sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Sitran trendit -artikkelisarjassa käydään läpi lokakuussa 2014 julkaistun Sitran trendilistan trendit yksitellen erilaisista näkökulmista. Tämä artikkeli on sarjan kolmastoista ja viimeinen.
Vaalien jälkeen keskustelu kansankunnan jakautumisesta on käynyt kuumana. On puhuttu kuplista ja verkkoalgoritmien kyvystä synnyttää itseään vahvistavia yhteisöjä, joiden oma todellisuus vahvistaa itse itseään. Samalla kuitenkin monitasoinen keskinäisriippuvuutemme yhteiskunnan sisällä sekä globaalisti on edelleen kasvanut. Näennäiset kuplat kuohuttavat ehkä juuri siksi, että keskinäisriippuvuuden ja läpinäkyvyyden kautta joudumme kohtaamaan ja käsittelemään erilaisuutta. Keskinäisriippuvaisessa yhteiskunnassa erilaisuuden yhdistely osaksi kokonaisuutta on arvokas taito, jota tarvitsemme jatkossa kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla hallinnosta yrityksiin.
Sitran trendiartikkelisarjan päättää tietynlainen megatrendien megatrendi: keskinäisriippuvuus lisääntyy. Asiana tämä ei ole uusi. Viime vuonna sama ilmiö esiintyi Sitran trendilistalla muodossa Globaali kohtalonyhteys. Tällöin trendiartikkelissa haastateltiin allekirjoittaneen lisäksi ETLAn Petri Rouvista. Viime vuoden artikkelin ajatukset ovat yhä relevantteja. Esimerkiksi muuttunut turvallisuustilanne on jälleen osoittanut viimeisen vuoden aikana kuinka riippuvaisia olemmekaan kansainvälisen toimintaympäristön muutoksista.
Tällä kertaa lähestyn keskinäisriippuvuutta yhteiskunnan rajojen sisällä, tarkastelemalla yhteiskunnan eri sektoreita. Kuinka keskinäisriippuvuuden lisääntyminen muuttaa koko yhteiskuntaa? Yhteisenä haasteena kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla on kasvattaa osaamista, joka liittyy perinteisesti erillisiksi miellettyjen asioiden yhdistelyyn. Tarvitsemme siis yhdistelyn erityisosaamista.
Kohti kokonaisvaltaisempaa ajattelua ja osaamista
Perinteinen akateeminen tutkimus on ollut erikoistumisen keskeinen ajuri ja areena. Erikoistumisen hyödyt yhteiskuntien kehityksen kannalta ovat kiistattomat. Tutkimusmaailman sisällä käydään nyt kuitenkin kasvavaa keskustelua esimerkiksi käsitteiden science 2.0 ja open systems science alla siitä, kuinka erikoistumista ja poikkitieteellisyyttä voitaisiin paremmin yhdistää ja tasapainottaa.
Taustalla vaikuttaa juuri keskinäisriippuvaisuuden lisääntyminen. Yhä useampi ilmiö on vaikea yksiselitteisesti erottaa siihen vaikuttavista muista ilmiöistä, jolloin on tarve tarkastella enenevässä määrin eri ilmiöiden välisiä riippuvuussuhteita, eri tieteenalojen menetelmillä ja näkökulmista – samanaikaisesti. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on kehitteillä mittavia uusia tutkimushankkeita, jotka keskittyvät nimenomaan poikkitieteelliseen tutkimukseen. Suomessa esimerkiksi strategisen tutkimusneuvoston tutkimusteemat ovat ilmiöpohjaisia.
Myös työmarkkinoilla keskinäisriippuvuuden lisääntyminen näkyy muun muassa poikkitieteellisen osaamisen kasvavana kysyntänä. Juuri tiettyyn tutkintoon perustuva ajattelu pätevyydestä voi tulla kyseenalaistetuksi.
Elinikäisen oppimisen tarve korostuu keskinäisriippuvaisessa maailmassa, jossa uusia yhteyksiä ja vuorovaikutussuhteita löydetään jatkuvasti. On mahdotonta ajatella, että uran alkuvaiheessa opeteltu staattinen tieto itsenäiseksi oletetulta tieteenalalta voisi kantaa koko työuran ajan. Siksi kysymykset osaamisen jatkuvan kehittämisen vastuista ja kustannuksista yhteiskunnan, työnantajan ja yksilön välillä nousevat varmasti yhä keskeisemmiksi keskustelunaiheiksi.
Sama ilmiö näkyy myös yritysmaailmassa. Yritysten keskimääräinen elinikä on lyhentynyt. Yhtenä keskeisenä ajurina tälle on usein teknologisen kehityksen aikaansaama toimialojen nopea muutos ja yhdistyminen. Yritykset, jotka haluavat menestyä pitkällä tähtäimellä, eivät voi enää keskittyä ainoastaan oman toimialansa seuraamiseen. Parhaiten menestyvät ne, jotka tunnistavat nopeimmin mahdollisuudet yhdistää osaamista yli toimialojen ja olla luomassa kokonaan uusia toimialoja. Ennakoinnin ja poikkisektoriaalisen ennakointiyhteistyön rooli korostuu.
Lamaantuuko poliittinen päätöksenteko?
Politiikka, eli yhteisten asioiden hoitaminen on jollain tapaa keskinäisriippuvaiseksi muodostuneen yhteiskunnan kipupiste. Pitkälle erikoistuneet yhteiskunnan osa-alueet tuottavat omista näkökulmistaan valtavan määrän tietoa ja tarpeita, jotka poliitikkojen pitäisi kyetä yhdistämään parhaalla mahdollisella tavalla. Samaan aikaan poliitikkojen tulisi tuntea asiasisältöjä yhä syvemmin. Ei ihme, että systeemisten kysymysten ratkaiseminen on muodostunut haasteeksi poliittiselle järjestelmälle.
Yhtenä ratkaisukeinona monimutkaistuvaan päätöksentekotilanteeseen voidaan nähdä erilaiset tavat yksinkertaistaa vallitsevaa todellisuutta. Esimerkiksi yksi tulkinta Ruotsin EU- vaalituloksesta on yhden asian puolueiden nousu. Ei väitetäkään että voidaan ratkaista kaikki ongelmat, mutta luvataan ratkaista edes yksi asia kunnolla. Samaa ilmiötä voidaan havaita myös kotimaisella poliittisella kentällä.
Valitettavasti kokonaisuuden osalta tämä ei ratkaise vallitsevaa ongelmaa. Ilmiöpohjaisuus, strategisuus, yhteisen tahtotilan määrittäminen ja kokeiluista oppiminen ovat kaikki johtamisen keinoja, joita Sitrakin on ehdottanut politiikan toimintakyvyn palauttamiseksi.
Keskinäisriippuvuus pakottaa myös hallintoa uudistumaan. Asioiden väliset yhteydet on huomioitava merkittävästi paremmin jo asioiden valmisteluvaiheessa, samoin toimeenpanossa ja vaikutusten arvioinnissa. Hallinnon sitoutumisella strategisen johtamisen malliin parannetaan politiikan edellytyksiä tarttua keskinäisriippuvuuden haasteeseen.
Kansalaiskeskustelu ja järjestöjen rooli
Kansalaisjärjestöt ovat perinteisesti olleet yhden asian liikkeitä. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa järjestöt voivat löytää uusia vaikutusmahdollisuuksia tiiviimmällä yhteistyöllä muiden järjestöjen kanssa, jolloin järjestöjen yhteispanostuksella voidaan ratkaista yhteiskunnallisia haasteita yhä tehokkaammin ja kokonaisvaltaisemmin.
Kansalaisjärjestöjen yhteistyön koordinoinnin rooli kasvanee ja uusia keskus- ja kattojärjestöjä voi syntyä nopeastikin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa pirstaloitunutta uusiutuvien energiamuotojen kenttää yhteen kokoava Lähienergialiitto.
Median yhtenä tehtävänä on yksinkertaistaa asioita ja mahdollistaa laajempi kansalaiskeskustelu. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa riskinä kuitenkin on, että mutkat vedetään turhankin suoriksi. Median murroksen paineissa vaateet paneutuvammasta journalismista ovat toki vaikeita. Silti medialla on suuri vastuu asioiden välisten yhteyksien avaamisesta ja kommunikoinnista.
Erikoistuneessa yhteiskunnassamme myös toimittajakunnan on tasapainoiltava erikoistumisen ja yhdistelyn välillä. Politiikan toimittajilla, taloustoimittajilla, tiedetoimittajilla ynnä muilla on yhä enemmän annettavaa toisilleen.
Kulttuurin rooli keskinäisriippuvaisen maailman hahmottamisessa arjen tasolla on tärkeä. Kulttuuri on kautta aikain tarttunut ensimmäisenä ihmisiä askarruttaviin ilmiöihin ja hakenut niihin vastauksia vuorovaikutuksessa yleisönsä kanssa.
Kulttuurin yhteiskunnallinen rooli ja anti yhteiskunnalliseen keskusteluun voisi olla näkyvämmin esillä. Ehkä keskeisin haaste kulttuurin kentälle onkin tiiviimpi integroituminen muuhun yhteiskuntaan ja muilla kuin kulttuurin areenoilla käytävään keskusteluun?
Lähteitä:
Open systems science, Sony CSL
“Tieteen viisaus monien äänten orkestrointia” Ritva Engeström, Tiedepolitiikka 4/2014
Santa Fe Institute (Esimerkki poikkitieteellisestä tutkimuksesta Yhdysvalloissa)
Technology is wiping out companies faster than ever, MIT Technology Review
(Kokemuksellisen) politiikan paluu, Demos Helsinki
Kohti toimintakykyistä politiikkaa, Sitra
Sitran trendit -sarjassa aiemmin julkaistu:
Ilmastonmuutoksen seuraukset laajenevat
Suosittelemme