Artikkeli päivitetty 29.1.2024
Suomalaisten tulevaisuustalona Sitran tehtävänä on ennakoida tulevaisuuden kehityskulkuja, kirittää uudistumista ja vahvistaa Suomen hyvinvointia, kilpailukykyä ja iskunkestävyyttä.
Työskentelemme lähes aina yhdessä muiden kanssa. Onnistumme silloin, kun muutkin onnistuvat.
Joskus tulokset näkyvät vasta vuosien päästä, kun Sitran tuella kehitetty ja hyväksi havaittu palvelu, tuote tai toimintamalli vakiintuu osaksi arkea, ja yhä uudet ihmiset ottavat sen käyttöönsä.
Saatatkin tietämättäsi käyttää Sitran kirittämiä tuotteita tai palveluja jopa päivittäin. Xylitol on yksi Sitran rahoituksella syntynyt suomalainen menestystarina. Kokosimme 24 esimerkkiä työmme tuloksista.
1. Megatrendit kuluvat yritysten ja oppilaitosten käsissä – tulevaisuusnäkymät ja tulevaisuustiedon hyödyntäminen kiinnostavat suomalaisia
Yllätykset ja kriisit seuraavat tässä ajassa toisiaan. Vaikka huomio kriiseissä saattaa kiinnittyä nykyhetkeen, megatrendit eli laajat muutoksen kaaret eivät katoa minnekään. Juuri nyt korostuukin tarve katsoa pidemmälle ja löytää ratkaisuja, joilla voi rakentaa parempaa tulevaisuutta. Yksi keino kokonaiskuvan haltuun ottamiseen ja tulevaisuusajattelun kehittämiseen ovat megatrendit.
Sitra on julkaissut megatrendikatsauksia jo vuodesta 2011. Jotta megatrendejä olisi helpompi hyödyntää, olemme tuottaneet katsauksen lisäksi myös megatrendikortteja (niin fyysisiä kuin ensimmäistä kertaa myös digitaalisia), videoita, ja erilaisia työkaluja. Vuonna 2023 julkaisimme ensimmäistä kertaa myös selkokieliset megatrendikortit, jotka lähetettiin syksyllä 2023 suomenkielisiin ylä- ja yhtenäiskouluihin.
Megatrendit selvästi kiinnostavat suomalaisia, ja Sitran materiaaleja käytetään laajasti niin erilaisten organisaatioiden kehitys- ja strategiatyössä, oppilaitosten opetuksessa kuin vaikka erään kampaamon asiakkaiden lukemistona: Megatrendit-verkkosivulla on vieraillut vuoden 2023 alusta lähtien yli 70 000 eri kävijää, Megatrendit 2023 -selvitystä on lukenut yli 90 000 ihmistä, digitaalisia megatrendikortteja on käyttänyt yli 27 000 kävijää.
Lisäksi tulevaisuudesta halutaan päästä keskustelemaan: kisakatsomoita järjestettiin megatrendien julkistuksen yhteydessä eri puolilla Suomea 1400 kappaletta. Olemme myös järjestäneet käytännönläheistä koulutusta megatrendien hyödyntämisestä niin opettajille, yrityksille kuin julkiselle sektorille. Tulevaisuustiedolle on siis selvästi kysyntää – eikä ihme, sillä keväällä julkaistun Tulevaisuusbarometrin mukaan suomalaisten tulevaisuususko on säilynyt kriisienkin keskellä vahvana.
2. Yli1,5 miljoonaa Elämäntapatestiä ja työkalu hiilijalanjäljen pienentämiseen kahdeksassa Euroopan maassa
EU:n kaikista kasvihuonekaasupäästöistä kaksi kolmasosaa voidaan jyvittää meille, tavallisille ihmisille. Ne syntyvät arjessa: siitä, miten asumme, liikumme, syömme ja mitä ostamme. Näillä arjen valinnoilla voimme myös pienentää päästöjä.
Kansalaisilla on kuitenkin ollut vain vähän keinoja arvioida omien elämäntapojensa ilmastovaikutuksia. Tämän puutteen paikkaamiseksi Sitra kehitti Elämäntapatestin, jonka tekemällä saa arvion omasta hiilijalanjäljestä ja räätälöityjä suosituksia sen pienentämiseksi. Vuonna 2018 avattua testiä on tehty Sitran sivuilla yli 1,5 miljoonaa kertaa. Elämäntapatestistä on kehitetty Sitran vetämässä PSLifestyle-hankkeessa uusi versio, joka on Suomen lisäksi käytössä kahdeksassa Euroopan maassa: Virossa, Saksassa, Italiassa, Portugalissa, Kreikassa, Sloveniassa ja Turkissa.
3. Kiertotalousopetusta kaikille koulutusasteille, jotta kestävästä elämäntavasta ja tuotannosta tulisi uusi normaali
Olemme tehneet vuodesta 2015 hartiavoimin hommia sen eteen, että nykyisestä luonnonvaroja tuhlailevasta sekä ilmastoa ja luontoa kuormittavasta talousmallista siirryttäisiin kiertotalouteen, jossa olemassa olevaa hyödynnetään tehokkaammin. Kiertotalous myös vähentäisi riippuvuuttamme maista, joissa raaka-aineita ja tuotteita tuotetaan kyseenalaisissa oloissa.
Kyse on valtavasta muutoksesta. Tarvitaankin uudenlaista osaamista, jotta kestävästä elämäntavasta ja tuotannosta tulee uusi normaali. Kehitimme yhdessä yli 50 oppilaitoksen, koulutusorganisaation ja yrityksen kanssa kiertotalouden oppimateriaaleja ja kursseja kaikille koulutusasteille ympäri Suomen. Kiertotalous tuotiin osaksi esimerkiksi Yrityskylän toimintaa, johon osallistui vuonna 2019 yhteensä 80 prosenttia Suomen kuudesluokkalaisista ja 60 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista. Suomen kokonaisvaltainen ote kiertotalouteen herättää kiinnostusta myös maailmalla.
4. Palveluväylä helpotti eri rekistereissä olevan tiedon hyödyntämistä – tuloksena syntyi mm. Suomi.fi palvelu
Sähköiset palvelut edellyttävät kansalaisten vahvaa tunnistamista, tietojen vaihtoa rekistereiden välillä sekä yhteisiä pelisääntöjä ja uusia taitoja. Toimme yhteen julkisen ja yksityisen sektorin toimijat ja edistimme eri rekistereissä olevan tiedon hyödyntämistä. Ratkaisuksi löytyi yhteinen palveluväylä.
Palveluväylä määrittää, miten tietoja välitetään eri tietojärjestelmien välillä. Sen avulla voidaan hyödyntää olemassa olevia tietokantoja, kun kehitetään uusia palveluita. Sitran koordinoimassa hankkeessa luotiin pohjaa palveluväylän lainsäädännölle ja rakenteelle. Palveluväylän avulla tuotettuja palveluita ovat muun muassa Suomi.fi, tulorekisteri ja asunto-osakerekisteri.
5. Terveyskirjastosta ajantasainen tieto terveydestä ja sairauksista jokaisen ulottuville
Luotettava ja helposti ymmärrettävä tieto helpottaa ihmisiä ottamaan vastuuta omasta terveydestään. Lähdimme rakentamaan suomalaisen lääkäriseura Duodecimin kanssa Terveyskirjastoa, joka tuo ajantasaisen tiedon terveydestä ja sairauksista jokaisen suomalaisen ulottuville.
Terveyskirjasto avattiin valtakunnalliseksi palveluksi vuoden 2007 alussa. Tuolloin tarjosimme Duodecimin kanssa kaikille suomalaisille käyttöoikeuden palveluun vuoden ajaksi. Vuodesta 2010 lähtien Terveyskirjaston avoimen käyttöoikeuden suomalaisille kustantavat maamme julkiset ja yksityiset terveydenhuollon toimijat. Terveyskirjastossa on yli 10 000 asiantuntijoiden laatimaa artikkelia.
6. Terveydenhuoltoa paremmaksi – mm. sähköisen asioinnin ja etävastaanoton vauhdittaminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa punaisena lankanamme on ollut 2000-luvun alusta lähtien palvelujen kehittäminen ihmislähtöisemmäksi teknologiaa, dataa ja uusia toimintatapoja hyödyntämällä. Lähtökohtana on, että sote-palvelujen tulee olla laadukkaita ja kaikkien saatavilla. Digitaalisuus ja tietojärjestelmät ovat mullistaneet monin tavoin terveydenhuollon työtä ja haastaneet alan ammattilaiset kehittämään ja kokeilemaan uusia, entistä toimivampia malleja. Tässä työssä olemme olleet eri toimijoiden apuna ja tukena.
Sitra on tarttunut julkista terveydenhuoltoa vaivaaviin pitkiin jonoihin erilaisin kokeiluin, joissa on kokeiltu esimerkiksi etävastaanottoja, jonotusaikojen lyhentämistä ja sähköistä asiointia. Terveyskioski-kokeilussa tarjottiin matalan kynnyksen palveluja ja nopea pääsy palvelujen äärelle uudenlaisessa ympäristössä, Ylöjärven kauppakeskus Elossa. Sittemmin vastaavia palvelupisteitä on perustettu useille paikkakunnille, kuten Lahteen. Helposti saavutettavat palvelut ovat olleet suosittuja ja käyntien yhteydessä on havaittu myös piileviä sairauksia, jolloin asiakkaita on voitu ohjata jatkohoitoon. Ennaltaehkäisevä ote hillitsee terveydenhuollon menojen kasvua.
7. Käytännön menetelmiä tulevaisuusajatteluun ja muutokseen
Tuotamme menetelmiä ja työkaluja tulevaisuusajatteluun ja muutosta tekevien tueksi. Tavoitteena on, että tulevaisuusajattelu Suomessa arkipäiväistyy ja keskustelua tulevaisuuden näkymistä käy jatkossa yhä laajempi joukko erilaisia ihmisiä.
Vuonna 2022 julkaistut Hyvät kortit on helppo ja hauska peli kaikille, joita kiinnostaa kehittää kykyään kuvitella toivottavia tulevaisuuksia ja sitä kautta harjaantua tulevaisuusajattelijana. Toivottavien tulevaisuuksien kuvittelu ei tässä ajassa ole helppoa, mutta siitä huolimatta tai ehkä juuri siksi peli on ollut suosittu muun muassa ammattioppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa ja lukioissa – korttipakkoja on tilattu jo yli 10 000 kappaletta. Pelistä julkaistiin vuonna 2023 myös digitaalinen versio.
Myös Tulevaisuustaajuus -työpajamenetelmämme antaa yhä isommalle joukolle taitoja keskustella tulevaisuudesta. Menetelmän avulla keskitytään erityisesti tulevaisuusajattelun ja muutoksentekemisen yhdistämiseen, ja niihin liittyvän osaamisen kehittämiseen. VTT arvioi menetelmän. Arvion mukaan se toimii hyvin.
Tulevaisuusajattelun laajentamiseen ja tulevaisuuskeskustelun monimuotoistumiseen tähtää myös vuonna 2024 tehtävä työ tulevaisuusvallan ympärillä. Avaamme muun muassa haun Tulevaisuusvalta-ohjelmaan, jonka tarkoituksena on kokeilla erilaisten organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa, miten tulevaisuusvaltaa voi laajentaa käytännössä.
Muutosta eri tavoin yhteiskunnassa tekevät ovat pitkään toivoneet myös konkreettisia työkaluja, joita voisi hyödyntää muutoksenteon tukena. Muutospeli auttaa tiimejä luomaan yhteistä ymmärrystä muutoksesta, olipa kyseessä sitten ilmastonmuutoksen tai työn murroksen käsittely, demokratian vahvistaminen, työpaikan johtaminen tai organisaatiomuutokset.
8. Ilmastokriisi maailman valtiovarainministerien asiaksi
Ilmastokriisin torjuntaan tarvitaan monenlaisia keinoja ja toimijoita. Valtiovarainministerien ilmastokoalitio (Coalition of Finance Ministers for Climate Action) pyrkii tuomaan ilmastonmuutoksen osaksi talouspolitiikan ja rahoitusratkaisujen suunnittelua. Yhteistyön tavoitteena on tuoda ilmastonmuutoksen torjuntaan mukaan valtiovarainministeriöiden panos ja talouspolitiikan välineet: verotus, budjetointi, rahoitus ja julkiset hankinnat.
Sitra tuki Suomen aloitteesta vuonna 2019 syntyneen valtiovarainministeriön ilmastokoalition perustamista. Sitra on myös toiminutkoalition kumppanina. Olemme tuottaneet sen työn tueksi useita selvityksiä esimerkiksi pitkän aikavälin ilmastostrategioiden vaikutuksista julkiseen talouteen sekä työkaluista, joiden avulla ministeriöt voivat paremmin analysoida ilmastopolitiikan vaikutuksia valtiontalouteen.
9. Maailman johtava foorumi kiertotalousratkaisujen vauhdittajaksi
Tiesitkö, että kiertotalouden kansainvälinen huipputapahtuma syntyi Sitran aloitteesta? Maailman kiertotalousfoorumi WCEF on kerännyt vuodesta 2017 yhteen maailman keskeiset toimijat parhaiden ratkaisujen äärelle. Foorumi kokoaa vuosittain tuhansia osallistujia. Esimerkiksi pandemian vuoksi kokonaan verkossa järjestettyyn WCEF2021-foorumiin osallistui yli 26 000 ihmistä 134 maasta. Vuonna 2022 foorumi järjestettiin Ruandassa, Afrikassa, ja 2023 Helsingissä osallistujia oli läsnä ja etänä 155 maasta. WCEF2024 järjestetään Brysselissä, Belgiassa.
Foorumi on vauhdittanut useiden valtioiden kiertotalouskehitystä, ja sen yhteydessä kokoontuu mm. Euroopan komission johtama globaali kiertotalousallianssi GACERE. Foorumin tieteellisen taustan varmistaa Sitran yhteistyö YK:n kansainvälisen resurssipaneelin (IRP) sekä globaalia kiertotalouskehitystä seuraavan Circle Economy Foundationin kanssa. Osin WCEF:n ansiosta Maailman talousfoorumi palkitsi Sitran maailman johtavana julkisen sektorin kiertotaloustoimijana vuonna 2018.
10. Kirjastoista uusi paikka demokratialle ja osallistumiselle
Suomen menestystarinan kulmakiviä ovat olleet luottamus ja avoin yhteiskunnallinen vuoropuhelu. Suomalaisten yhteiskunnallinen osallistuminen on kuitenkin laskussa. Kehitystä seuraavan teollisuusmaiden järjestön OECD:n mukaan suomalaiset luottavat vielä instituutioihin, mutta eivät omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.
Suuri joukko suomalaisia käyttää kirjastojen palveluita joka päivä. Siksi halusimme kokeilla, voisivatko kirjastot tarjota uuden paikan kansanvallalle ja vaikuttamiselle. Kansalaisten ja päättäjien parempi yhteys vahvistaisi demokratiaa.
Mäntyharjulla vauhditettiin nuorten ja politiikkojen kohtaamista etäyhteyksillä. Inarissa yhteiskunnallisen vaikuttamisen työkaluksi valjastettiin kännykkä ja Turussa valokuvaus ja räppi. Oulussa päättäjät ja kaupunkilaiset mm. keskustelivat Kansanvallan kahveilla ajankohtaisista asioista. Imatralla kirjasto antoi ikäihmisille digitukea, jotta he pystyivät osallistumaan etänä järjestettyihin kuntavaalitilaisuuksiin. Pietarsaaressa taas etsittiin keinoja tuoda EU-aiheet lähemmäs ihmisiä. Kokeilujen tulokset olivat niin lupaavia, että vuodelle 2022 eduskunta myönsi rahoituksen yli 40 uudelle demokratiahankkeelle kirjastoissa eri puolilla maata.
11. Uudet kansalaisosallistumisen tavat vahvistavat demokratiaa
Teollisuusmaiden järjestön OECD:n mukaan suomalaiset luottavat instituutioihin, mutta eivät omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Siksi olemme tehneet työtä suomalaisen demokratian uudistamiseksi kokeilemalla maailmalla toimiviksi havaittuja kansalaisosallistumisen tapoja.
Sitra oli mukana toteuttamassa Suomen ensimmäistä kansalaisparlamenttia. Kokeilussa 671 satunnaisotannalla valittua kansalaista pohti polttoaine- ja huumausainepolitiikkaa koskevia kansalaisaloitteita ja tuki näin eduskunnan päätöksentekoa.
Myös hyvinvointialueilla asukkaita kutsuttiin mukaan antamaan panoksensa päätöksentekoon. Keski-Uudellamaalla 50-henkinen paneeli ratkoi nuorten mielen hyvinvoinnin haastetta, kun taas Lapissa kuultiin ikäihmisten suositukset palveluiden kehittämiseksi.
Olemme rahoittaneet kansalaispaneeli-kokeiluja myös kunnissa. Pieksämäellä ja Merikarvialla kuntalaispaneelit arvioivat kunnan rahankäyttöä ja tuottivat suositukset talousarvioon.
Uudenlaista yhteiskunnallista osallistumista kokeiltiin myös uudella digitaalisella alustalla. Mitä mieltä Suomi? -kokeilussa 18 000 suomalaista testasi rakentavaan mielipiteiden vaihtoon suunniteltua Polis-alustaa. Keskustelu osoitti, että olemme sittenkin enemmän yhtä mieltä monista kysymyksistä kuin kiivas mediakeskustelu antaa ymmärtää.
12. Erätauko-menetelmä rakentavan keskustelun tueksi
Mediaympäristön muutos, erityisesti some, on lisännyt disinformaatiota, vihapuhetta ja verkkohäirintää. Tutkitusti yhä harvempi suomalainen haluaa enää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yksi demokratian perusedellytyksistä kuitenkin on, että ihmiset pystyvät puhumaan toistensa kanssa rakentavasti ja kuuntelemaan toisiaan.
Otimme vuonna 2016 tavoitteeksemme rakentavan keskustelukulttuurin edistämisen. Syntyi Erätauko-dialogimenetelmä. Se on uusi tapa käydä rakentavaa keskustelua ja harkita asioita rauhassa. Dialogin vahvuus on siinä, ettei tavoitteena ole päätös tai kompromissi vaan ymmärryksen syventäminen eri tavoin ajattelevien ihmisten kesken. Erätauko pyrkii saamaan keskusteluun mukaan myös sellaisia ihmisiä, joiden näkemykset eivät muuten juuri tule kuulluiksi.
Menetelmän levittämistä jatkaa Erätauko-säätiö, joka mm. toteuttaa yhteistyössä Ylen kanssa Hyvin sanottu -hanketta. Hankkeessa osallistujat pyrkivät vahvistamaan suomalaisen keskustelukulttuurin parhaita puolia ja luomaan turvallisia keskusteluympäristöjä.
13. Omaolo.fi mahdollistaa terveyspalveluiden käytön kotisohvalta
Sitrassa kehitettiin 2010-luvulla palveluita, joilla lääkärissäkäynti käännettäisiin miellyttäväksi, vaivattomaksi ja kustannustehokkaaksi asioinniksi. Teettämämme kansalaiskyselyn mukaan suomalaiset halusivat lisää sähköisiä palveluita, jos niitä vain heille tarjottaisiin. Vain harvalla julkisen puolen terveysasemalla oli tuolloin mahdollisuus sähköisiin ajanvarauksiin.
Loimme digitaalisen Virtuaaliklinikka-palvelukanavan, joka tunnetaan nykyisin nimellä omaolo.fi. Se on valtakunnallinen palvelu, jossa kuka tahansa voi tehdä henkilökohtaisia oire- ja palveluarvioita, terveys- ja hyvinvointitarkastuksia tai aloittaa julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden käytön vaikkapa kotisohvalta. Omaolosta saa yksilölliset suositukset, jotka perustuvat viimeisimpään lääketieteelliseen tutkimukseen ja kansallisiin kriteereihin. Palvelu yhdistää ihmisen tarvittaessa oman alueen ammattilaiseen ja ajanvaraukseen.
Omaolon suosiosta kertoo se, että seurantajaksolla 1.1.2021-31.3.2022 palveluun kirjattiin yhteensä lähes 8 miljoonaa käyntiä. Omaolo on yksi harvoista terveydenhuollon digitaalisista valtakunnallisista palveluista ja myös kansainvälisesti ainutlaatuinen. Omaoloa käytetäänkin kaikkialla Suomessa. Sitä ylläpitää DigiFinland Oy. Palvelua kehitetään koko ajan asiakasystävällisemmäksi ja sitä on käytetty erityisen paljon koronapandemian aikana.
14. Suomalaisten sosiaali- ja terveystietojen hyötykäyttö vauhtiin
Suomessa ihmisistä kerätty hyvinvointidata, kuten potilas- ja elintapatiedot, on hajallaan eri järjestelmissä ja sitä on vaikea hyödyntää. Halusimme vauhdittaa tietovarantojen aiempaa laajempaa hyödyntämistä. Niinpä rakensimme yhteistyökumppaniemme kanssa toimintamallin ja rakenteen vuonna 2020 työnsä aloittaneelle Findata-lupaviranomaiselle.
Findata myöntää luvat sosiaali- ja terveystietojen toissijaiseen käyttöön, kuten tutkimus- ja innovaatiotoimintaan, kun tietoja tarvitaan usealta julkiselta toimijalta tai Kanta-palveluista. Findata yhdistää aineistot ja huolehtii kansalaisten tietosuojasta. Sen toimintaa on kehitetty ja keväällä 2022 pyrittiin laajalla työryhmällä selkeyttämään sote-tietojen toisiokäyttöä ohjaavan lain tulkintoja. Suomen toisiolaki on maailmalla ensimmäinen laatuaan.
15. Sääntökirja tarjoaa ohjeet datan helppoon ja turvalliseen jakamiseen
Ihmisistä kerätyn datan laaja hyödyntäminen ajautui alkuinnostuksen jälkeen digijättien käsiin. Sitra tarttui työhön reilumman datatalouden puolesta.
Olemme tuottaneet muun muassa sääntökirjan helpottamaan dataa jakavien verkostojen rakentamista ja tukemaan liiketoimintamallien kehittämistä. Viimeksi syksyllä 2022 päivitetty sääntökirja tarjoaa käytännön työkaluja yrityksille ja muille organisaatioille. Liikennealan toimijat ottivat sääntökirjan käyttöön keväällä 2022. Tavoitteena on edistää alan palvelukehitystä niin tavarakuljetuksissa kuin henkilöliikenteessä helpottamalla muun muassa datan jakamista.
16. Uutta liiketoimintaa datan avulla – valmennus pienille ja keskisuurille yrityksille
Tiesitkö, että data on yksi maailman nopeimmin kasvavista kilpailukyvyn raaka-aineista? Suomalaisissa yrityksissä ei sitä kuitenkaan vielä osata hyödyntää riittävästi.
Rakensimme laajan valmennusohjelman liiketoiminnan datapohjaista kehittämistä varten. Tavoitteena on auttaa yrityksiä luomaan uutta liiketoimintaa datan avulla ja lisätä datan käyttöön tarvittavaa osaamista. Ohjelman rinnalla tuotettiin laaja koulutusaineisto kaikkien avoimeen käyttöön. Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus on toteuttanut ohjelman verkkokoulutuksena matkailu- ja ravintola-alan yrityksille.
17. Novellikokoelma demokratian uudistamisen ja demokratiakasvatuksen välineenä
Demokratian elintila kapenee maailmalla. Yhä useammassa maassa valtaa pitää itsevaltainen hallitsija tai vastustajat tukahduttava valtapuolue. Vahvojakin demokratioita vaivaa pysähtyneisyys: maailma on muuttunut ympärillä, mutta demokratian toimintatapoja ei ole juuri uudistettu.
Yksi tapa aloittaa uudistaminen on kuvitella erilaisia tulevaisuuksia. Sitran aloitteesta lokakuussa 2021 ilmestyikin novellikokoelma 2040 – Tarinoita demokratian tulevaisuudesta, jossa Suomen nykykirjailijoiden terävin kärki kuvittelee, miltä suomalainen demokratia voisi kahdenkymmenen vuoden kuluttua näyttää ja tuntua. Tavoitteena on laajentaa ajattelua ja keskustelua demokratian puolustamisesta ja uudistamisesta. Novellikokoelma jatkaa työtään demokratiakasvatuksen välineenä. Sitra on lahjoittanut 3 000 kirjaa oppilaitoksiin ja kirjailijat vierailivat 30 oppilaitoksessa vuoden 2022 aikana. Lisäksi 800 lukiolaista kirjoitti aiheesta lukiolaisten valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa.
18. Digiprofiilitesti vahvistamaan kansalaisten digitaalisia taitoja
Kun surffailemme verkossa, meistä kertyy valtava määrä tietoa. Digitaaliset palvelut edellyttävätkin uusia taitoja. Selvitimme ihmisistä kerätyn datan käyttöä ja rakensimme kansalaistaitojen vahvistamista varten digiprofiilitestin, jota on tehty jo kymmeniä tuhansia kertoja. Testissä tarkastellaan kolmea asiaa: ihmisten tietoja, asenteita ja toimintaa verkossa. Tuloksena käyttäjät saavat parhaiten itseään kuvaavan digiprofiilin ja yksilöllisiä vinkkejä omien tietojen hallintaan.
Tutkimme ihmisistä kerätyn datan käyttöä ja sillä vaikuttamista toistamiseen Digivalta-selvityksessä. Siinä kävi ilmi, että datan keräämisen laajuus ylittää arkijärjen ja keskittää valtaa harvojen käsiin.
19. Uusi koulutusohjelma hyvinvointidatan analysointiin
Terveydenhuollossa syntyy valtavat määrät dataa, mutta sitä ei toistaiseksi hyödynnetä riittävästi. Luotsaamamme yhteistyöhankkeen pohjalta Satakunnan ja Lapin ammattikorkeakoulussa haetaan vauhtia hyvinvointidatan hyödyntämiseen teknologiapainotteisella ohjelmalla. Siinä sairaanhoitajista koulutetaan hyvinvointianalyytikoita. Hyvinvointianalyytikoiden tehtäviin kuuluu selvittää, miten erilaista dataa sosiaali- ja terveydenhuollossa kirjataan, miten ja missä se liikkuu, mitä dataa on olemassa, mihin sitä käytetään ja mitä sille sen jälkeen tapahtuu. Viime aikoihin asti dataa ei ole juurikaan hyödynnetty, vaan se on jäänyt digitaaliseen pöytälaatikkoonsa. Näin ei kohta enää ole, kun datalla ryhdytään parantamaan palveluita yhä tehokkaammin.
Koulutuksen rinnalla Satakunta testbed -yhteisöstä on muodostumassa varteenotettava kumppani terveys- ja hyvinvointiteknologian kehittämisessä ja testauksessa.
20. Kestävän talouden johtamiskoulutusta jo vuodesta 1977
Sitra on kouluttanut jo satoja päättäjiä ja vaikuttajia kestävän talouden kysymyksissä. Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutus on osallistujiensa mielestä korkeatasoinen kurssikokonaisuus (viimeisen kurssin osallistujapalautteen arvosana 5,3/6), jossa osallistujat tutustuvat talouspolitiikan tärkeisiin käsitteisiin ja oppivat tunnistamaan talouspolitiikkaan liittyviä kehittämiskohteita. Monet viime vuosikymmenien talouspoliittisista aloitteista ovat saaneet sytykkeitä kestävän talouspolitiikan kurssilta.
21. Teollisen kiertotalouden mallialue Kemi-Tornioon ja parhaat opit jakoon
Paljon materiaaleja käyttävässä raskaassa teollisuudessa on merkittävä kiertotalouspotentiaali. Yhdessä Kemin teknologiakylän Digipoliksen, Kemin kaupungin ja Lapin ammattikorkeakoulun kanssa rohkaisimme teollisuusyrityksiä yhteistyöhön, jotta yli jäänyttä materiaalia ja energiaa ei enää hukattaisi. Kemi-Tornio valikoitui kiertotalouden mallialueeksi, sillä Meri-Lapissa sijaitsee kansainvälisestikin huomattava raskaan teollisuuden keskittymä hyvin pienellä 25 kilometrin alueella.
Lisäksi perustimme suomalaisten ekoteollisuuspuistojen verkoston kehittämään ja jakamaan parhaita toimintamalleja eri puolille maata. Sitran rahoittama hanke onnistui lisäämään teollisen kiertotalouden osaamista ja toimijoiden yhteistyötä. Kemin alueen panostukset kiertotalouteen ovat tuoneet alueelle uusia investointeja, kuten rakenteilla olevan Infinited Fiber Companyn tekstiilikuitutehtaan. Suomalaisten ekoteollisuuspuistojen osaamista on jaettu myös Eurooppaan ja maailmalle esimerkiksi Maailman kiertotalousfoorumi WCEF:ssä.
22. Sadat viljelijät ovat käyneet uudistavan viljelyn e-opiston
Maaperällä on tärkeä rooli ilmaston kuumenemisen hillitsemisessä ja luontokadon pysäyttämisessä. Hyvinvoiva maaperä sitoo enemmän hiiltä ja tarjoaa kodin lukemattomille eläin-, kasvi- ja sienilajeille sekä esimerkiksi mikrobeille, jotka ylläpitävät maaperän kasvukuntoa. Uudistava viljely on maaperälle hyväksi: esimerkiksi monipuolisilla viljelykierroilla ja ympärivuotisella kasvipeitteellä maaperää voidaan elvyttää ja vahvistaa
Sitra oli jo aiemmin tukenut suomalaisia tiloja uudistavaan viljelyyn siirtymisessä. Keväällä 2021 julkaistiin viljelijöille suunnattu uudistavan viljelyn e-opisto -verkkokurssi Baltic Sea Action Groupin, Ilmatieteen laitoksen ja ruokaketjun eri toimijoista koostuneen laajan joukon kanssa. Ilmainen verkkokurssi on avoin kaikille maanviljelyn kehittämisestä kiinnostuneille. Sadoilla suomalaistiloilla tehtyyn kehitystyöhön perustuva kurssi on ollut suosittu viljelijöiden keskuudessa. Yli 2000 on rekisteröitynyt kurssille.
23. Koulut ehkäisevät ruokahävikkiä – tähdelounaista uusi rutiini
Sitra toteutti yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa hankkeen, jossa asukkaat kokeilivat erilaisia resurssiviisaita arjen käytäntöjä. Hävikkiruoka nousi tuolloin vahvasti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jyväskyläläinen Viitaniemen koulu alkoi myydä kouluruokailusta yli jääneitä hävikkilounaita edulliseen hintaan, ja toimintamalli levisi lyhyessä ajassa lukuisiin oppilaitoksiin eri puolille Suomea.
24. Energiakriisiin varautuminen agendalle ja kansallinen energiansäästökampanja käyntiin
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja syvä energiakriisi näytti todennäköiseltä, laadimme nopeasti työpaperin, johon keräsimme oppeja aiemmista energiakriiseistä. Nostimme julkiseen keskusteluun varautumisen ja energiansäästön tarvetta Suomessa.
Syksyllä 2022 käynnistynyt kansallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja syntyi Sitran aloitteesta. Sitra oli myös yksi Motivan koordinoiman kampanjan rahoittajista ja järjestäjistä. Kampanja sai suomalaiset säästämään energiaa ja peräti 91 prosenttia kertoikin tekevänsä energiansäästötoimia Kansalaispulssi-kyselyssä. Loppuvuodesta 2022 etsimme energiansäästöön myös uudenlaisia, dataa hyödyntäviä ratkaisuja kaikille avoimen ratkaisuhaun avulla.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.