Kooste
Arvioitu lukuaika 4 min

Suurin osa suomalaisista uskoo, että arjen valinnoilla voi hillitä luontokatoa

Sitran kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo, että omilla arjen valinnoilla on vaikutusta luontokatoon. Erityisesti terveyshyödyt kannustavat ihmisiä toimimaan arjessa luonnon hyväksi.

Kirjoittaja

Laura Salonen

Asiantuntija, Viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Julkaistu

Valtaosa suomalaisista uskoo, että omilla arjen valinnoilla on merkitystä luontokadon hillinnässä. Kaksi kolmasosaa vastaajista on joko täysin (18 %) tai jokseenkin (48 %) samaa mieltä väittämän kanssa.

Tulokset käyvät ilmi Sitran tilaamasta Luonto ja arki -kyselystä, joka kartoitti suomalaisten asenteita arjen valinnoista ja luonnon monimuotoisuudesta.

Suomalaisten suosituimpia tekoja luonnon hyväksi ovat ruokahävikin pienentäminen (85 % vastaajista), energian säästäminen (85 % vastaajista), arjessa syntyvän jätteen määrän pienentäminen (80 % vastaajista) sekä tavaroiden lainaaminen, vuokraaminen ja korjauttaminen (65 % vastaajista).

Kuva: Topias Dean / Sitra

Jopa kolme neljäsosaa vastaajista (75 %) koki olevansa tietoisia omien kulutusvalintojensa luontovaikutuksista. Lisäksi kaksi kolmasosaa vastaajista kertoi jo vähentäneensä kuluttamista säästääkseen luontoa.

”Tämä tulos yllätti, sillä arjen valintojen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen on vain niukasti tietoa olemassa”, kommentoi Sitran asiantuntija Alexander Kohl. Näitä vaikutuksia selvitetään parhaillaan Sitran selvityshankkeessa Jyväskylän yliopiston kanssa.

“Voi hyvin olla, että kysymykseen vastattaessa on ajateltu kulutusvalintojen ilmastovaikutuksia, jotka ovat olleet pinnalla jo vuosia. Onneksi monet ilmaston kannalta kestävät valinnat ovat myös luonnon monimuotoisuuden kannalta hyviä, jatkaa Kohl.

Vuonna 2019 Sitra kysyi vastaavasti suomalaisilta näkemyksiä heidän valintojensa vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Tuolloin 57 prosenttia vastaajista oli joko täysin (18 %) tai jokseenkin (48 %) samaa mieltä siitä, että omilla arjen valinnoilla on merkitystä ilmastokriisin hillinnässä.

Terveyshyödyt motivoivat toimimaan arjessa luonnon hyväksi

Kysyimme myös, mikä motivoisi ja auttaisi toimimaan luonnolle ystävällisellä tavalla. Eniten vastaajia houkuttelivat omat terveyshyödyt, jotka kannustaisivat 83 prosenttia vastaajista toimimaan.

Muita suosittuja motivoivia tekijöitä mm. riippuvaisuus luonnosta (81 %), lasten ja nuorten tulevaisuuden turvaaminen (80 %) sekä muiden lajien hyvinvointi (78 %).

Vähemmän motivoiviksi tekijöiksi arvioitiin omat kokemukset luonnon tilan heikkenemisestä (70 % vastaajista) ja rahallinen hyöty (67 % vastaajista).

Luonnon positiivisista vaikutuksista terveydelle ja hyvinvoinnille kertyy jatkuvasti uutta tutkimusnäyttöä. Samaa kertoo kyselytutkimus: 85 prosenttia suomalaisista kokee, että luonnossa vietetty aika lisää heidän hyvinvointiaan. Vain kolme prosenttia oli eri mieltä väitteen kanssa. Luonnosta hyvinvointia kokivat saavansa sekä nuoret että vanhat vastaajat sukupuolesta riippumatta.

Kuva: Topias Dean / Sitra

Tyytyväisyys elämään korreloi vahvasti kestävien elämäntapojen ja asenteiden kanssa

Kyselyssä vastaajia pyydettiin määrittelemään oma tyytyväisyytensä elämään neliportaisella asteikoilla. Väittämään ”olen tyytyväinen elämääni” pääsi vastaamaan asteikolla ”täysin samaa mieltä”, ”jokseenkin samaa mieltä”, ”jokseenkin eri mieltä” tai ”täysin eri mieltä”. Mitä tyytyväisempi vastaaja oli oman elämänsä suhteen, sitä todennäköisemmin hän oli samaa mieltä kestäviin elämäntapoihin liittyvän väittämän kanssa.

Elämäänsä tyytyväiset olivat valmiimpia esimerkiksi muuttamaan kulutustottumuksiaan luontokadon pysäyttämiseksi tai tekemään kestäviä kulutusvalintoja, vaikka ne maksaisivat enemmän. Kyselyn tuloksista ei kuitenkaan ole pääteltävissä, johtavatko kestävät elämäntavat kasvaneeseen tyytyväisyyteen, vai toisinpäin.

Kuvaajassa eivät ole oleellista vastausten prosenttiosuudet, vaan niiden säännönmukainen käyttäytyminen: kaikki luontoa säästävän kuluttamisen kysymykset reagoivat tyytyväisyyteen. Kuvaajaan on poimittu muutamia esimerkkejä, mutta sama trendi näkyy käytännössä läpi kyselyn. Kuva: Topias Dean / Sitra

Huoli luonnon tilasta vähenee mitä lähemmäksi omaa vaikutuspiiriä tullaan

Kyselyn perusteella valtaosa suomalaisista (82 %) on huolissaan luonnon tilasta maailmassa. Huolestuneiden määrä kuitenkin pienenee, mitä lähemmäksi omaa vaikutuspiiriä tullaan. Suomen luonnon tilasta oli huolissaan reilu puolet vastaajista (57 %) ja oman koti- tai mökkipaikkakunnan luonnon tilasta 41 prosenttia.

Luonto on suomalaisille tärkeä ja luonnosta ollaan ylpeitä

Kyselyn mukaan luonto on suomalaisille edelleen hyvin tärkeä: peräti 91 prosenttia suomalaisista pitää luontoa itselleen tärkeänä. Yhtä moni suomalainen kertoi olevansa ylpeä suomalaisesta luonnosta. Ylpeyttä luonnosta kokivat suomalaiset tulotasosta, asuinpaikasta ja sukupuolesta riippumatta.

Mistä on kyse?