Taidemuseo luo ymmärrystä siitä, miksi olemme tässä nyt

Miten museot tuottavat tietoa ja vaikuttavat maailmankuviimme? Millaista valtaa museo käyttää? Miten taidekokoelmaa voi tarkastella ilmastokriisin, identiteetin ja tasa-arvon näkökulmasta?

Kun kävijä tulee museoon ihastelemaan taidetta, hän ei välttämättä ajattele museota vallankäyttäjänä ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Museot itse tiedostavat tämän roolinsa ja tuovat sitä esiin näkyvämmin kuin ennen.

Ateneumin taidemuseo haluaa tutkia näitä kysymyksiä yhdessä monialaisen asiantuntijajoukon kanssa ja nostaa niitä keskustelusarjan avulla esiin. Ateneum on osa Kansallisgalleriaa, ja Ateneumissa pääsee tutustumaan maan vanhimpaan ja laajimpaan taidekokoelmaan. Sitran Sivistys+-projektin rahoittamassa Ajan ja vallan näkökulmia -hankkeessa asiantuntijat pohtivat, mitä sivistys voi tarkoittaa nyt ja tulevaisuudessa ja mikä on taiteen ja museoiden rooli sivistyksen edistäjinä.

Nykyään tarvitaan sivistystä, jonka avulla on mahdollista etsiä ratkaisuja ekokriisiin ja elää kestävästi moniäänisessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Sivistys edellyttää vuoropuhelua ja toisten kuuntelua, ja museoiden on tärkeä olla tässä mukana. Taide ja kulttuuri itsessään ovat vuoropuhelua, sillä ne avaavat silmiä ja avartavat ymmärrystä.

Ateneum järjesti marras-joulukuussa 2021 neljä keskustelua sivistyksestä. Keskustelut käsittelivät museoiden valtaa, kansallisuutta ja identiteettejä, luontokäsitysten muutosta ja modernien näkemysten vaikutuksia taiteeseen. Tulossa on vielä kokoava keskustelu kuratoinnista museoiden vaikuttamiskeinona. Aiheet ovat vuonna 2023 avattavan Ateneumin uuden kokoelmanäyttelyn pääteemoja.

Museot toimivat siltana menneen ja tulevan välillä

Tämän päivän sivistystä mitataan sillä, millaiset hyvän elämän mahdollisuudet jätämme tuleville sukupolville. Ateneumin johtaja Marja Sakari sanoo, että museot joutuvat miettimään, miten ne ovat mukana tässä sivistystyössä ja millaista sivistystä ne edistävät.

”Maailma on muuttunut aika paljon nopealla tahdilla. Ilmastonmuutos, muukalaisviha ja kansallisuuskysymykset ovat nousseet voimakkaasti esille.”

Demokratia on monessa maassa uhattuna, ja disinformaatio leviää. Sakari kirjoitti joulukuussa Ateneumin blogissa, kuinka museoiden ja taiteen instituutioiden vapautta rajoitetaan jo Euroopassakin: esimerkiksi Puolassa on vaihdettu niiden johtoa poliittisin perustein.

Museot itse päivittävät sivistyskäsitystä jatkuvasti. Konkreettinen esimerkki tästä ovat repatriaatiot eli taideomaisuuden palauttaminen alkuperäisille omistajilleen. Museot eri maissa ovat aikoinaan keränneet kokoelmia kolonialistisessa hengessä siirtomaista tai etnisiltä vähemmistöiltä, ja viime vuosina niitä on luovutettu takaisin. Suomessa on esimerkiksi palautettu kulttuuriperintöä saamelaisille.

Museot voivat herättää keskustelua vaikeistakin kysymyksistä. Yhteiskunnallinen tehtävä korostuu opetus- ja kulttuuriministeriön museopoliittisessa ohjelmassa. Myös juuri ilmestyneen museologian antologian toimittajat toteavat, että museoiden tehtävä on välittää pitkäjänteistä ymmärrystä: toimia siltana menneen, nykyhetken ja tulevan välillä.

”Muistiorganisaation arvo perustuu siihen, että ylläpidämme jatkumoa ja ymmärrystä siitä, miksi olemme juuri tässä nyt”, Sakari sanoo.

Kansallista tarinaa on syytä laajentaa

Perinteiseen sivistyskäsitykseen on usein kuulunut kansallinen painotus. Taidemuseoiden kokoelmiin on vaikuttanut vahvasti kansallinen narratiivi, näin myös Suomessa.

”Kun Ateneum avattiin, Suomi oli itsenäisyyttä tavoitteleva maa. Kokoelman rakentuminen liittyy osittain siihen”, sanoo Ateneumin kokoelmista vastaava intendentti Timo Huusko.

Kokoelmia on vuosien saatossa rakennettu myös sen mukaan, keitä on ollut eri aikoina taidemuseon johdossa, ketkä ovat lahjoittaneet taidetta ja mitä he ovat lahjoittaneet.

Ateneum esittää Suomen taiteen tarinaa, mutta Huuskon mukaan on muitakin käsityksiä siitä, mitä kansallinen taide on ja miten suomalaisuus rajautuu. On suomalaista taidetta, joka on jäänyt hankkimatta. Osa taiteesta on näytteillä vain harvoin. Museotyössä tehdään valintoja.

”Kun nyt Suomi on hyvin monikulttuurinen, pitää miettiä, miten saadaan ihmiset kiinnostumaan Ateneumista ja miten he saavat tarttumapintoja vanhastakin taiteestamme. Museot eivät voi olla saarekkeita, jotka kertovat sovittuja, vakiintuneita historioita.”

Dialogin avulla vanhatkin kokoelmat voivat saada uusia merkityksiä ja niitä voidaan katsoa uusista näkökulmista.

Taide tuodaan esille uudella tavalla

Moniäänisyyttä on mietitty Ateneumissa ennenkin. Nyt kysymyksiä kuitenkin halutaan tuoda aiempaa suoremmin esiin taiteen ripustuksessa, teosten esittelyissä ja verkkosivuilla.

Tulevaan kokoelmanäyttelyyn tulee taidetta, joka on ollut pitkään varastossa. Tuttuja teoksia voidaan esittää uudella tavalla. Voidaan kertoa, miten vaikkapa ulkomaalaisia tai köyhiä on katsottu suomalaisessa taiteessa tai miten sääty-yhteiskunta on luonut vallan rakenteita.

”Varastossa on paljon sotien jälkeisen ajan taidetta. Kokoelmanäyttelyssä tarkentuu se, miten sodan jälkeisen ajan taide on luonut kuvastoa ja käsitystä siitä, miltä yhteiskunta näyttää ja mitä on ihailtu. Taiteessa näkyvät teknoutopiat, mutta myös nostalgia, kun muutettiin maalta. 1970-luvulla yksi vahva trendi oli pelko ekokatastrofista”, Huusko kertoo.

Taidetta voi silti yhä katsoa vain katsomisen ilosta ilman yhteiskunnallista pohdintaa.

”Suurin osa kävijöistä tulee vain nauttimaan taiteesta ja haluaa katsoa sitä rauhassa. Emme halua sitäkään kokemustasoa rikkoa.”

Tämän päivän sivistys ei voi sulkea ketään ulos

Ateneumin yleisötyön päällikkö Satu Itkonen sanoo, että keskustelusarja on tuonut innostavia oivalluksia. Museon tulee olla avoin keskustelulle. Museon on tunnistettava vallan rakenteet: keitä museossa työskentelee, mitä taide esittää ja millaisia yleisöjä tavoitellaan.

Keskustelusarjan toisessa tilaisuudessa diversiteettikonsultti Fatima Verwijnen puhui siitä, että eritaustaisilla ihmisillä voi itsellään olla ennakkokäsityksiä siitä, onko museo heitä varten tai onko heidän mahdollista hakea museoon töihin.

Ateneumissa tehdään töitä muutoksen eteen. Siellä on toiminut antirasistinen työryhmä, ja henkilöstöä on koulutettu tiedostamaan, miten vallan rakenteita voisi purkaa.

Esimerkkinä uudesta yleisötyöstä Itkonen mainitsee maahanmuuttajaäideille ja -lapsille järjestetyn ryhmän, jossa he keskustelivat teoksista. He eivät välttämättä kiinnittäneet huomiota Haavoittuneen enkelin kaltaisiin klassikoihin, vaan heitä saattoivat koskettaa ihan muut teokset.

”Osa oli ollut Suomessa vasta pari kuukautta. He löysivät suomalaisesta taiteesta luonnon, lapsuuden ja isovanhemmuuden kaltaisia teemoja, jotka yhdistävät meitä kaikkia.”

Tämän päivän sivistys ei voi sulkea ketään ulos. Itkonen sanoo, että vaikeistakin asioista voi puhua hyvällä kielellä, niin että ihminen ymmärtää, vaikka ei olisi akateemisesti koulutettu.

”Museot voisivat olla myös leikillisempiä. Museotoiminta on usein aika vakavamielistä.”

Jotta sivistystyö olisi kaikkien ulottuvilla, myös pääsylippujen sopiva hinta on tärkeä asia.

”Museotyö on kallista, ja jotta se saadaan pyörimään, tarvitaan maksavia asiakkaita. Lippujen hinnat ovat aika korkeat, ja näen sen isona haasteena”, Itkonen sanoo.

Taide voi nyrjäyttää aiempia käsityksiä

Museo käyttää valtaa myös myönteisellä tavalla. Johtaja Marja Sakari sanoo, että Ateneum haluaa nostaa esiin niitä, joiden taide ei ole kaikkina aikoina ollut näkyvää. Ateneum on tuonut esiin esimerkiksi naisten tekemää taidetta ja Kiasma saamelaistaiteilijoiden teoksia.

Sakari sanoo, että taide itsessään voi toimia muutosvoimana.

”Taide voi antaa uusia näkökulmia ja nyrjäyttää valmiita käsityksiä. Itse taidekokemus saattaa tuottaa elämyksiä, jotka oikeasti muuttavat ihmisen ajattelumaailmaa.”

Taide ei ole eri aikoina samaa, vaan tulkinnat vaihtuvat ajan muuttuessa. Keskustelusarjassa pohdittiin esimerkiksi sitä, kuinka tehotuotannon aikana ihmisen ja karjan symbioottista suhdetta kuvaavat maalaukset näyttäytyvät erilaisina kuin syntyaikoinaan.

”Tärkeää on ymmärrys siitä, että teokset puhuvat eri tavalla eri aikoina. Voimme tuoda esiin kontekstia ja avartaa ymmärrystä siitä, miksi milloinkin on jotain kokoelmaan otettu sisään”, Sakari sanoo.

Sakarin mukaan nyt tarvitaan sivistystä, joka lähtee syvästä humanismista. Hänen mukaansa tällainen syvä humanismi kuuluu museon perusetiikkaan.

”Arvostetaan oikeaa tietoa, kanssaihmisiä, kanssaolentoja ja koko maailmankaikkeutta. Sivistykseen kuuluu ymmärrys siitä, että maailma ei rakennu vastakkainasetteluista, vaan kaikki elämme tällä samalla planeetalla.”