittäin, toiset hiljaa hivuttaen.

”Menneisyyden murrokset auttavat ymmärtämään, millaiset hitailta näyttävät muutokset voivat yhtäkkiä nopeutua, tai miten nopeilta näyttävät muutokset puolestaan hidastuvat”, Hujala sanoo.

Museoilla on tehtävä kestävän yhteiskunnan rakentamisessa

Museot muuttuvat, ja aineeton kulttuuriperintö tulee osaksi niiden toimintaa. Se tarkoittaa tietoja, taitoja ja tekoja, jotka yhteisöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. Aineetonta perintöä ei voi laittaa vitriineihin, vaan sitä voidaan pohtia ja kehittää yhdessä uudenlaisiin muotoihin.

Yksi osa muutosta on se, että museoiden yhteiskunnallinen rooli vahvistuu. Opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittinen ohjelma 2030 korostaa, että museoilla on tärkeä tehtävä kulttuurisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamisessa.

Leena Paaskoski kertoo, että metsämuseo Lustossa on mietitty paljon, miten museo hoitaa suhdetta sidosryhmiinsä ja vaikuttaa yhteiskunnassa. Lusto on kansallisen metsäneuvoston jäsen, ja se tuo metsäpolitiikan verkostoissa esiin kulttuurista näkökulmaa metsiin.

Museo ei vain odota, että ihmiset tulevat käymään, vaan se on itse jalkautunut metsiin liittyviin tilaisuuksiin. Hänen mielestään sama muutos näkyy alalla laajemminkin.

”Museoilla on tarve tehdä jotakin ja osallistua. Monet kollegat eri museoista ovat olleet kiinnostuneita ja innostuneita siitä, miten museon kykyjä voisi laajemmin hyödyntää.”

Yhtenä toimijana uudenlaisessa sivistystyössä ne voivat koota ihmisiä pohtimaan, mitä asioita nykyhetkestä halutaan ottaa mukaan tulevaisuutta varten.