Talous on väline

Talous on ihmisen luoma järjestelmä, jonka tulisi mahdollistaa yhteiskunnan jäsenten – sinun ja minun – haluama kehitys. Vallitseva talouskeskustelu on kuitenkin unohtanut tämän lähtökohdan. Siinä talouden järjestelmälle on asetettu sinusta, minusta ja elinympäristöstämme irrallaan olevia, talouden järjestelmää itseisarvoisesti palvelevia tavoitteita. On aika palauttaa talouskeskustelu juurilleen ja käydä keskustelua hyvinvointia maapallon rajoissa tuottavasta kestävästä taloudesta.

Ajatus taloudesta kestävän kehityksen keinona ja mahdollistajana on laajasti omaksuttu, mutta on epäselvää ja jopa ristiriitaista mikä taloudessa itseasiassa milloinkin nähdään keinona. Paitsi että kestävä talous on käsitteenä hähmäinen, se on myös jossain määrin tabu, josta on vaikea keskustella.

Esimerkiksi kestävän kehityksen politiikkaprosesseissa ”kestävän talouden” tavoite on käytännössä kuitattu vain otsikkotasolla, määrittämättä mitä sillä loppujen lopuksi tarkoitetaan. Suhtautuminen talouskasvuun on myös ristiriitaista kestävän kehityksen politiikan sisällä. Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen suhde kestävään talouteen on kasvuneutraali, kun taas hallituksen Agenda 2030 -selonteossa talouskasvu nähdään keskeisenä kestävän kehityksen keinona.

Aikamme suurten ongelmien ja haastavien tulevaisuuskysymysten ratkaisu edellyttää rohkeaa ja avointa yhteiskunnallista keskustelua kestävästä taloudesta. Hyvä talouskeskustelu edellyttää talouden tarkastelua eri tieteenalojen keinoin. Vastaavalla tavalla kuin ympäristöpolitiikkaa ei tule tehdä yksinomaan ekologiseen tietoon nojaten, ei talouspolitiikkaakaan tule tehdä yksinomaan taloustieteeseen nojaten. Taloudesta on voitava keskustella yhä moniäänisemmin myös sosiologian, psykologian, politologian, ekologian, ilmastotieteen, kestävyystieteen ja vaikkapa taiteen keinoin.

Kun talous asemoidaan kestävän hyvinvoinnin keinoksi, on myös entistä määrätietoisemmin tartuttava siihen, mikä silloin on tavoitteena. Mikä on yhteiskunnassa arvokasta – millaista arvoa tavoittelemme? Milloin yhteiskunta on edistyksen polulla, ja milloin taantumuksen polulla? Millaista kehitystä tavoittelemme?

Kestävä talous – tavoite vai keino? 

Kestävän talouden kannalta olennaista on, nähdäänkö taloudelliset tavoitteet ympäristö- ja hyvinvointitavoitteista irrallaan olevina itsenäisinä tavoitteina, niiden kanssa rinnakkaisina ja yhteen sovitettavina tavoitteina vai tavoitteen sijaan keinona mahdollistaa sekä ihmisten että ympäristön hyvinvointia.

Talouspolitiikan näkökulma kestävään talouteen perustuu pitkälti ensiksi mainittuun näkökulmaan, jossa talouden kestävyyttä tarkastellaan ensisijaisesti taloudellisten tavoitteiden toteutumisen näkökulmasta. Myös valtamediassa kestävän talouden käsitettä käytetään etenkin silloin, kun puhutaan valtion velkaantumisesta, julkisen talouden koosta ja tasapainosta, vaihtotaseesta tai talouskasvusta.

Perinteisestä kestävän kehityksen näkökulmasta talous on puolestaan kestävä silloin, kun taloudelliset tavoitteet on sovitettu yhteen sosiaalisten ja ekologisten tavoitteiden kanssa ja kaikki voittavat. Globaali kestävän kehityksen Agenda 2030 korostaa ihmisten, maapallon ja vaurauden kolmiyhteyttä ja sitä, että olemme sitoutuneet saavuttamaan kestävän kehityksen tasapainoisesti sen kaikilla kolmella ulottuvuudella – taloudellisella, sosiaalisella ja ympäristöllisellä. Talouden osalta Agenda 2030 pyrkii ”kaikkia koskevaan kestävään talouskasvuun” huomioiden kuitenkin, että sosio-ekonominen kehitys voi perustua vain maapallon luonnonvarojen kestävälle käytölle.

Kolmas tapa ymmärtää kestävä talous on nähdä talous keinona tuottaa ihmisille hyvinvointia ja elämänlaatua samalla kun ympäristöhaitat vähenevät. Esimerkiksi Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus perustuu tähän ajatteluun.

Kun suomalaisista vaikuttajilta tänä päivänä kysytään, onko talous tavoite vai keino, valtaosa valitsee keinon. Olemme siis matkalla kohti merkittävää paradigman muutosta – vai olemmeko? Entä jos ihmiset tarkoittavatkin aivan eri asioita, kun he puhuvat taloudesta keinona?

Seuraavissa luvuissa pohdin, millaisin eri tavoin talous voidaan ymmärtää keinona kestävään hyvinvointiin. Tarkastelen taloutta kestään hyvinvoinnin tuottajana sekä talouden järjestelmän, taloudellisen toiminnan että taloudellisen ohjauksen näkökulmasta. Lopuksi pohdin talouskasvun roolia kestävässä taloudessa – onko se tavoite, keino vai seuraus?

Talouden järjestelmä nähtävä entistä laajemmin

Talous on pohjimmiltaan ihmisen luoma järjestelmä, jolta voidaan odottaa sekä hyvää toimintakykyä että tuotosta. Kestävä talous ei velkaannu tai hävitä varantoja pitkällä aikavälillä, ja se kykenee sopeutumaan muutoksiin sekä palautumaan yllättävistä shokeista. Lisäksi talouden järjestelmän olisi toimittava niin, että se kykenee tuottamaan juuri niitä asioita, joita yhteiskunnassa kulloinkin arvostetaan.

Talouspolitiikalla pyritään ohjaamaan talouden toimintaa järjestelmänä. Nykyinen talouspolitiikka pyrkii ehkäisemään julkisen sektorin velkaantumista (varannot), ylläpitämään hyvinvoinnin ja talouden vahvaa perustaa (vakaus) sekä tuottamaan talouden tasapainoista kasvua (tuotos).

Jos talouden järjestelmää tarkastellaan kestävän kehityksen näkökulmasta, olennaista on, että taloudellinen toiminta ei johda sosiaalisen tai ekologisen pääoman vähenemiseen (varannot), talous on sopeutumiskykyinen ja kykenee kohtaamaan yllättäviäkin shokkeja (vakaus) sekä tuottaa hyvinvointia maapallon kantokyvyn rajoissa (tuotos).

Ilmeisistä lähestymistapojen eroista huolimatta talouspolitiikalla ja kestävän kehityksen politiikalla on yksi merkittävä yhteinen piirre: molemmat politiikan alueet sekä läpileikkaavat että ohjaavat vahvasti kaikkia muita politiikkalohkoja. Menestyksellinen tulevaisuus edellyttääkin, että niiden näkökulmat kestävään talouteen lähentyvät toisiaan. Se puolestaan edellyttää näkökulman laajentamista sen osalta, mitä talouden järjestelmällä ymmärretään.

Talous voidaan jakaa eri tasoilla toimiviin, toisiaan täydentäviin järjestelmiin, kuten globaalitalous, paikallistalous sekä muun muassa kotitalouksiin, yhteisöihin tai yhteishyvään perustuva talous. Näiden järjestelmien tavoitteiden ja toimintamallien painotukset poikkeavat toisistaan.

Globaalitaloudessa rahatalous, markkinat, kilpailu, voitot ja vaihtoarvot korostuvat, kun taas perheiden ja yhteisöjen talouden perustan muodostavat yhteistyö, tarpeiden tyydytys, käyttöarvo sekä luottamus. Jakamistalous puolestaan on yhteisöllisen talouden muoto, jossa tavaroita jaetaan, lainataan, vaihdetaan tai vuokrataan omistamisen sijaan. Tällöin tavaran käyttöaste nousee, tuottaen sekä sosiaalisia että ekologisia hyötyjä.

Talouspolitiikka tarkastelee ja ohjaa vain osaa talouden järjestelmistä. Yhteiskunnassa on kautta historian käyty rajanvetoa siitä, minne talouspolitiikan ohjaus pitäisi ulottaa ja miten. Julkisen sektorin rooli suhteessa yksityiseen ja kolmanteen sektoriin on nytkin murroksessa. Samaan aikaan kiistellään myös siitä, miten ”virallisen” talousjärjestelmän ulkopuolella toimivan jakamistalouden muotoihin pitäisi suhtautua ja millaista yhteiskunnallista sääntelyä tai sen purkua se edellyttää.

Kestävässä taloudessa on tärkeä huomioida eri tasoilla toimivien talouden järjestelmien toisiaan täydentävät mahdollisuudet tuottaa kestävää hyvinvointia. Talouden erilaisten ja eritasoisten järjestelmien rinnakkainen kehittäminen vahvistaa myös yhteiskunnan uudistumis- ja sopeutumiskykyä. Hyvältä talouspolitiikalta edellytetään herkkyyttä tunnistaa näitä mahdollisuuksia.

Kestävästä tuotannosta ja kulutuksesta kestäviin ratkaisuihin ja valintoihin

Nykyään vallitsevin näkemys taloudesta keinona saavuttaa ihmisten ja ympäristön hyvinvointia perustuu siihen, että tuo hyvinvointi saavutettaisiin tavoittelemalla kestävää tuotantoa ja kulutusta.

Käynnissä on ehkä muutos kohti vähähiilisyyden ja resurssiviisauden periaatteisiin pohjautuvaa teollista vallankumousta. Kestävän tuotannon edistämisessä politiikan painopiste on siirtymässä sellaisen uuden liiketoiminnan kehittämiseen, joka ei ainoastaan toimi vastuullisesti, vaan joka tavoitteellisesti tuottaa kestäviä ratkaisuja. Kysymys ei ole vain siitä, että jotain tuotetaan kestävällä tavalla, vaan siitä että tuote tai palvelu itsessään toimii ratkaisuna johonkin kestävyyshaasteeseen.

Kestävää tuotantoa tarkastellaan useimmiten ympäristön näkökulmasta, etsien ratkaisuja esimerkiksi kiertotaloudesta, biotaloudesta clean techistä tai uusiutuvasta energiasta. Ympäristöliiketoiminnan ohella tarvitaan määrätietoisempaa panostamista myös hyvinvointiliiketoiminnan mahdollisuuksiin tuottaa uudenlaisia kestäviä ratkaisuja.

Kestävän talouden toinen avainkysymys on, miten yksilön käyttäytymistä voidaan ohjata haluttuun suuntaan ja parempiin valintoihin. Useammat lähestymistavat kestävän kulutuksen edistämiseksi sisältävät sen oletuksen, että kuluttaja haluaa valintaa tehdessään toimia jostakin näkökulmasta rationaalisesti – joko pyrkien hyödyntämään kuluttajan taloudellista rationaalisuutta (esimerkiksi haittaveroja asettamalla), tai hyödyntämällä kuluttajan rationaalista pyrkimystä kestäviin valintoihin (esimerkiksi neuvonta, käsikirjat, vinkkilistat, laskurit tai erilaiset tuotemerkinnät).

Valitettavasti kumpikin rationaalisuuden oletus toimii vain pieneen osaa kuluttajista, eivätkä kuluttajien hyvätkään aikomukset aina muutu käytännön teoiksi. Siksi on alettu pohtia mahdollisuutta tunnistaa kuluttajien rationaalisia vinoutumia ja niitä hyödyntämällä etsiä keinoja tuupata (engl. nudge) kuluttajia kestävämpiin valintoihin.

Kestävä kulutus jo käsitteenä viittaa siihen, että kulutetaan jotain. Parempi vaihtoehto olisi puhua kestävistä valinnoista. Kestävissä valinnoissa yhä suurempi merkitys on nimittäin sillä, voiko valinta itse asiassa joissakin tilanteissa sisältää kuluttamatta jättämisen. Osaammeko tunnistaa, mikä osa kuluttamisestamme perustuu tarpeeseen, mikä haluun ja mikä hetkelliseen intohimoon?

Taloudellisesta ohjauksesta kestäviin investointeihin

Kun taloudesta puhutaan keinona, ei voida välttyä taloudellisten ohjauskeinojen, kuten erilaisten verojen, maksujen tai tukien tarkastelemisesta. Puhutaan esimerkiksi bensiiniverosta, syöttötariffeista, päästökaupasta, investointituesta, luonnonarvokaupasta, makeisverosta, sokeriverosta tai ekologisesta verouudistuksesta.

Taloudelliset ohjauskeinot ovat vain keinoja – eivät itsessään hyviä tai pahoja. Niitä voidaan käyttää hyvin eri tavoin siitä riippuen, mitä itse kukin kestävällä taloudella tarkoittaa. Tavoitteena on kuitenkin yleensä jonkin markkinapuutteeksi mielletyn asian korjaaminen. Ihmisen maailmankatsomuksesta riippuen tuo markkinapuute voi olla yhtä lailla talouden vaisu kasvu kuin kielteiset vaikutukset ympäristöön tai hyvinvointiin. Maailmankatsomuksensa pohjalta toiset toivovat taloudellisen ohjauksen yleistä vahvistamista, toiset olennaista vähentämistä. Toisinaan kannustimia kannattaa käyttää jonkin toiminnan aikaansaamiseksi, toisinaan sen ehkäisemiseksi, ja joskus vaikuttavinta voi olla haitallisten kannustimien purkaminen.

Jotta taloudellisia ohjauskeinoja voitaisiin käyttää vaikuttavasti, on ymmärrettävä, että yhtä asiaa ohjaamalla saadaan usein aikaan ennakoimattomia vaikutuksia toisessa. Moniulotteisten vaikutusten ohella on tärkeä tiedostaa kannusteiden käyttöön liittyvät moninaiset motiivit. Osaa kannusteista ohjaavat julkisen talouden tarpeet, osaa kestävän kehityksen tarpeet – ja osaa muut intressipohjaiset tarpeet. Lisäksi taloudellisten ohjauskeinojen käytössä perusoletuksena on toimijoiden taloudellinen rationaalisuus, vaikka päätöksenteko rakentuu monista muistakin tekijöistä, kuten maailmankatsomuksesta, kognitiivisesta viitekehyksestä, arvoista, normeista, tunteista ja rutiineista.

Taloudellisilla ohjauskeinoilla pyritään usein vaikuttavuuteen tässä ja nyt. Ylisukupolvinen pitkän aikavälin tarkastelu on olennainen osa kestävyyden paradigmaa. Sen tähden yksi keskeinen kestävän talouden kysymys on, nähdäänkö yhteiskunnan taloudellinen panostus johonkin asiaan kestävän hyvinvoinnin tavoittelun kuluna vai investointina.

Kestävä talous ei voi perustua vain lyhyen aikavälin tuottojen ja kulujen tasapainottamiseen erilaisia veroja ja kannustimia säätämällä, vaan sen on rakennuttava myös tulevaisuutta luovaan investoimiseen. Kysymys on esimerkiksi siitä, missä määrin sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä perustuu tunnistettujen hyvinvointiongelmien korjaamiseen ja missä määrin terveyden ja hyvinvoinnin ennaltaehkäisevään edistämiseen. Tai siitä, kuinka paljon koulutus pyrkii vastaamaan vain työnantajien nykytarpeisiin ja kuinka paljon edistetään laajemmin ihmisten kykyä omaksua muuttuvassa maailmassa tarvittavia uusia tietoja ja taitoja.

Kestävään kehitykseen investoitaessa olennaista on tietoisuus ja kriittisyys siitä, mitä investoinnilla halutaan saada aikaan, millä edellytyksillä ja kuinka pian, sekä mihin investointi itse asiassa kohdistuu. Vaikka investoinnilla tavoiteltaisiin sijoitetun pääoman taloudellisen tuoton (engl. return on investment) sijaan sen yhteiskunnallista tuottoa (engl. social return on investment), onko samanaikainen taloudellinen kannattavuus edellytys tai tärkeä motivaatio investoinnin toteutumiselle? Investoimmeko itseämme vaiko tulevia sukupolvia varten? Entä rahoitetaanko investoinnilla toimintaa vai maksetaanko vain saavutetuista tuloksista, eli kestävän kehityksen todennettavasta edistymisestä?

Avainkysymyksenä talouskasvuun suhtautuminen

Kuten edellä esitetyt näkökulmat talouteen kestävän hyvinvoinnin keinona ja mahdollistajana osoittavat, aihepiiri on moniulotteinen. Yksi avainkysymys kuitenkin pitkälti määrittää ymmärrystämme ”kestävästä taloudesta”. Tuo kysymys kuuluu: Miten talouskasvuun suhtaudutaan? Onko se välttämättömyys, keino tai mahdollistaja vaiko seuraus?

Kun mahdollisuudet pysyttää maapallon lämpeneminen muutamassa asteessa käyvät yhä kapeammaksi, ja kun taloudellinen hyvinvointi jakautuu yhä epätasaisemmin, talouskasvuun liittyvä polarisoitunut keskustelu tulee todennäköisesti vain kiihtymään. Tilannetta vaikeuttaa se, että poliittinen paine BKT-pohjaisen talouskasvun tavoitteluun on edelleen korkea. Alhainen kasvu saa monet päättäjät huolestuneiksi, vaikka BKT on laajalti tunnustettu huonoksi edistyksen mittariksi.

Tässä talouskasvudebatissa ”irtikytkennästä” on tullut usein kuultu mantra. Yleensä sillä tarkoitetaan tilannetta jossa talous voi kasvaa samaan aikaan kun siitä aiheutuvat ympäristöhaitat vähenevät. Irtikytkennästä käytävässä keskustelussa talouskasvun ja hyvinvoinnin irtikytkentä jää vähemmälle huomiolle. Miten hyvinvointia voidaan tuottaa vähemmällä talouskasvulla? Miten pitäisi toimia, jos on näköpiirissä, että talous ei kaikista yrityksistä huolimatta kasvakaan?

Tilanne ei ole utopistinen, vaan karu realiteetti tämän päivän Suomessa. Vaikka viime aikoina on havaittu talousviisarin pienoisia värähdyksiä, merkittävää kasvun aikakautta ei ole näköpiirissä. Hyvinvointia pitäisi silloin pystyä luomaan myös vähemmällä talouskasvulla. Miten se tehdään, onkin tämän päivän talouspoliittisesti kuumin kysymys, johon harva kuitenkin uskaltaa vielä tarttua.

Juupas-eipäs-talouskasvukeskustelusta on siirryttävä kohti kasvuneutraalimpaa tutkimusmatkailua kestävään talouteen. Se edellyttää nykyistä pienemmän painoarvon antamista BKT-mittareille, kasvun priorisoinnin ”automaattipuheen” kyseenalaistamista sekä ylimitoitettujen kasvutavoitteiden asettamisen sekä niiden epäonnistumisista koituvan epävakauden välttämistä.